Lepakoita tapulissa

Karvahattu pakettiin ja huhtikuuta odottamaan

2011-11-15T09:41:00.000+03:00

Fjällräven Polar -kisan äänestys päättyi viime yönä. Pidin paikkani Suomen ykkösenä ja pääsen huhtikuussa elämäni seikkailuun! Kiitos kaikille äänestäneille, mainostaneille, jatkuvaa mainostamista ja äänestämispatistelua kestäneille ja myös koville kilpakumppeneille. Enää viisi kuukautta ja Hiutale pääsee oikeaan lumeen enkeleitä tekemään ja koiratkin ovat vähän professionaalimpia toimissaan.

(videolla oli 2467 näyttökertaa, vau!)

Fjällräven Polar - äänestys on alkanut!

2011-10-15T22:22:00.003+03:00

Pidemmittä löpinöittä linkki videohakemukseeni:

Fjällräven Polar - Winter experience

Liikkuva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Äänestä ja lähetä minut elämäni seikkailuun!

Äänestäminen vaatii Facebook-tilin ja vaikuttaa ilmeisesti ensin luotaantyöntävältä - pitää sallia Facebookille vaikka mitä, mutta onneksi on ystäviä, jotka osaavat käyttää tuota ihmeellistä sovellusta. Lumin neuvo kuuluu näin:

” minä sallin sitä sun tätä, mutta nehän voi sitten jälkeenpäin käydä poistamassa. Eli Käyttäjätili -> yksityisyysasetukset -> sovellukset ja sivustot -> muokkaa asetuksia ja sitten vaan ruksittaa ne sieltä pois. Käsittääkseni se äänestystulos kuitenkin pysyy, koska on Fjellun sivulla, mutta Facelle et enää salli tuohon sovellukseen liittyen mitään.”

Fjällräven Polar

2011-10-03T09:31:00.001+03:00

Ensi vuoden huhtikuussa järjestetään monen vuoden tauon jälkeen legendaarinen Fjällräven Polar -tapahtuma, johon valitaan kaksikymmentä osallistujaa, aina kaksi yhdestä maasta. Nämä onnekkaat pääsevät ajamaan 330 kilometriä (!) koiravaljakolla (!!) pitkin Norjan ja Ruotsin Lappia (!!!) neljän päivän (!!!!) ajan. Aion ns. hiihtää kaikkeni, että olisin tuossa joukossa mukana.

Tämän kuun 15. päivä aukeaa äänestyssivu, jonne toivon kaikkien mahdollisten kynnelle kykenevien suuntaavan äänestämään videota, jonka sain valmiiksi eilen. Lisätietoja tipahtelee Facebook-seinälleni (voi kyllä, nyt sekin sitten tapahtui, ihan varta vasten tämän projektin vuoksi...) tässä 13 päivän sisällä. Verrytelkää hiirikätenne ja näppäinsormenne valmiiksi, pian koittaa huima ensi-ilta!

Paketissa

2011-09-10T17:12:00.000+03:00

Rinkka on pakattu, matkakassi on pakattu, Lumon reput on pakattu.

Pieni varustekatsaus:

- pakkasin pienenpienen otsalamppuni jonnekin rinkan uumeniin niin, että en varmasti löydä jos maanantaina ollaankin vähän myöhemmin lähtökuopissa. Luulen, että se meni beautyboxiin. Ihan loogista.

- iki-ihanat Smartwoolin sukat olivat kantapäistä jo niin kuluneet, että pääsevät vain varasukiksi, yhyy.

- rinkka painaa vähän alle 13 kiloa, mistä painosta ruokaa on yli 4 kiloa. Pitää varustautua, kun ennusteet lupaavat sateista. Mitäpä muuta silloin voi tehdä kun makoilla Reiskan alla syömässä? Ensimmäiseksi illaksi on kurmeeta: juusto-aurunkokuivattutomaattitäytteisiä ravioleja, maustettua tonnikalaa ja punaista pestoa. Muuten mennään perinteisemmällä "peruna jalossa muodossaa" -linjalla.

- Lumo tarvitsisi housut, koska sillä on kiima. Kotona kyllä pitää itsensä puhtaana, mutta juuri kesällä pesulassa käytetty untuvapussi ei arvosta yöllistä tiputtelijaa. Lilli lupasi pöksyt lainata, meiltä ei sellaisia löydy.

- lautasen sijasta mukana on uutuutena melkein puoli litraa vetävä kevyt, mutta eristävä muki. Eipä jäädy aamupuuro hautuessa kylmäksi nuljaskaksi.

Nyt vielä väkertämään lohi-smetana -pizzaa ja tonnikalasalaattia matkaeväiksi. Budjettireissu, ei missään aapeeseellä rahojamme kuluteta!

Tunturi kutsuu, minä kuulen. Huomenna auton nokka kohti pohjoista. Voi tätä onnea!

Wesley

2011-09-08T16:59:00.001+03:00

Kuva: www.wesleytheowl.com

Luin pari viikkoa sitten aivan uskomattoman kirjan: Wesley - The Story of A Remarkable Owl, jonka on kirjoittanut Stacey O'Brien. Kirjoittaja kuvaa yhdeksäntoista vuoden (!) mittaista yhteiselämäänsä poikasena orvoksi jääneen tornipöllön kanssa. Olen edelleenkin niin kirjan lumoissa, että muuta en pystykään juuri kirjoittamaan. Jos olet kiinnostunut eläinten käyttäytymisestä ja ihmisten ja eläinten välisestä kommunikaatiosta, lue tämä kirja.

Antibiootteja ja apteekin salmiakkia

2011-09-07T14:15:00.002+03:00

Muotkatuntureilla syyskuussa 2009.

Rakas edesmennyt retkeilyvalioni Savu tauolla.

Tietovisakysymys, johon ns. virkaiältään vanhimmat lukijat osaavatkin helposti vastata: mitä tapahtuu n. viikko ennen Lapin vaellusta?

Tavarakasoja alkaa ilmestyä pöydille? Kyllä, tälläkin hetkellä olohuoneen ruokapöydän pintamateriaalista pilkottaa n. 5 neliösentin kokoinen ala, muuta osaa peittää hieno kokoelma erilaisia retkivarusteita. Tämä ei kuitenkaan ollut aivan oikea vastaus.

Hommataan uusia retkivarusteita? Aivan, olin kyllä kesävaelluksen jälkeen todennut, että tänä syksynä minun ei tarvitse ostaa mitään uutta. Oikeastaan se pitää paikkansa, koska tietenkään ruokia ja polttoaineita ei lasketa. Mutta kun se kapeampaa naisten mallia olevan sateenkaarikuvioinen Buff nyt vain oli niin kiva. Ja vanhaa hyvää tummanvihreää taittokuksaa paljon järkevämpi valinta on uusi oranssi taittokuksa, se ei häviä niin helposti (kuten ei ole kyllä hävinnyt koskaan se tummanvihreäkään). Majoitteitakaan ei ihmisellä voi koskaan olla liikaa. Mutta ei ollut oikea vastaus tämäkään.

Kuivuri hurisee lähes yötä päivää? Niin tekee, tonnikalaa, lohta ja fetaa on jo kuivattuna, paprika on parhaillaan pörhellyksessä ja loppuviikosta, viimeistään lauantaina, kuivatetaan vielä valmis lohi-kerma-rahka-kiusaus. Mutta tätäkään ei kysymyksellä haettu.

Oikea vastaus löytyy otsikkoon kätkettynä. Oikeaan osui Buff-päinen rouva siellä takarivissä! Kyllä todellakin olen juuri palannut työterveydestä, mukanani tuhti reseptinivaska. Poskiontelotulehdushan se jälleen oli hiipinyt valtaamaan tomumajani, joka juuri viime viikolla koki kovia reumapoliklinikan lääkärin käsittelyssä (oikeastaan olisi aika kiva, kun jatkossakin kontrolliaika mahdollisine kortisonipiikkeineen osuisi juuri vaelluksen alle). Myöskin vasen korva on nyt lukossa tuloksettoman huuhtelun jäljiltä. Kaikesta tästä huolimatta vaellusvalmistelut ovat kuumimmillaan, ostinpa antibioottien ja muiden lääkkeiden yhteydessä apteekista salmiakitkin mukaan niin ei tarvitse tavallisesta kaupasta enää niitä muistaa. Kun vielä muistaisi ottaa ne autolta mukaan, eikä unohtaa sinne, kuten kävi kesäkuussa Utsjoella.

Auto starttaa siis sunnuntaiaamuna kohti Varkautta, kyydissä hyvin lääkitty Hiutale ja kiimassa piippaava Lumo. Varkaudessa vaihdetaan kulkupeliä ja tungetaan kyytiin myös pikku-Lilli emäntineen. Maanantai-iltapäivänä olisi tarkoitus nostaa reput selkään jossain Kaamasmukan nurkilla. Jonkun verran historiallista painolastia on yhdistelmällä minä + Marita + Muotkatunturit, mutta emme anna sen häiritä. Historia olkoon toistamatta itseään. Sitä paitsi tuolloin minulla oli keuhkoputkentulehdus, joten tällainen pieni poskiontelojuttuhan ei ole mitään siihen verrattuna.

Niin että rohkeasti vain matkaan, ja tällaisiin maisemiin:

Vuosi elämästäni

2011-08-15T09:41:00.000+03:00

Loma

2011-08-09T19:41:00.000+03:00

Vielä (enää!) huominen jäljellä. Vaan onhan tässä jo ollutkin. Kaikenlaista.

Helsingin Lumo

2011-07-29T10:31:00.000+03:00

Kesähetkosia

2011-07-28T18:50:00.000+03:00

Vihdoinkin!

2011-07-23T10:24:00.000+03:00

Takana on luja putki rilluvuosien, eikun helteisten, pään pehmittävien työviikkojen. Tänään kuitenkin raataminen loppuu kahdeksi ja puoleksi viikoksi, kunhan ensin suoritan sinnikkäästi vielä muutaman extratunnin työpaikalla.

Mutta sitten alkaa loma!

Tunteja on kertynyt kolmessa viikossa neljän viikon verran, joten vapaata on syyskuisen kesälomaviikon lisäksi luvassa vielä myöhemminkin syksyllä. Nyt kuitenkin ensin nauttimaan tästä lomapätkästä. JIPPII!

Kiireessä on jäänyt esittelemättä viimeviikkoisen Porvoon matkan tuliaiset:

Ja vaikka töissä on ollutkin rankkaa ja päivät pitkiä, ei elämästä ole makua puuttunut:

Bilder från Borgå

2011-07-18T20:56:00.002+03:00

Kahden vapaapäivän antia: retki Porvooseen.

Tulipa tuhti kuvapläjäys. No, sanoja on sitten sitäkin vähemmän.

Kiitos Arwoloille hyvästä seurasta ja ruuasta! Oli ihanaa!

Kasarikeskiviikko #9: Ruisrock edition

2011-07-13T21:00:00.001+03:00

En ole koskaan ollut mikään rokkifestari-ihminen, vaan olen nauttinut musiikkini mieluiten ilman kännissä örveltävää, päälle kaatuilevaa ääliölaumaa, pohkeeseen asti roiskuvaa mutavelliä, lämmintä siideriä ja viikkokausia soivia korvia. En ole myöskään mikään innokas Turun-kävijä, koska olen tamperelainen. 90-luvun alussa tein kuitenkin poikkeuksen peräti kahdesti, koska Ruisrockissa soittivat kasarisuosikkini.

1991:

1992:

Ja kesä -69 on toki myös hyvässä muistissa, mutta siitä sitten joskus myöhemmin.

Keko unta

2011-07-10T19:08:00.001+03:00

Helleviikot ovat valuneet ohi hikisinä ja uneliaina. Olen tehnyt töitä, liikaakin, ja ollut ensimmäistä kertaa aikuisiälläni ihan yksin kotona ilman ketään toista elävää olentoa (muistaakseni). Lumo oli O:n kanssa maalla muutaman päivän, mutta minä en töiltä irronnut. Ei haittaa, pääasia oli että pieni musta olento pääsi toteuttamaan itseään. Siellä se oli onnellisena pötkötellyt kuistilla, syönyt mustikoita (joita riitti onneksi myös ihmisille poimittavaksi), nappaillut kimalaisia, kaivellut kuoppia, vöffäillyt ohikulkijoille ja maannut rentona pitkin pihaa. Kaikkea, mitä pienten mustien koirien kuuluukin kesäpäivinä päästä tekemään. Tuliaisina mökiltä on talven varalle kuivattua nokkosta.

Aina vain rankemmin vaikuttaa tämä helle minuun. Hiutaleet sulavat kuumassa. Rytmihäiriöt ovat pahentuneet, päätä särkee, nukahtelen ihan koko ajan jos vain annan sille mahdollisuuden, mikään ei oikein huvita ja ärsytyskynnys on tosi matalalla, mutta ei jaksa oikein ärsyyntyäkään. Nyt on ollut vapaa viikonloppu ja olen nukkunut siitä noin 70 %.

Eilen käytiin sentään piipahtamassa Jumesniemen maalaismarkkinoilla ja pihakirppiksellä. Ostimme hunajaa ja minulle rintarossin.

Turistiajeltiin Kyröskoskelle ja syötiin kasvisburgeriateriat urbaanissa citytunnelmassa. Ravintolan ulko-ovella luki toivotus: "tervetolua uudelleen". Ei mahtanut olla ihan kuumista kuumin in-mesta, vaikka aika helteinen sisälämpötila olikin, mikä ajoi meidät ulkoterassille aterioimaan ja nauttimaan upeista kiertoliittymänäkymistä.

Nyt makoillaan Lumon kanssa taas kahdestaan kotona, O. on kirkastumassa Aitoossa. Ukkonen jyrisee, ehkä pian raikastuu ja viilenee. Enää kymmenen työpäivää lomaan.

Kasarikeskiviikko #8: Swingin sulttaanit

2011-07-06T21:00:00.011+03:00

Kahdeksankymmentäluvun alussa sain seitsemän vuotta itseäni vanhemmalta sedältäni vanhan hyvän Spectrum-tietokoneen, jolla oli vänkä paitsi pelailla (Ant Attack oli hurjinta ja jännintä, ja härreguud sentään, sitähän voi pelata nyt myös netissä!), myöskin ohjelmoida Kalle Kotipsykiatria ja muita muinaisesta MikroBitti-lehdestä löytyneitä juttuja itse ja briljeerata sitten myöhemmin koulussa mahtavilla basic-ohjelmointitaidoillaan. Nyttemmin räplään mäkkejä, mutta ainakin lähes yhtä suurella intohimolla, paljon vähemmällä vaivannäöllä tosin.

Tietokoneen lisäksi sain lainaksi Mad- ja Cracked -lehtiä, joista syttyi loputon innostus englanninkielen tutkimiseen ja kirjoittamiseen (varsinainen kielen opiskeluinnostus oli syttynyt jo alakouluikäisenä Hello hello hellon ansiosta). Vielä kun syttyisi samanlainen intohimo niin, että viime vuosituhannella alkaneet opinnot saisi loppuun asti suoritettua.

Kolmas tärkeä sedänperintö, joka vaikuttaa vieläkin elämääni, oli Dire Straitsin levy, jonka lainaaminen johti siihen, että kun kaverit kuuntelivat Dingoa, minä kuuntelin swingin sulttaaneja. Kuuntelen vieläkin.

Enkä vieläkään ole lakannut harmittelemasta, että en päässyt Brothers In Arms -kiertueen keikalle Helsinkiin syksyllä 1985. Rinnakkaisluokan amerikkalainen vaihto-oppilas David pääsi ja jaksoikin sillä sitten elvistellä koko loppulukuvuoden. Eikä syyttä.

Tämän hartaan muistelon kruunaisi hieno kuva minusta huipputyylikkäässä kasaricollegepaidassa, jonka etumuksessa oli piirretty koirankuva Dire Straits -logon kera, mutta valokuvat ovat (onneksi!) Valkeakoskella vielä!

Retkikoira

2011-06-30T23:34:00.003+03:00

Rakas pikku puikkonokka oli Paistuntureilla mukana, tietenkin (se maaliskuinen hiihtovaellus ilman koiraa oli riittävän ankea kokemus toistaiseksi). Viime syksynä ansaitun Suomen Retkeilyvalion arvon ansiosta sillä oli retkueen muuhun kahteen koiraan verrattuna tittelin mukanaan tuoma etu.

Se sai olla leirissä vapaana. Useimmiten se valitsi hyvän vartiointipaikan, josta näki hyvin ympäristön mahdolliset uhkat (ja ruokakupin täyttöasteen). Se ei ollut tiellä, eikä sitä tarvinnut hätistellä pois ihmisten tavaroilta, ja vain kerran Lotta ja Tiina meinasivat purkaa teltan niin, että Lumo oli unohtunut sinne sisälle ("onko siellä teltassa enää mitään?", "korkeintaan jotain pientä").

Välillä sille kuitenkin iski hillitön hellyydenkipeys ja se hiippaili varovasti lupaa kysellen kohti maassa istuvia ihmisiä ja pyysi päästä hellittäväksi. Ja pääsihän se. Tällä kertaa Lotan syliin.

Enimmäkseen oli tuulista ja kylmää, joten leirissä koirat piti suojata tuulelta, jos ne eivät olleet teltassa. Tässä Lumon tuulisuoja:

Tuulisuojan valmistus: otetaan 1 kpl rinkan sadesuojia, 1 kpl lapinporokoiria ja 1 kpl Haglöfs Barrier -liivejä. Laitetaan rinkan sadesuoja maahan, pyydetään lapinporokoira sen päälle makaamaan. Peitellään lapinporokoira lämpöliivillä ja kääntään loput sadesuojasta peitoksi. Puretaan viritys liikkeelle lähtiessä tai telttaan siirtyessä.

Lumo sai myös ylittää joet pääosin vapaana, koska ei ollut pelkoa sen kirmaamisesta omille teilleen ylityksen jälkeen. Badjeseavttet hypeltiin vain kiveltä kivelle tassuja ja jalkoja kastelematta.

Retkeilyvaliolla ei suinkaan ollut ainoastaan vapauksia vaan myös velvollisuuksia.

Rinkan pukemisen jälkeen on vaivalloista poimia sauvoja, karttalaukkuja ja muita kapineita enää maasta. Jos puita ei ole saatavilla, rauhallinen retkeilyvaliokoira toimii hyvin telineenä.

Koska koko kolmen naisen ja kolmen koiran retkue ahtautui kolmen hengen telttaan, ei koirille jäänyt kovin suuria lokeroita. Lumo on niin kompakti, että se laitettiin nukkumaan kulkuoviaukolle jääneeseen pieneen koloon, eikä se reklamoinut, vaikka sitä taidettiin välillä käyttää istuinalustana ovesta kuljettaessa.

Kunnon lapinporokoiran tavoin Lumo nautti vaelluksesta täysin rinnoin.

Pirkanmaan Arktisten Pystykorvien Ornitologiyhdistyksen kokous. Tarkkailun kohteena kapustarinta.

Lumo on niin hieno, niin mukava koira. Oli todella antoisaa olla sen kanssa taas vaelluksella. Yhteiselomme noissa rentouttavissa, avarissa maisemissa ja tunnelmissa on niin erilaista kuin täällä kaupungissa. Vaikka Lumo on erittäin sopeutuvainen koira, nuo retket aina muistuttavat minua siitä, ettei lapinporokoira kuitenkaan ole kaikista rotuvaihtoehdoista se paras mahdollinen hektiseen urbaaniympäristöön.

Onneksi enää hippusen yli kaksi kuukautta, ja onkin taas syysvaelluksen aika, ja Lumo pääsee opettamaan noita tärkeitä retkikoiran taitoja pikku-Lillille, ja minä pääsen ihailemaan kaunista ja viisasta koiraani upeissa maisemissa. Ei ollenkaan huono juttu!

Kasarikeskiviikko #7

2011-06-29T21:00:00.002+03:00

80-luvun alku, varmaankin 1982. Radiossa Jake Nyman soittaa Onnenpäivässä Springsteeniä, ja tämä tyttö lähteekin oitis levykauppaan, palaa The River kainalossa. Haaveilee, että osaisi soittaa saksofonia kuten Clarence Clemons (rauha hänen sielulleen).

Mittumaari

2011-06-28T21:51:00.001+03:00

Ampiaispesiä. Huussissa. Kaksi. Sankarittareni hoiti ne pois, jotta pyhä toimitusrauha oli taattu.

Hei, olen Annikki 5 kuukautta ja minulla on erittäin paha söpöyden ylikehitys!

No hei vaan Annikki, mä olen Lumo. Voisitko tulla sieltä tänne pihaan niin ihmettelisin käyttötarkoitustasi lähemmin. Jotenkin musta tuntuu, ettei noin pieni ole oikein hyvä vinkulelun koko. Itse pidän enemmän sellaisista isommista ja pörröisistä kuten oma leijonani.

Tikan paja.

Onnellinen koira.

Mitä metsästä lähestyy?

Anteeksi rouva, ovatko korvakoruni Teistä koreat?

Ei tarvittu seitsemää kukkaa tyynyn alle, ei. Juhannuksena, kuten kaikkina muinakin näinä menneinä 319:a päivänä, näen vain Hänet, ihan ilman taikojakin. Juuri nyt en näe kylläkään kuin mielessäni, koska hän lähti piipahtamaan pohjoispohjalaisissa maisemissa ja jätti minut vaikeroimaan (vaan ei kotipiiakseen) ja halkomaan peukalonpääni tomaattiveitsellä (vahingossa, epätoivon aste ei sentään ole ihan niin suuri). Ja ihmettelemään, miten olenkaan osannut olla yksin niin monta vuotta, kun niin paljon mukavampi on olla kaksin. Ihan suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pohtivat kannattaisiko villi ja vapaa yksinolo sittenkin vaihtaa onnelliseen parisuhteeseen. Kyllä se vaan on niin, että kaksin aina kaunihimpi!

Kasarikeskiviikko #6: Eeppistä käveleiskentelyä

2011-06-22T21:00:00.007+03:00

Vuonna 1983 jonain talvisena iltana astun ulos leffateatterista. Jos osaisi, voisi kävellä eeppisesti. Ihan niinku Travolta!

Post-tunturiväsy, osa 2

2011-06-21T20:33:00.001+03:00

Miten se nyt taas onkin niin vaikeaa. Talvivaelluksenkin kuvat makaavat vielä koneella, ei puhettakaan, että olisin niitä jaksanut ja ehtinyt käsitellä ennen kesäreissua. Nyt on sitten taas kasa uusia kuvia jonossa. Jotenkin tuntuu, että valokuvaaminen reissuilla ei saisi aiheuttaa paineita ja stressiä, eikä se nyt tietysti ihan suoranaisesti aiheutakaan. Mutta kyllä vähän.

Ja se reissusta palaaminen... Sunnuntai oli mennä ihan laamana laahustamiseen ja huokailuun. Perjantain ja lauantain pitkä ajomatka Utsjoelta painoi tietysti kropassa, mutta enemmän painoi se henkinen puoli. Että nyt on taas reissu tehty, loma pidetty, arki niskassa. Arki kyllä on ihan mieluisaa, en valita (etenkin kun minua jo lauantai-iltapäivästä odotettiin päätoimisesti kotiin ja oli laitettu ihanaa ruokaa ja kiisseliä ja oli portugalilaista vinho verdeä jääkaapissa), mutta silti. Kun on niitä autoja ja ihmisiä ja kiirettä ja ääniä ja kaikkea.

Kun siellä Paistuntureilla oli tällaista.

Kasarikeskiviikko #5

2011-06-15T21:00:00.002+03:00

Lukion tokaluokkalaisena käyn mummolla ja papalla katselemassa MusicTV:tä, kun ei meillä kotona näy. Piirretty musavideo tallennetaan hirmu vaivalla veehooässälle, koska se on t o d e l l a hieno. Ennen wanhaan sitä ei jokapoika omalla mäkillä vielä osannutkaan.

Tämä teksti tulee ajastettuna. Itse olen tunturissa.

Kasarikeskiviikko #4

2011-06-08T21:00:00.002+03:00

Kyllä TYKissä tehtiin taidetta jo ennen Stageakin, jo muinaisina dinosaurusten aikoina. Olen itse sitä vuosikertaa, joille ilmaisutaitopainotteinen opetus aloitettiin. Revittiin jätesäkeistä esirippuja juhlasalin kaarioviaukkoihin ja kuvattiin koulun tiilikellariruokalassa videoita Runokauppa Kattilan Erkin ohjauksessa Horsepowerin Juhan ja muiden kanssa. Yhteen pätkään tuli mahtava taustamusiikki tästä:

Vieläkin pääsen tuon kappaleen kuullessani välittömästi aikamatkalle kunnon kasaritunnelmiin.

Hento reppu

2011-06-08T18:39:00.006+03:00

Sisältää tuotesijoittelua :)

Vanha kunnon Olli(kohan se oli joka) joskus loihe lausumaan, että "kun on hento reppu, voi olla rento heppu". Melko rento pitäisi minun siis perjantaina olla kun Utsjoella nostan selkääni tämän:

Henkilövaakaa ei ole taloudessa, mutta rinkanpainolaskuri, jonne on tunnollisesti asetettu kaikki 10 gramman tikkuaskit ja muut merkittävät painot, näyttää kokonaispainoksi kantamukselle 14,2 kiloa. Siinä on mielestäni vähintäänkin tuo 200 grammaa liikaa, mutta tässä väsymyksessä ei vain yksinkertaisesti jaksa enää viilata. Nuo kilot ja grammat kertyvät näistä:

Kanniskelu ja majoitus

Rinkka itse (Osprey Aura 50) sadesuojineen (tuo toisessa alataskussa villisti pullottava möykky) 1400 g
Makuupussi Haglöfs Goga Pro 8 pusseineen (kuvassa oleva originaali vaihdettu kevyempään SeaToSummit U-Sil -pussiin 1223 g
Makuualusta Therm-A-Rest NeoAir medium 370 g
"Reiska" eli 3 x 4 m kokoinen Halti Rescue -tarppi 730 g
Teltan (Fjällräven Akka Dome 3) kaaret 1043 g
Makuupussilakana, silkkiä 119 g
Vedenpitävä sisäpussi koko rinkkaan 150g

Vaatteet

Lämpöliivi Haglöfs Barrier 195 g
Lämpöhousut (polven alle ulottuvat) Haglöfs Barrier 218 g
Kuoritakki Marmot Minimalist 411 g
Kuorihousut Marmot Precip fullzip 272 g
Vaihtoalushousuja rasittavat 3 kpl (kuukauden rasittavimman ajankohdan vuoksi, pahus) 105 g
Varasukat 83 g
Villasukat 57 g
Pitkähihainen merinovillapaita 176 g
Pitkät merinovilla-alushousut 187 g
Crocs Offroad 320 g

Hygienia ja EA

Pesusalonki 84 g
3 x pyyhetilkku (ks. edellinen merkintä) 54 g
Minidödö 15 g
Hammasharja 13 g
Hammastahna 8 g
Käsirasva 22 g
Aurinkorasva (käy myös naamarasvana) 66 g
STS Body wash -saippualehtiä 16 g
Kynsileikkuri 13 g
"Jotta voisit tuntea olosi varmaksi" -osasto 142 g
Vessapaperi 72 g
Toilettipyyhkeet 128 g
Kaksi huulirasvaa, toinen upf+25 26 g
Nenäliinoja 140 g
Lääkkeet 17 g
Hyttyskarkote MyggStop 36 g

Keittiö

Keitin Primus EtaSolo 364 g
Kaasu 190 g
Spork 9 g
Taittomuki 23 g
Voiveitsi 9 g
Juomapullo 1 l (käy myös kuumavesipulloksi) 148 g
Letkusysteemi pulloon 75 g
Hanallinen vesikanisteri 127 g
Ohut kylmälaukku 94 g

Tärkeät

Kompassi 28 g
Kartta 1:100 000 60 g
Karttatasku 56 g
Karttakopioita 1:50 000 43 g
Leatherman Juice 118 g
Aurinkolasit koteloineen (toimivat myös vararilleinä) 74 g
Muistiinpanovälineet 62 g
Puhelin 83 g
Jalkamuovipussit (ks. edellinen merkintä) 35 g
Tulitikkuaski minigripissä 10 g
Muutama hakaneula 10 g
Kamera varusteineen 462 g
Vara-Terhi (eli partiohenkistä ohjelmaa matkalle ja illoiksi) 87 g

Lumon varusteet

kuppi 17 g
ea-paketti 121 g
Lumon ruokia 250 g

Ruuat (7 kokonaista vaelluspäivää)

aamiaiset (kuivaa ruisleipää, voita, juustoa, puuroa tai mysliä, mustikkakeittoa, pikakahvia) 1539 g
lounaat (suolaisia kuppikuuma-keittoja, mansikka-vaniljakeittoja, nuudeleita, krutonkeja, sesamnäkkäriä, tonnikalapasteijaa tuubissa, kuivattua fetajuustoa) 763 g
päivälliset (savulohikiusaus, tonnikala/tomaatti/vuohenjuustocouscous, 2 x tonnikala+ravioli, tonnikala + muusi, lohi + muusi, Real Turmat turskapata) 788 g
iltajuomat (kaakao, sitruunatee) 198 g

Välipalat ja herkut

2 x veggie jerky, Pringles-tuubi, suklaalevy, 8 x sesam-patukka, 7 x pähkinä- tms. patukka, Siripiri, 4 x mutustelupussi (suolattuja cashew-pähkinöitä, auringonkukansiemeniä, sesamsnackseja) 1333 g

Yhteisiä romuja (ea-pakkaus, teltan kankaat ja kiilat, vedenpuhdistin, narua, korjausvälineet, toinen keitin kaasuineen ja pieni rommipullo) on vielä toisten rinkoissa. Lumo kantaa omien ruokapussiensa lisäksi mun pipon, hanskat, sadehanskat, hyttyshupun, kameran Gorillapodin ja palan Wettexiä. Lumon reput painavat yhteensä vähän yli 2 kiloa.

Vaatteet eivät luonnollisestikaan ole kaikki rinkassa, vaan osa on ainakin lähtiessä päällä, eli g1000-kankaiset vaellushousut, merinovillainen T-paita, powerstretch-paita, merinovillainen Buff-huivi, ohut lierihattu, villakynsikkäät, merinovillaiset sukat, vaelluskengät, sekä tietysti alusvaatteet. Tasapainon tueksi ja polvilta painoa keventämään on kätösissä Leki-vaellussauvat.

Olisihan tuossa vielä viilattavaa, etenkin sapuskaa on taas ihan järjetön määrä mukana, lähinnä tuota herkkuosastoa. Viime vuonna kuitenkin oli selvästi liian vähän leipää ja perunalastutkin puuttuivat kokonaan, meinasi ihan alkaa päätä kiristää. Onneksi ruuissa on se hyvä puoli, että ne saavat mahan täyteen, mielen iloiseksi ja vielä keventävät koko ajan rinkkaa!

Huomasin juuri, että viime vuonna olen täsmälleen samana päivänä raportoinut lähtövalmisteluja blogiin, samanlaisia pinkeitä rinkkojakin näkyy kuvissa. Mutta mieli on ihan eri sfääreissä kuin viime vuonna. Tämä kulunut vuosi on ollut yhtä vuoristorataa, possujunaa, Tukkijokea sun muita hurjia ja vähän rauhallisempia kieputtimia. Lopputulos on vastaus, jonka annoin tänään ystävälleni, joka piipahti vaellusvarusteita omaan reissuunsa lainaamassa:

KYLLÄ.

Ai mikäkö oli kysymys? No tietysti se, että olenko nyt osunut elämässä sellaiseen vaiheeseen, tai paremminkin sellaisen ihmisen kanssa yhteen, jonka kanssa voisin asettua paikalleni.

Kunhan nyt ensin vähän käyn tuolla Lapissa kävelemässä.

Varustelu kiihtyy

2011-06-07T16:14:00.002+03:00

Kaksi yötä lähtöön. On luettu netistä, että Saariselällä on hyttysiä, ja päätetty ajaa samalla vaivalla vähän pidemmälle pohjoiseen - Paistuntureille! Yövymme matkalla tuttavan luona Kaamasessa ja pääsemme sitten vähän virkeämpinä lyhyemmän ajomatkan jälkeen perjantaina maastoon. Voi niitä hyttysiä Utsjoellakin olla, mutta tuskin siinä määrin kuin etelämmässä ja metsäisemmällä seudulla. Tuiskulta ja Kurulta jää nyt sitten Tuiskukuru näkemättä, mutta ehkä hieno tundramaisema korvaa sen.

Reissuunlähtö ei olisi reissuunlähtöä, ellei siihen liittyisi kiihkeä ns. välppäys, eli kamppeiden veivaaminen, punnitus, ihmettely, kääntely ja vääntely, karsinta ja jopa hankkiminen. Viimemainittua en nyt ole tehnyt tässä lähipäivinä kuin ruokien osalta, muuta sitten sitäkin enemmän. Olen mm. korjannut tämän:

Kyseessä on kevyt, mutta kestävä jalan mukaan muotoiltu muovipussi (tosin noin kokoa 47, mutta ei se mitään), tarkoitettu leiri-Crocseihin suojaamaan villasukkia kastumiselta, näin. Molempiin jalkoihin on tietysti tuollainen, mutta vain toisesta tihkui Kaldoaivin reissulla vettä sukkaan, joten se vaati korjausta.

Sarjassamme loistavia reissuvermeitä esittelen myös pyyhkeni, jollaista voin suositella kaikille, jotka haluavat pyyhkiä jotain, mutta eivät halua kantaa isoa kangaspalaa mukana:

Supergoose, mikrokuitua, painoa 24 grammaa koteloineen, pelkkä pyyhe 15 g. Kuivaa ja kuivuu nopeasti. Ei tällä tietystikään itseään verhoa rennosti saunan terassilla istuskellessa, mutta harvemmin on vaelluksilla siihen ollut tarvettakan (ei vielä koskaan).

Meillä on myöskin luvassa viimekesäiseen tapaan hauskaa ohjelmaa, koska vaikka ystävämme Terhi ei päässytkään tällä kertaa mukaan, vaan vaeltaa sen sijaan samaan aikaan naapurierämaassa muiden partiolaisten kanssa, järjesti hän meille vara-Terhin! Sijainen saapui eilen paksun kirjekuoren muodossa, ei sentään isona pahvisena Terhin kuvana, kuten jo mielikuvittelimme.

Ruuat on kuivattu, lähes kaikki hankittu ja pakattu valmiiksi. Vaatteiden osalta on vielä välppäämistä, pitää seurailla säätiedotuksia (otanko lämpötakin hihoilla vai ilman? Ohut pitkähihainen paita mukaan vai ei?). Karttoja puuttuu, kun nyt kohde vaihtuikin. Makuupussi on vielä pesulassa. Ja sitten on vielä yksi ihan pikku juttu, josta en ole uskaltanut vaelluskavereille puhuakaan, etteivät suotta huolestuisi... korjaantunee lähtöön mennessä, tai ainakin parissa päivässä (kuiskaan niin, etteivät he kuule: tapahtui perinteiset, eli sairastuin kurkkukipuun ja kuumeeseen juuri eilen, argh!). Tämä päivä muuttui siis sohvalevoksi hautajaismatkan sijaan. Kaikkia mahdollisia troppeja on nautittu, runsaasti juotu ja hikoiltu ja unta palloon kiskottu. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Minulle reklamoitiin, ettei blogiani pysty lukemaan Nokian jollain älykkökännykällä, että menee ihan puuroksi teksti. Sisällön kanssa asialla ei onneksi ollut tekemistä, vaan paikallistin ongelman käyttämääni blogipohjaan. Niinpä hyvästit heinälle ja voikukille, tervetuloa kesäiset poutapilvet. Täytyyhän kaikki yksi uskollista lukijaa pitää tyytyväisenä!

Loppuun vielä kuvatodiste siitä, että kyllä täällä kaupungissakin vain on aika kivaa asua, ainakin välillä!

Patukkaa tarjolla

2011-06-04T15:59:00.002+03:00

Eväiden keräilypäivä. Kuivurissa hurisee feta, tai siis kuivuri hurisee, samoin liikenne ulkona (onpa ollutkin vähän tottumista tähän kaupungin äänimaailmaan ikkunat auki!). Se eilinen vuohenjuusto jäi aika nahkeaksi ja tietysti rasvaiseksi, mutta laitoin palaset pieneen minigripiin ja jääkaappiin, ja pidän reissullakin viileässä, joten vissiin sitten ihan onnistunut operaatio sekin.

Runsaudensarvesta ja Prismasta on metsästetty kattava kokoelma erilaisia patukoita antamaan lisäenergiaa niihin hetkiin, jolloin ei välttämättä ihan tiedetä missä ollaan, tai tiedetään olevamme vitelikössä, jossa on ikävää. Etukäteen nautittuna patukat voivat jopa pelastaa joutumasta viteliköihin tai ainakin niihin joutumisesta seuraaviin negatiivisin olotiloihin.

Ylhäältä vasemmalta alas:

Rapunzel Peanut-Snack, 30 g, energiaa tuntematon määrä, mutta varmaankin ihan hyvin, koska sisältää maapähkinöitä, raakakidesokeria ja vehnätärkkelyssiirappia.

Rainbow pähkinäpatukka, 35 g, energiaa 810 kJ, sisältää mantelia, cashewpähkinää, inverttisokeria, saksanpähkinää, glukoosisiirappia, pistaasipähkinää, hunajaa, dekstroosia ja emulgointiainetta.

Sunita Sesame Bar, 30 g, energiaa 698 kJ, sisältää sesaminsiemeniä ja hunajaa.

Ylhäältä oikealta alas:

Organic Date & Walnut, 40 g, energiaa 590 kJ, sisältää taatelia, kaurahiutaleita, hunajaa, saksanpähkinää, riisimuroja, riisijauhoa, sokeria, mallasuutetta, rypsiöljyä, soijalesitiiniä ja auringonkukkaöljyä.

nakd Cocoa Mint, 35 g, energiaa 567 kJ, sisältää taatelia, cashewpähkinää, rusinaa, kaakaota, luontaista minttuaromia ja luontaista suklaa-aromia.

Clif Bar Peanut Toffee Buzz, 68 g, energiaa 1046 kJ, sisältää ruskeaa riisisiirappia, ClifPro:ta© (soijariisimuroja [soijaproteiini-isolaattia, riisijauhoa, ohramallasuutetta], paahdettuja soijapapuja, soijajauhoa), kaurahiutaleita, paahdettuja maapähkinöitä, ClifCrunch:ia© (omenakuitua, kaurakuitua, hiottua pellavansiemenöljyä, inuliinia [sikuriuutetta], psylliumia), sokeriruokomehua, maapähkinätoffeeta (sokeriruokomehua, maapähkinöitä, kaakaovoita, ruskeaa riisisiirappia, paahdettuja maapähkinöitä, luontaisia makuaineita, suolaa, soijalesitiiniä), maapähkinätahnaa (paahdettuja maapähkinöitä, suolaa), maapähkinäjauhoa, merisuolaa, vihreäteeuutetta.

Huh. Ihan tuli hiki tuota viimeistä lukiessa. Ovatkohan ClifBarin valmistajat vain tavallista tarkempia ainesosien luettelijoita vai onko noissa muissa patukoissa oikeasti noin paljon vähemmän tavaraa.

Kui vaan sen kuivaan

2011-06-04T00:45:00.000+03:00

Sain kerran ystävältäni Maritalta lahjaksi Raija Hentmanin kirjan Herkutellen luonnossa (kai siinä toivossa, että yhteisten reissujemme kurmeet olisivat vähemmän karmeet). On se hyvä kirja! Reseptejä en niinkään ole hyväksikäyttänyt, ne tuntuvat ehkä vähän monimutkaisilta tällaiselle tonnikala + muusi -linjalla selviämään tottuneelle, mutta kuivatusohjeet on mukavia. Että ihan kaiken kuivatusta ei tarvitse kokeilla itse. Kuten vaikkapa maapähkinävoin (ei onnistunut), koiralle naudanmahan (onnistui, mutta koko talo haisi navetalle monta päivää, mikä yllätys) ja vuohenjuuston (onnistumisaste vielä vähän epäselvä, nyt sammutan kuivurin ja menen nukkumaan, vaikka se mokoma juusto tuolla vielä hikoileekin rasvaa).

Puuhapäivä siis pulkassa. Tein kuin teinkin (hyvää!) ruokaa - O. vähän auttoi kertomalla mm. että parsakaalin varrenkin voi varsin hyvin käyttää ruuanlaittoon, ja niin voikin. Kyllästin ja föönasin kuoritakin, kyllästin myös geetonnniset eli vaellushousut, punnitsin ja pakkailin korjausvälineitä ja koirien ea-paketin, imuroin (jopa taulut ja kirjahyllyt) ja kuivasin kaksi purkkia tonnikalaa. En jaksanut enää lähteä uudestaan kaupoille, jää huomiseen, enkä tiskata (O. hoiti sen, kiitos hänelle).

Huomenna sitten suvivirsi, tosin minä täällä viis veisaan, ja sen sijaan jatkuu tämä valmisteluhässäkkä. Mutta kyllä, on kesä!

Tekemätöntä ei saa tehdyksi

2011-06-03T13:29:00.001+03:00

Ukselmapään etelärinnettä kesäkuussa 2007

Pian pääsee (joo, kyllä se on pääsemistä!) tuonne! Kunhan vain ensin saisi hoidettua kaikki tekemättömät hommat. Onneksi on viikonloppu vapaata, ikinä en ehtisi muuten. Vähän viime tippaan jää pakkaaminen joka tapauksessa, koska makuupussinkin saa pesulasta vasta keskiviikkona. Hyvä ettei jäänyt ihan viime tippaan. Torstaiaamuna kuuden maissa ollaan jo maantiellä.

Tänään olen kuitenkin ollut varsin aktiivinen ja saanut vaikka mitä aikaiseksi:

- käynyt kaupoilla ja ostanut evästä Lumolle (naudanliharouhetta, lampaan mahaa ja maksaa, peuran sydäntä, broilerin sydäntä ja kivipiiraa) ja itselleni (aprikoosipikapuuroa, mysliä, sairaan kallista laktoositonta maitojauhetta, luomukaakaojauhetta, fetajuustoa, vuohenjuustoa, paprikan, sesampatukoita, pähkinäpatukoita, valkosipulitonnikalaa, aurinkokuivattutomaattitonnikalaa) ja laittanut viime mainitut jo kuivuriin kuivumaan
- ostanut myös nenäliinoja, minigripejä, kynsileikkurin ja toilettipyyhkeitä
- pessyt kuoritakin, enää puuttuu kyllästys
- korjannut keittimen piezon
- täyttänyt minidödön
- lukenut naistenlehteä ja surffanut netissä

Viimemainitut eivät kovastikaan edistä vaellusvalmisteluita, paitsi sinänsä, että kyllä välillä pitää ehtiä vapaapäivänä lepäämäänkin. Etenkin kun aion tänään vielä imuroida, tiskata, vahata vaelluskengät, kuivata fetan ja vuohenjuuston sekä käydä kaupoilla ostamassa lisää patukoita ja pähkinöitä ja hyvää pikakahvia. Ja, ai kauheeta, laittaa ruokaa! O. hoitaa yleensä sen toimen tässä taloudessa. mutta koska tänään a) hän on vähän kipeä b) hänellä on toiseksiviimeinen työpäivä ennen megapitkää kesälomaa ja c) aion lykätä yhden annoksen valmistuvaa ruokaa kuivuriin retkievääksi, on valmistusprosessivastuu tänään minulla. Aineksina perunasipuliseos, tuore savulohi ja maustettu ruokakerma. Parsakaali unohtui jo kauppaan. Ei ala hyvin tämä ruuanlaitto.

Kyllä se tästä! Onneksi on vielä viikonloppu.

Alkukirjaimet #27

2011-06-02T09:29:00.001+03:00

Alkukirjainhaaste lähti kesälomalle, mutta ei onneksi kokonaan, harvensi vain tahtia. Samoilla alkukirjaimilla voi tyrkkiä kuvatuksia vaikka joka viikko kesäkuun lopulle asti. Tällä kertaa kirjaimet ovat KE.

Kevätyön eväät

Kasarikeskiviikko III

2011-06-01T21:00:00.002+03:00

On vuosi kahdeksanviis. Olen lukiossa, aloittanut syksyllä tokaluokan. Koulun nahkiaisbileissä soi Bogart co:n "All the best girls", ja mietin, että joo, parhailla mimmeillä tosiaan on ne kundit. Meikäläisen harmiksi.

Hei, olen Minna ja olen Lapinhullu

2011-05-29T22:39:00.000+03:00

Saariselällä kesäkuussa 2009. Pikkuisen polvea kolottaa. Onneksi luonto tarjoaa kylmähauteet.

Timo pohti blogissaan vaeltamisen mahdollista pakkomielteisyyttä. Kyllä niillä joku yhteys on oltava. En kai minäkin muuten valmistelisi parhaillaan kahden viikon ja kolmen päivän päästä tapahtuvaa starttia kohti pohjoista - jo 22. kertaa sitten elokuun 2000, jolloin pääsin (vai jouduin?!) ensimmäistä kertaa Lappiin.

Kaksikymmentäyksi vaellusta Lapissa, talvella, kevättalvella, kesällä ja syksyllä. Kaksikymmentäyksi reissua Lapppin, bussilla, junalla, autolla ja näiden yhdistelmillä. Satoja käveltyjä kilometrejä, satoja syötyjä pikapuuroannoksia, satoja otettuja valokuvia, satoja huikaisevia hetkiä.

Mutta hei kamoon, kaksikymmentäyksi kertaa, ja muun Suomen retkuilut vielä päälle. Mitä järkee? Ei ehkä mitään, mutta tunnetta sitäkin enemmän.

Ja taas kohta mennään! Eläköön Lapinhulluus!

Valokuvatorstai #209

2011-05-28T20:13:00.000+03:00

Valokuvatorstaissa on aiheena sananlasku "Joka toiselle kuoppaa kaivaa...".

Arkiston kätköistä viimevuotinen kuva Lumosta (joka kaivaa kuoppaa) ja pikkusiskostaan Roihusta (joka ei aio kylläkään siihen kuoppaan langeta, vaan näyttää vahvasti epäilevän isosiskonsa järjen valoa).

Makroviikot: 9. viikko

2011-05-28T19:55:00.000+03:00

Makroviikolla kuvataan nyt muotoa sisätiloissa.

Panasonic Lumix LX3 5.1 mm ISO80 1/20 f/2,0

Kasarikeskiviikko II

2011-05-25T21:00:00.001+03:00

Tämän viikon pläjäys tuo mieleen ainakin yhden helteisen automatkan perheen mustalla pienellä Fiat 127:lla Tampereelta Rautavaaralle mummilaan. Takapenkillä kuuntelin, olisiko ihan pauhannut autostereoissa (miten lie muu perhe suostunut), koska en muistaakseni mitään korvalappustereoita omistanut.

Alkukirjaimet #26

2011-05-24T22:55:00.000+03:00

RA-alkuinen suomenkielinen sana Alkukirjaimet-haasteessa tällä kertaa:

Panasonic Lumix LX3 10.2 mm ISO125 1/80 f/2,6

Kieltomerkkihän se on, mutta hyvin RAJOITTAVAA kuitenkin. Noin Tukholmassa.

Hyvin suunniteltu on vasta suunniteltu

2011-05-23T15:01:00.001+03:00

Tänne lähdetään!

Kesävaellus lähenee. Tasan kahden viikon ja kolmen päivän kuluttua tähän aikaan hätyytellään jo Napapiiriä. Koska olen harrastanut päämäärätöntä vaeltelua ja turhankuljeksimista Lapissa yhdestä kolmeen kertaan vuodessa jo vuosituhannen alusta saakka, tiedän, ettei rinkka pakkaa itse itseään. Niinpä olen suunnittelun lisäksi alkanut jo vähän valmistella sitä hektistä ja hysteeristä rupeamaa, joka asettuu jonnekin iltayöhön lähtöä edeltävänä päivänä. Pakkaamista.

Rinkan pakkaaminen aloitetaan niin, että pidetään vapaapäivä töistä (ihan lakisääteisesti), keitetään kuppi vahvaa kahvia (Arvid Nordqvistin ranskalaista paahtoa) avataan Macbook (tai muu tietokone, jos sattuu olemaan niin kehnosti asiat, ettei Macbookia ole saatavilla) ja rojahdetaan sohvalle. Kun on tunnin verran surffailtu lappalaiskoiraharrastajien keskustelupalstalla, luettu sähköpostit, kirjoiteltu vaelluskavereille viestejä, selattu blogeja, katsottu Ilmatieteenlaitoksen lumitiedote (toivotaan paljon lunta, jos ollaan lähdössä talvivaellukselle ja mielellään vähän, jos aiotaan suorittaa kesävaellus) ja katsottu mitä uutta Sepolla on tarjottavanaan, avataan rinkanpainolaskuri. Rinkanpainolaskuri on taulukkolaskentakaava, joka kertoo, että kun mukaan ottaa kaikista vaellusvarusteista vain välttämättömimmät, painaa rinkka aivan liikaa, eikä ruuille ole enää tilaa. Keitetään toinen kuppi kahvia ja naputellaan rinkanpainolaskurista pois turhakkeet, kuten vaihtovaatteet ja ehkä vedenpuhdistin (tätä emme ole vielä päättäneet, tuntuu, että hyvä tuuri voi olla loppuun käytetty luonnonvara noissa vesiasioissa...), ja todetaan, että ilman ruokia 8.7 kg:n paino rinkalle on kohtuullinen.

< varustevatulointi alkaa >

Tuohon painoon kuuluvat seuraavanlaiset tuotteet:

rinkka itse (Osprey Aura 50 M) 1.4 kg
1/3 yhteisistä varusteista (3 hengen teltta (Fjällräven Akka Dome 3), tarppi, 2 x keitin (Primus EtaPacklite ja Primus EtaSolo), kaasua, vedenpuhdistin, ea- ja korjausvälineitä, vesipussi ja narua) 2.5 kg
makuupussi (Haglöfs Goga pro 8) 1.2 kg
makuualusta (Therm-A-Rest Neoair medium) 370 g
kuoritakki ja -housut (Marmot Minimalist ja Marmot Precip fullzip) 411 + 272 g
leiritakki ja -housut (Haglöfs Barrier jacket ja kneepant) 353 + 218 g
alusvaatteita n. 100 g
merinovillainen kerrasto 363 g
Crocsit 320 g
villasukat 123 g
kolme pientä pyyhetilkkua yht. 45 g (yksi naamalle, yksi varusteille ja yksi alaosastolle)
hammasharja ja -tahna yht. 21 g
wc-paperi n. 100 g
muut tarpeelliset hygieniatarvikkeet n. 200 g
nenäliinoja 81 g
muki 23 g
lusikka 9 g
vesipullo letkuineen 148 + 75 g
Leatherman Juice 118 g
tulitikut 10 g
muistiinpanovälineet 62 g
puhelin 83 g
vedenpitävä pakkauspussi vaatteille 38 g

Taskuihin ja rinkan viilekkeisiin tulee vielä kamera, nenäliinoja, kompassi, kartta muovitaskuineen ja syötävää, päälle tietysti kulkuvaatteet. Noiden paino ei ole tuossa mukana. Lumo kantaa omien ruokiensa lisäksi repuissaan vähän minunkin tarvikkeitani, mm. sadehanskat, pipon ja pientä purtavaa, minä otan sen ruokakupin ja n. 200 g verran sen evästä omaan rinkkaani. Pari pientä nenäliinapakettia pitää tunkea vielä juuri ennen lähtöä jokaiseen mahdolliseen taskuun, ettei käy kuten viime vuonna.

Näin ollen rinkan kokonaispaino lienee sen 9 kiloa ilman ruokia ja siihen sitten 4.5-5 kg sapuskaa vielä lisäksi, jolloin ollaan 14 kilon hujakoilla. Ihan riittävästi näille polville ja nyt myös muuten jaloille, jotka ovat vaivanneet niin, että ihan olen joutunut jo useamman kerran lääkärissäkin käymään, läpivalaistumassa ja kaikenlaista orgaanista ainesta luovuttamassa.

Vaikka kuvittelin, etten tälle reissulle joudu hankkimaan mitään, toisin kävi.

No en suorastaan joutunut, mutta koska kolmen hengen retkikunnassa kaksi syö lihaa ja yksi ei, on kahden keittimen järjestelmä kätevä. Voin myös syödä suoraan tuosta pömpelistä ja sapuska pysyy paremmin lämpimänä kuin lautasella.

Vaikka syysreissulla 0.6 litran juomapullo riitti ihan hyvin, oli kesäreissussa välillä vähän suu kuivana. Pulloja ja purtiloita on tietysti kaapit jo väärällään, mutta kun sattui niin hauska kampanja eteen... Litran verran alumiinia siis hankittuna:

Vähän evästäkin olen jo ostanut. Kuvassa ne, jotka ovat säästyneet testaamiselta.

Runsaudensarvesta löysin nuo mustikkasoppajauheen edessä olevat patukat. Ovat "kasvissyöjän jerkya" eli kuivattua seitania. Pitäisi olla energiapitoista naposteltavaa, mutta vaatinee kyllä makutestin, ettei tule maastossa yllätyksiä.

Keittiössä näyttää parhaillaan tältä:

Kuivausurakka alkoi limepippuritonnikalasta, ja jatkuu aurinkokuivattu tomaatti -tonnikalalla, lohella, fetajuustolla, kirsikkatomaateilla ja kokeiluluontoisesti pinaattijuustoravioleilla.

< / varustevatulointi loppuu >

Sataa. Väsyttää. Tekemättömät asiat stressaavat. Päätä särkee. Mutta lomaan on kaksi viikkoa ja kaksi ja puoli työpäivää!

Makroviikot: 8. viikko

2011-05-23T13:53:00.000+03:00

Tämän viikon haasteessa piti kaivella arkistoista joku vanha ulkona kuvattu lähiotos ja ottaa sitten sille pariksi jotenkin siihen liittyvä uusi kuva. Valitsin vanhaksi kuvaksi tämän:

Panasonic Lumix LX3 12.8mm ISO80 1/400 f/2,8

Eiliseltä iltalenkiltä sitten sille pari:

Nikon D5000 35mm ISO200 1/125 f/5,6

Lähemmäksi pitäisi päästä! Koska oikean makro-objektiivin hankinta ei ihan ole ovella yllättäen lopultakin pakolliseksi tulleen silmälasiremontin(kin) vuoksi, taidan alkaa katsella Nikoniin kääntörengasta lähikuvailua varten.

Kasarikeskiviikko

2011-05-18T19:52:00.001+03:00

Soitettiin toissailtana O:n kanssa toisillemme YouTubesta kasarihittejä. Kyllä olikin nostalgista, moni kappale suorastaan lennätti sinne takatukkien, riisipiirakkakenkien, patellavöiden ja olkatoppausten maailmaan. Meillä on 5 vuotta ikäeroa, joten ihan 80-luvun alun hitit eivät välttämättä saaneet kelloja soimaan viereisellä läppärillä istujan päässä, mutta suurin osa oli kuitenkin yhteistä muistelumateriaalia. Materiaalin runsaudesta huolimatta valittiin yhtä aikaa jopa yksi samakin biisi soittojonoon. Oli aika järisyttävää huomata, miten helposti sitä muisti monien renkutusten sanojakin ulkoa pitkät pätkät!

Tuosta innostuneena päätinkin aloittaa täällä plokissa Kasarikeskiviikon, eli linkittää aina keskiviikkoisin jonkun aikanaan joko hillitöntä ihkutusta tai sitten päinvastoin hervontonta öklötystä aiheuttaneen musiikkiesityksen kolmen vuosikymmenen takaa.

Aloitetaan kappaleella, joka soi elokuvassa, jonka kävin katsomassa vuonna 1983 silloisen bestikseni Hennan kanssa (terveisiä vaan Hennalle!).

Jälkikirjoitus: kasarihenkeen sopivasti keittiössä valmistuu juuri banaanikakku. NAM!

Alkukirjaimet #25

2011-05-17T21:58:00.002+03:00

Alkukirjainhaaste alkaa tällä viikolla kirjaimilla TU.

Hauska tupas pinnisteli esiin hakekasasta.

Tunturi olisi ollut kertakaikkiaan ihan liian ilmeinen valinta!

Valokuvatorstai #207

2011-05-16T21:04:00.001+03:00

Valokuvatorstain tämän viikon haaste on säde.

Näitä valonsäteitä ihailtiin Pöyrisjärven erämaassa huhtikuusssa 2010.

(klikkaamalla isompi)

Makroviikot: 7. viikko

2011-05-15T10:37:00.001+03:00

Makroviikkojen haasteessa on tällä kertaa aiheena sisällä kuvattu suosikkitavara tai -asia.

Nikon D5000 55mm ISO200 1/125 f/5,6

Koko maailma ulottuvilla... ja suosikkikohde ilmenee tietysti tuosta lähikuvasta!

Elämään helpotusta

2011-05-09T20:29:00.000+03:00

Aina sen ei tarvitse olla suurta ja merkittävää. Vaikka varmastikin elämää helpottaisi suuresti, jos voisi ostaa isomman asunnon ja piilopirtin järven rannalta, niin kyllä tänäänkin on elämä helpottunut, vaikka olen vain ostanut Miniin uuden näppiksen

ja löytänyt internetin ihmemaasta Dropboxin! Nyt voin maata laiskasti sohvalla ja päästä silti Macbookilla käsiksi kuvatiedostoihin, joita käsittelin aiemmin päivällä Minillä - ilman, että jouduin vaivaamaan päätäni langattoman kotiverkon rakennuksella! Hiiohoi ja hurraa, kyllä pienet asiat voivatkin joskus niiiiin tehdä humanistin onnelliseksi! (p.s. jos lataat itsellesi Dropboxin tuon ylläolevan linkin kautta, minä saan 250 Mb lisää tallennustilaa).

Telttani on linnani

2011-05-08T20:15:00.001+03:00

Ihmisellä ehkä sittenkin voi olla liikaa telttoja (vaikka vastikään olin toista mieltä). Joku hetkellinen mielenhäiriö nimittäin laittoi minut todellakin myymään The North Face Tadpolen pois. Ehkä siinä oli järkeä, jos kolmen vuoden aikana nukuin siinä vain kolme ja puoli yötä (sen lisäksi teltta kävi kyllä kahdellakin lainakeikalla ja palveli oikein hyvin). Se sai hyvän kodin, jossa sitä varmasti ulkoilutetaan useammin.

Mutta jotta retkitavarakaappiin (jota ei oikeasti edes ole olemassa, vaan tarvikkeet ovat holtittomasti pinoissa kaapissa, jonka pitäisi muuttua vaatekaapiksi, ja laatikoissa sängyn alla, ja osa vielä Valkeakoskellakin) ei olisi päässyt syntymään vajausta, annoin itselleni luvan lunastaa ikiomaksi tämän valkoisen ihanuuden:

Kaldoaivin erämaa syyskuu 2010

Fjällräven Abisko Lightweight 2

Se on kevyt ja kompakti eikä pääse katoamaan huolettomammaltakaan hortoilijalta:

Kaldoaivin erämaa syyskuu 2010

Valkoinen piste tuntureiden alapuolella on teltta (klikkaa kuvasta isompi niin näkyy).

Siihen mahtuu mukavasti kaksi retkeilijää, jotka eivät kuitenkaan saa olla ruumiinmuodoltaan koripalloilijaa tai sumopainijaa muistuttavia, ja vielä jää tilaa kahdelle porokoirallekin.

Kaldoaivin erämaa syyskuu 2010

Tarkempi analyysi löytyy Outa-lehden talvinumerosta.

Mitä ilmeisimmin lähdemme kesäreissuun kolmen naisen ja kolmen koiran voimin, joten Abisko ei ole optio, ellei sitten retkueen kolmas jäsen ota yhden hengen telttaa. Todennäköisesti kuitenkin hankimme elämäämme jännitystä ja survoudumme koko joukkue kolmen hengen Akka Domeen... Eikös 3 + 3 ihmistä ja koiraa ole ainakin melkein sama kuin 2 + 4 ihmistä ja koiraa?

Pöyrisjärven erämaa huhtikuu 2010

Alkukirjaimet: VEnytys

2011-05-07T19:10:00.001+03:00

Lisää kuvajuttuja! Osallistun eka kertaa Alkukirjaimet-kuvahaasteeseen, jossa etsittiin tällä viikolla VE-alkuista suomenkielistä sanaa. Hakematta tuli mieleen oheinen, kylläkin jo kuusi vuotta vanha kuva, jossa Liekki-koira ojentelee pihanurmella.

Kevät

2011-05-07T11:03:00.000+03:00

Valokuvatorstai: Tässä

2011-05-07T10:17:00.002+03:00

Valokuvatorstain haasteena puolestaan on tällä viikolla tässä (ja ihan vaan vähän tunsin itseni viksuksi kun tuloksetta painelin sivulla sitä tässä-sanaa ja ihmettelin kun linkki ei toiminut...).

Nikon D5000 55 mm ISO200 1/400 f/10,0

Tässä on riippumaton paikka.

Makroviikot: Kuudes viikko

2011-05-07T10:05:00.006+03:00

Törmäsin mukavaan haasteblogiin nimeltä Makroviikot ja ehdin jopa mukaan kuudennen viikon haasteeseen, joka oli ulkona kuvattu vihreä.

Panasonic Lumix LX3 5.1 mm ISO 200 1/800 f/8,0

Luonto on tietysti tähän aikaa pullollaan vihreää, mutta silmääni osui Lumon kanssa aamulenkillä läheisen urheilukentän laidalta ylläoleva näkymä, eli vihreällä(kin) töhritty kopin seinä. Muiden vihreitä näkemyksiä on täällä.

Harmillisesti en omista Nikon Dee viistonniseeni sopivaa makro-objektiivia, mutta Lumikillakin onneksi pääsee kohtuullisen lähelle.

Ou nou! ja Yes!

2011-04-28T10:55:00.001+03:00

Ensin se EIIIH!!!

Hesarin verkkosivut (video) - persujen T. Hakkaraisella on mielipiteitä. Lainaus Hesarista:

Vielä maaliskuussa hän sahasi koivupölkkyä aamuviideltä alkaneissa työvuoroissa. Aikaa ei kulu telkkarin, radion tai lehtien ääressä, kun hän ei sellaisia omista tai tilaa.
Mutta mielipiteet ovat varmoja ja perustuvat sahurin elämänkokemukseen.

Kansanedustajahan ei toki tarvitse telkkarista, radiosta tai sanomalehdistä tulvivaa turhaa tietoa. Pääasia on, että on mielipiteitä, joita tuoda reippaasti julki. Siellä nyt Teukka huolehtii, ettei eduskuntatalon eteen aleta mitään minareettia rakentaa!

Asiasta ihan toiseen. YES!

Voi ilon päivää! Yes! Callie sanoi "yeah.. yeah... yes" eikä jäänyt vihannekseksi! Älkääkä alkako mulle mistään heteronormatiivisesta assimilaatiosta ja patriarkaalisen järjestelmän nuoleskelusta tai siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole laillista Washingtonissa (eikä muissakaan takapajuloissa, kuten Suomessa, toisin kuin vaikkapa Argentiinassa), mä haluan ja saan mun suosikkimimmien hienot isot häät ja kukkaset ja sormukset ja koko hela hoidon! Niin! Ihmisellä pitää olla joku heikko kohta. En katso kuninkaallisia häitä kuitenkaan. Että se ikäänkuin tasaantuu siinä.

Tosin minulla lienee heikko kohta ihan immuniteettijärjestelmässäkin. Olen siis liittynyt sairastajiin. Kolmatta päivää kurkussa kaktus ja päässä vissiin joku heliumpallo, joka senkun pullistuu. Pari päivää vaakasuorassa pyjamahoitoa sohvalla, joskohan huomiseksi töihin kykenisi.

Ihan höpö, osa 2

2011-04-24T20:53:00.003+03:00

Toin Lumolle pohjoisen reissusta poron tuliaiseksi. Se ilahtui siitä ihan yhtä kovasti kuin joululahjaleijonasta. Voiko ihminen sohvan pohjalla kertakaikkiaan olla ilahtumatta myös, kun korvaton, hytkyvä ja iloisesti ääntelevä tyyppi tulee tarjoilemaan poroaan ihan naamaan kiinni. Ei voi, ainakaan minä.

On ollut vähän sitä pentukuumettakin ilmassa, mutta kuten aiemminkin on tullut todettua, ei ole nyt pennun aika eikä etenkään paikka. Lumo tuntuu kyllä viihtyvän hyvin ihan vain meidän ihmistenkin seurassa, vaikka onhan se aina kovin onnellinen kun pääsee reuhkaamaan lajitovereidensa kanssa. Onneksi sillä on vähän tuttavapiiriä päässyt jo muodostumaan täällä kaupungissa. Leikkiä on tullut lyötyä todella komean nuoren collieuroksen ja pienen mustan laivakoiran kanssa ainakin. Hassuinta on, että nuo leikkimiset ja muu seurustelu tapahtuvat enimmäkseen O:n kanssa lenkkeillessä. Eipä olisi tuo entinen ei-koiraihminen vielä vuosi sitten osannut kuvitella seurustelevansa sujuvasti koiraporukoissa!

Lumo sai viime vuoden lopulla DogSmart -älypelin, joka oli käynyt Liekille ja Roihulle jo liian helpoksi. Pari kertaa kokeiltiin, mutta eipä puikkonokka oikein päässyt jyvälle, meni piippaamiseksi ja lopulta luovuttamiseksi, kun eivät pulikat tassuilla lautaa siirtelemällä ja paiskomalla nameja altaan luovuttaneet. Pakattiin peli kaappiin ja kaivettiin vasta viime viikonloppuna esiin. Heureka! Lamppu syttyi pienessä päässä, ja ankaran tassuavusteisen yrittämisen jälkeen Lumo tajusi nostaa palikan hampaisiinsa!

Se käy laudan hyvin järjestelmällisesti läpi ja nostelee palikat siististi aina oikealle puolelle lautaa. Pikku virkamies, niin totisena ja tärkeänä suorittaa. Kohta pitää ostaa vaativampi versio, tuskin tuo jaksaa kauan kiinnostaa kun sen nyt heti oppi pelaamaan läpi.

Kevätkin tuli ja Lumon harmiksi lumet katosivat. Onneksi kesäkuun puolimatkassa päästään taas tunturiin, eiköhän sieltä perinteiset kuperkeikkalumipläntit taas löydy.

Noin muuten elämä tuntuu olevan pelkkää työntekoa, kun työkaverien sairastaessa pitää tehdä töitä vapaapäivinäkin. Alkuperäinen viiden päivän pääsiäislomakin kutistui pitkäperjantaihin ja su-ma -vapaaseen, mutta ei auta valittaa, onpahan nämä ylimääräiset tunnit sitten ilona kun tulee lomalle lähtö. Tänään ollaan käytetty vapaa vieläpä erityisen tehokkaasti hyödyksi, mistä päivän pieni ilo: ikkunat on pesty (mikä ei ole ihan pikku juttu kun asutaan kuudennessa kerroksessa ja korkeapaikankammoisen pesijän täytyy kurotella ulkopokiin ja selviytyä pikkuruisella parvekkeella huhkimisesta)! Ei parane ajatella, että Valkeakosken kämpällä sama homma vielä odottaa tekijäänsä... Eilen kollega totesi töissä, että ihminen ei koskaan saa tarpeeksi ruokaa, lepoa ja rakkautta. Täytyy kyllä olla eri mieltä muun paitsi levon suhteen, ja kyllä kai sillekin aika koittaa.

Vaali-iltaa

2011-04-17T21:52:00.000+03:00

Niin että Ruotsiin vai Norjaan? Norjassa olisi kauniimmat maisemat. Ruotsin kieli on helpompaa. Vai pitääkö se nyt vain jäädä tänne ja katsoa onko tässä maassa vielä neljän vuoden jälkeen jonkunlaista avoimuutta, suvaitsevaisuutta, laajakatseisuutta ja järkeä jäljellä.

Eläimellistä menoa

2011-04-15T21:53:00.000+03:00

Jos noiden ihmispentujen kieli olikin vähän vaikeaselkoista niin nämä eläinkunnan edustajat pölisevätkin sitten sitäkin selkeämmin.

Kiitos seurasta ja hyvää yötä.

Kaverilla on asiaa

2011-04-15T21:45:00.000+03:00

Aivan karmean ketutuskäyrän huipun jälkeen jotain niin kertakaikkisen hauskaa:

Fiaskoksi meni

2011-04-15T19:46:00.000+03:00

Toissakesänä optikko mainitsi kohteliaasti aikuisnäön ja kehotti hankkimaan (moni)tehokkaat lasit. Mutta sitten auto hajosi ja rillibudjetoidut rahat menivät siihen. Viime kesänä huomasin, etten näe enää ihan kunnolla ja ajattelin hankkia ne monitehokkaat. Mutta sitten auton ilmastointi hajosi ja olisi ollut tuhottoman kallis korjauttaa. Helteestä rytmihäirikkötilaan joutuva kroppani tarvitsee ilmastoinnin, ja totesin jo ehkä pärjääväni vähän pienemmälläkin autolla kuin yhden hengen Mondeoni. Vaihdoin sen pieneen vihreään Fiestaan ja sinne menivät silmälasirahat. Tänä talvena olen käynyt töissä bussilla, koska näen etenkin hämärässä turhan huonosti, ja olin vakaasti päättänyt nyt keväällä hankkia vihdoin ne aikuiset ja tehokkaat lasit. Mutta! Eihän se taaskaan mennyt niin kuin Strömsössä.

Lähdin perjantaina talviloman jäljiltä töihin sillä pienellä vihreällä Fiaskollani, kun seutulippu ei ollut enää voimassa. Pääsin Sääksjärvelle asti kun räjähti. Hetken olin moottoritiellä noin päin ja näin päin ja vähän sinne päin, lopulta kuitenkin tien sivussa yhtenä palana. Paitsi toinen eturengas.

Ystävällinen tiepalvelun setä tuli paikalle vartissa. Alettiin vaihtaa rengasta. Karu totuus paljastui; olikin jousi poikki ja se oli puhkaissut renkaan. Siispä hinausautoa soittamaan. Pieni vihreä Fiasko jäi korjaamolle, kustannusarvio pari-kolmesataa, ja minä sain tiepalvelun sedältä kyydin töihin.

Eilen hain Fiaskon ehjäämöstä. 413 euroa (O:n rahaa, omat vaatimattomat palkkarahani odottivat tämänpäiväistä opintolainan lyhennystä) ladoin tiskiin ja loikkasin kotteroon, jolla kaasutin työmaata kohti. Pääsin kokonaiset kymmenen kilometriä, kun kulkuneuvo alkoi täristä ja väpättää. Vasemmasta etupyörästä nousi savua. "Hätäseen ympäri ja tänne", huokaisi autokorjaaja, kun soitin paniinipuhelun. Fiasko jäi korjaamolle, kustannusarvio muutaman satasen, ja minä sain lainaksi korjaamon sijaisauton, jolla pääsin töihin.

Tänään sitten taas O:n rahoilla lunastettiin peltilehmä kotiin. 420 euroa ei suinkaan olisi hyödyttänyt juurikaan silmälasien myyntiliikkeessä, paljon mukavampihan sellainen valuuttakasa oli auton hyväksi hassata.

Pari tuntia sitten ajoin kotiin, pysäköin kadun varteen ja huomasin, että oikeassa kyljessä on vauvan pään kokoinen lommo. Muistaakseni en ajanut kaiteeseen enkä törmännyt esimerkiksi lehmään tai kirahviin perjantaina, joten lommo on syntynyt joko hinaajan tai autokorjaamon toimesta. Vaan milläs sen todistaa, kun eipä ole tullut otettua valokuvia "ennen ja jälkeen äksidentin" -kuvasarjaan. Oikein on mahtavaa ja hauskaa ja alati jännittävyyttä elämään tuova harrastus tämä automobiilin omistus!

Post-tunturiväsy

2011-04-13T21:37:00.000+03:00

Ei irtoa vielä kummempaa, on niin väsy. Mutta tällaista(kin) siellä oli:

Hetki lyö

2011-03-25T15:37:00.000+02:00

Tänään onkin ollut jo ensimmäinen lomapäivä, vaikka alunperin piti oleman työpäivä. Onneksi ei ollut, kyllä olisi nimittäin tullut todella kiire pakkaamisen kanssa. Nyt se on jo melkein valmis, ja takan edustalla odottaa D. Arduin -tyyppinen pulkka, eli ihan hirveän kokoinen ja varmaan vähän myös painoinen! Jahkaan vielä leirikenkien (nutukkaat vai Sorelit) ja tauko/leiritakin (paksumpi hupullinen vai ohuempi huputon) välillä, mietin jaksanko kävellä kauppaan ostamaan Halvaa ja harmittelen että unohdin hankkia laktoositonta kaakaota. Muuten näyttää aika hyvältä. Tai siis näyttää ihan helkkarin täyteen pakatulta ahkiolta. Saletisti ystävälläni Marialla on pienempi ahkio, vaikka hän lähtee kuukaudeksi reissuun!

(tässä olisi kuva, jos ei molemmat kamerat olisi jo pakkautuneet tiiviisti matkarepun uumeniin)

Toisaalta olen ihan täpinöissäni lähdössä, toisaalta koti- ja O:n ja Lumon ikävä painaa jo nyt. Kai se on ihan normaalia. Bussimatka vähän karmaisee. Aion ottaa matkapahoinvointilääkettä, olen hankkinut lentosukat, korvatulpat ja puhallettavan matkatyynyn, isoäidinaikaisen poljettavan mp3-soittimeni uumenista löytyy muutama levy ja puhdetöiksi on tarjolla tupakoordinaattien naputtelua karvalakki-gepsiin. Mutta entäs jos bussi on tupaten täynnä ja joudun matkustamaan koko 14 tuntia jonkun kuorsaavan / haisevan / kälättävän / younameit kanssakansalaisen kanssa! Tai jos ei nukuta. Tai jos selkää alkaa särkeä. Tai jos haluankin pysäyttää bussin jo Jämsässä ja palata liftaten kotiin.

Muutama tunti enää.Vielä. Enää.

Hui

2011-03-18T21:43:00.000+02:00

Ei lähdetty Pöyrikselle eikä nyt lähdetä litomaan sinne kairaankaan. Elämä on sarja äkkipäätöksiä. Tämän päivän äkkipäätös: ensi perjantaina illalla nousen Tampereen linja-autoasemalla bussiin, joka ajaa Saariselälle, josta lähden suksimaan tunturiin. Yksin.

Yksin!

Vuosikausia olen miettinyt yksinvaellusta. Tarkoitus oli lähteä Savun kanssa jonnekin, sitten Savu vanheni, ja lopulta poistui koirien taivaaseen. Lumonkin kanssa on ollut tarkoitus lähteä, kesällä.

Ja nyt mä lähden TALVELLA! YKSIN! ILMAN KOIRAA!

Hui.

Tosin en kuulemma suinkaan tule olemaan siellä yksin vaan seuranani tuvilla tulee pyörimään suuri joukko tshekkejä, hollantilaisia, saksalaisia sun muita, saattaapa joku suomalainenkin paikalle eksyä. No, eipä ole tarkoituskaan nukkua kuorsaavien tshekkien keskellä saunaksi lämmitetyssä tuvassa, vaan tietysti oma rakas teltta lähtee mukaan.

Ahkio on jo lainattu ja makuuhuoneeseen kannettu, suksien lainasta sovittu, rillien päälle sopivat aurinkolasit ostettu.

Ikävää on tietysti se, ettei päästykään ystävän kanssa matkaan, ja se, ettei Lumokaan pääse mukaan. Se alkoi toissailtana ontua ilmeisesti liukastuttuaan jäällä, ja vaikka se ehtisi parantua viikossa niin bussiyhtiö ei ota koiria kyytiin. Ehkä kuitenkin kestän oman itseni yksinomaista seuraa koko viikon. Ja jos en kestä niin kerron sen itselleni!

Naisen täytyy mennä kun naisen täytyy mennä. Nyt täytyy mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna taas töihin, suorittamaan toisen päivän kahdeksan päivän työputkesta. Putken päässä näkyy nyt kuitenkin tuo ihana lähdön valo!

Ihan höpö

2011-03-16T10:30:00.002+02:00

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

2011-03-14T10:23:00.001+02:00

Niin. Piti lähteä tunturiin, hohtaville keväthangille sujuttelemaan ahkio perässä ja koira edellä. Vaan ei lähdetä, kun ei onnistu lomasysteemit. Päivän hakkasin päätä pöytään, mietin josko lähtisin yksin, ajaisinko omalla autolla näillä bensan hinnoilla yksin halki Suomen. En. Lähtisinkö bussilla, menisin vaikka Saariselälle - ahkio ja sukset pääsevät bussin kyytiin, mutta koira ei. Ei sitten. Junalla ja bussilla? Tulee vielä kalliimmaksi kuin autolla, ei. Eräs tuttava jo mainosti ystävänsä naparetkeilijä Poppis Suomelan olevan vailla vaelluskaveria, mutta vilkkaasta mielikuvituksestani huolimatta en pystynyt kuvittelemaan itseäni suksimassa Poppiksen kanssa edes samalla leveyspiirillä mukana pysyen.

Mutta ehkä ihmisen ei tarvitse joka talvi päästä tunturiin. Tärkeintä on päästä jonnekin, jossa on avaraa ja rauhallista, eikä ihmisiä lappaa yhtenään vastaan. Voi mennä myös suolle! Suo on hieno. Ei ole ylämäkiä, ei tarvitse teräskantteja ja nousukarvoja. Ei tarvitse myrskynkestävää telttaa, voi ottaa laavun. On kaunista ja avaraa ja hiljaista, ei varmasti lappaa ihmisiä vastaan, ainakaan Litokairassa. Matkakin on lyhyempi kuin Suomineidon olkapäälle, ehtii vähän lyhemmilläkin vapailla.

Samaan reissuun yhdistetään visiitti Lumon äidin luo. Hani toimii porokoirana Ranualla. Lumo ja Lillikin pääsevät kokeilemaan liikkuuko porojoukko sinne minne koira käskee ja ihminen tahtoo.

Niin että vaikeuksien kautta voittoon! Tällä mielellä on hyvä aloittaa uusi työviikko ja loman odottelu. Enää kaksi työviikkoa siihen ja puoli viikkoa lisää reissuun.

Viikonloppu oli tapahtumarikas, suorastaan melkein hengästyttävä. Lähdettiin suoraan työpäiväni jälkeen Helsinkiin, jossa lauantaina oli ohjelmassa GoExpo ja mukavia sosiaalisia kanssakäymisiä eri ihmisten kanssa. Sunnuntaina ajettin Koskin kautta ja tehtiin pesukonekaupat, sekä roudattiin epämääräinen kasa rompetta jo Helsingistä mukaan tarttuneiden lisäksi tänne kaupunkiin.

Kaikessa tuoksinassa unohtui kameran käyttö, vaikka Lumon albumiin olisi siunaantunut kuvia ensimmäisestä metro- ja taksimatkasta ja kavereiden tapaamisesta. Onneksi Minnan toimesta tallentui puhelimen kameraan tällainen otos, jossa Lumo ystävineen päivystää uunissa olevaa hirvipaistia:

(arvoitus "Kuka Söi Ihmisen Lautaselta Ensimmäisen Paistiannoksen", on yhä ratkaisematta. Lumo oli nuollut huoliaan, mutta Hilima on yleisesti tunnettu vikkelä opportunisti. Liekki ja Roihu ovat epäilysten ulkopuolella).

Lumon kanssa on niin mukavaa liikkua, se kun ei tee asioista numeroa. Metrossakin se seistä pönötti kippurahäntä suorana, "jaa, ai tämmöinen metro, hoh hoijaa", eikä hämmentynyt vaikka pääteasemalla jouduttiinkin yhtäkkiä kauppojen ja kahviloiden sekaan kadulle pääsemisen sijasta. Liekin, Roihun ja Hiliman tapaaminen nyt sentään sai aikaan vähän tavallista enemmän mekkalointia, mutta sen jälkeen pikku puikkopää oli taas ihan kaupunkikelpoinen olento. Yöllinen taksiajelukin sujui pienellä kerällä jalkatilassa nukkuen.

Perjantaina, ennen Helsinkiin lähtöä, minun töissä ollessani meille tuli O:n ystäviä lapsineen kylään. Lumohan on kasvanut lapsiperheessä, mutta ei ole kovin paljoa ollut tenavien kanssa tekemisissä sen koommin, joten olin antanut toimintaohjeet sen varalle, että meno äityisi liian villiksi. Taas tuli aliarvioitua Lumon tilannetaju! Naperot saivat halailla ja paijailla sitä ihan kylliksi, olivat jopa kysyneet lupaa, että "saako sen viiksiin koskea", Lumo oli vain pötkötellyt rentona ja nauttinut huomiosta. Nytkin se pötköttelee rentona lattialla, samoin kuin tämä ihmisolento sohvalla, vaikka pitäisi ponkaista ylös, ulos ja lenkille pitkin Pyynikkiä ennen töihinlähtöä. Vielä ehditään kohottaa kuntoa suohiihtelyä varten, kelithän saattavat olla koirille(kin) hyvinkin haastavat.

Niin että ylös sohvalta, peruna! Tässä vain on niin mukavaa maata. Seinällä sohvan yläpuolella on O:n juuri valmiiksi saama valtavan upea kollaasi. On ihanaa kun saa asua luovan ja taiteellisen ihmisen kanssa. Vaikka olen kyllä itsekin luovasti ja taiteellisesti jo asetellut retkikamppeita pitkin poikin. Näyttää kotoisalta. Tuntuu kotoisalta. Hyvin, hyvin pitkästä aikaa elämässäni tunnen olevani kotona. Se on mielettömän hieno tunne!

Apua papua öhkömöhkö!

2011-03-03T18:39:00.002+02:00

(kuten sankarihahmoni Nasu sanoi, tai paremminkin piiskutti, Nalle Puhille kun luuli Möhköfantin ajavan häntä takaa).

Olen ihan hirveän apuapapuajännityksen vallassa! Ei nimittäin ole varmaa, että hiihtovaellus toteutuu! Reissukaverin loma ei järjestykään eksaktisti samaan aikaan kuin omani, jota taas en pysty enää siirtämään. Toivottavasti pystyn venyttämään sitä vielä loppupäästä vähän kuitenkin ja pääsemme reissuun. Joka tapauksessa olen kuin possu pistoksissa siihen asti kunnes asia selviää, puoleen tai toiseen. Jos selviää väärään puoleen niin sitten en kyllä tiedä mitä teen... yksin kun on ihan järjettömän kallista ja raskasta matkustaa koko Suomen halki ees taas. Eikä O. kuulemma edes päästäisi minua yksin matkaan. Kyllähän me Lumon kanssa hyvin pärjäisimme, jos menisimme sitten Pöyrisjärven sijasta jonnekin vähän vilkkaammalle seudulle, vaikka Pallastuntureille, mutta tosiaan se matkan pituus sinne ensin... huoh.

Lohdukkeeksi O. vei minut kirpputori Salsaan tänään, osti Amurin Helmestä ihanaa perunarieskaa ja laiskiaispullia (hillolla!) ja kävelytti pitkin Pyynikinharjua kauniissa loppuillan auringossa. Vähän rauhoituin. Mutta vain vähän. Talviset tunturinkuvat ovat jo liimautuneet verkkokalvoilleni, tuulen humina ja hangen narskunta soivat korvissani, kädet ja jalat nykivät jo hiihtoliikkeitä, varastossa on adrenaliinia ja voimasanoja valmiiksi sosekelejä ja ahkion kaatuilua varten. Ei voi jäädä käyttämättä, ei voi!

Pyydän ymmärrystä lähipiiriltäni. Tilanne on vakava.

Ai niin, kirpputorin saalis:

Pullojen loppusijoituspaikasta tulee kuva myöhemmin kun on luonnonvaloa. Keksit ovat muuten Löytöliiteristä, ei niitä sentään kirpputorilta hankita. Säästöpossu on aivan samanlainen kuin minulla vuonna 1974, jopa yksi kolikkoaukon hampaista on poikki, kuten omastani, kun ruokaveitsellä sitä kautta ronkin salaa säästöjäni ulos possusta. Tiedä vaikka olisi täsmälleen sama possu, ihmeellisiä seikkailuja kaikki nämä vuosikymmenet kokenut ja lopulta luokseni takaisin päätynyt.

Lisäys

2011-02-27T17:49:00.000+02:00

tuohon retkiaiheiseen turinointiin vielä. Luonnollisestikin suunnitelmissa on jo myöskin kesävaellus!

Mennäkö tänne:

vai tänne:

vai ihan ennenkäymättömille seuduille?

Ihanan positiivinen ongelma.

Syksyllä sitten varmaan mennäänkin tänne:

Ai miten niin pitäisi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan?

Kotona

2011-02-27T17:36:00.001+02:00

Olisiko tuo ehkä maailman paras sana. Kotona on kiva olla, kotiin on kiva tulla, kotona on kiva hommailla kaikenlaista.

Seinästä työpisteeni päällä roikkui tällaiset. Ymmärrettiin kutsua sähkösuunnittelija-teknikkoveljeni kylään sorkkimaan piuhoja eikä tehty sitä itse. Kuuluikin kaikkia jännittäviä ääniä ja poksahduksia! Ei ihan ollut kaikkien turvallisuussääntöjen mukaan asennettu kytkennät, mutta hengissä selvittiin. Nyt piuhapötköjen sijaan seinällä on tällaiset:

Valkoinen on ihan kiva väri, jopa sisustuksessa (ei kai minulla muuten Maceja olisikaan.. no olisi). Vaan ei meidän sisustuksessamme. Väriä olla pitää!

Ja seinillä kaikkea kivaa vanhaa:

Hyllyilläkin voi olla kaikkea vanhaa:

Pikkukampehyllymmekin on täydentynyt:

Kyllä kotona on mukavaa! Myös Lumon mielestä, vaikka se välillä tympääntyneeltä näyttääkin.

Taas on aika...

2011-02-27T17:24:00.002+02:00

... maata kipeänä sohvalla! No siitä ei nyt kyllä pitänyt varsinaisesti kirjoittamani, mutta menkööt nyt samoilla näpyttelyillä. Tällä kertaa vaivastuksen aihe on raju vatsatauti, joka eteni keskiviikkoaamun "mun on nyt vähän huono olo" -pisteestä hyvin nopeasti siihen toiseen, jossa kylmä hiki kihoaa niskaan, vatsaa alkaa vääntää, silmissä pyörii ja sitten puhutaankin jo norjaa. Edellisiin vatsatauteihin verrattuna oli kyllä sikäli erikoislaatuinen tapaus, että oltuani jo kaksi päivää oksentamatta, alkoi se vaihe uudelleen perjantain ja lauantain välisenä yönä - ja lauantaina tietysti työpäivä! Sinnehän sitä oli vääntäydyttävä, koskapa edelleenkin vesilasiin jää kuoppa kun vedän sormeni siitä pois! Tosin vain pari tuntia kestin ennen kuin "mutku on pakko kun ei oo ketään muuta" -vänkäämisestäni huolimatta jouduin poistumaan takaisin sairastuvalle. Nyt on siis menossa jo viides päivä ilman ruokaa. Ja kahvia! Mutta ehkä jo huomenna uskaltaudun kokeilemaan. Ainakin kahvia.

Mutta siis, nyt on taas aika alkaa suunnitella talvivaellusta! Tai suunnitteluahan nyt olen tietysti harrastanut jo siitä lähtien kun viime huhtikuussa hinattiin ahkioita auringonpaisteessa Käkkälöjoen ylittävää siltaa pitkin kohti Kalmakaltiota. Nyt olen sen lisäksi aloittanut materialistisen valmistautumisen. Hankittu on:

- uudet teleskooppisauvat (Komperdell BC Trail). Muutaman viime reissun olen sauvonut vanhoilla Exelin takamaastosauvoilla, jotka on kyllä ihan hyvät, etenkin sen jälkeen kun värkkäsin niihin viime vuonna solumuovista ja ilmastointiteipistä rannelenkkeihin pehmikkeet. Teleskooppisauvat vain ovat käytössä osoittautuneet mukaviksi, tosin näiden nykyisten edeltäjillä olisin heittänyt vesilintua, jos sellainen vain olisi osunut eteeni Pöyrisjärven erämaan harjumaastoissa ahkiota kiskoessani, niissä oli nimittäin niin lyhyt piikki somman kokoon nähden, että sauva vimpsahti alta kun tuli tarpeeksi tiukka ylämäki. Nämä uudet on nyt testattu jo tammikuussa lumikenkäretkellä Pukalassa, josta en saanut aikaiseksi laittaa tänne mitään kuvia. Retki oli mukava ja osoitti selvästi, että lapinporokoira on parempi talviretkikoira kuin irlanninterrieri. Jos asiasta nyt oli jotain epäselvyyttä.

- liimaa ja venelakkaa vanhojen teräskanttisten tunturi-Lampisten korjaukseen. Jos vaikka lähtisin niillä reissuun! Ja jos en lähtisi niin sitten pitää keksiä jotain muuta. Myin nimittäin pari vuotta vanhat Karhu XCD:ni pois, koska ne 195 cm pitkinä ovat minun painoiselleni hiihtäjälle liian jäykät, kun en halua hiihtää rinkka selässä. Enkä nousukarvat pohjissa (paitsi joskus tulee nousukarvaa ihan itsestään, ainakin karvanlähtöisten porokoirien kanssa). Enkä nälkäisenä, mutta se ei kuulu tähän (se kuuluu siihen, että pitää ostaa paljon hyvää naposteltavaa, mutta sitä ei voi tehdä vielä, ellei halua ostaa kovin montaa kertaa uusia).

Itse suksienkorjausoperaatio ei ole vielä hankintoja pidemmälle edennyt, koska sukset ovat Valkeakoskella ja minä en. Mutta jospa ensi viikolla. Tai sitä seuraavalla... melkein kuukausi vielä aikaa lähtöön!

- uusi makuualusta (Therm-A-Rest RidgeRest Solar, koko large), untuva-alustan kaveriksi ja ehkä jossain tilanteissa (kuten vaikkapa sellaisissa, joissa ollaan niin väsyneitä päivän hiihdosta, ettei millään jaksaisi teutaroida sen pumppusysteemin kanssa) vaihtoehdoksi. R-arvo on 3.5, joten ei tuolla nyt tosi kylmässä yksinään tarkene. Levitetään varmaan telttaan poikittain varsinaisten alustojen alle takapuolen kohdalle niin poistuu se ikävä viluefekti, joka joskus vaivaa kun pyllistelee unissaan untuvapatjalta ulos. Koiratkin voivat tietysti tuota hyödyntää.

- tuulenpitävät valokuvaushanskat (Extremities Windy lite dry), silkkihuppu sekä käden- ja jalanlämmittimiä. Ollaan kuitenkin lähdössä talvivaellukselle, ja sentään maaliskuun puolella (juuri ja juuri). Näillä kolmella edellisellä on hiihtolämpötilat vaihdelleet -30 ja +10 välillä, saapa nähdä mitä nyt on luvassa. Varustautua pitää. Villahousuja on jo!

- vaneritarjotin, hintaan 2 euroa Kyttälän kirppikseltä. Tämä korvaa vihdoinkin vääränkokoisen vanerinpalasen keittimen alustana.

Seuraavat toimet suksienkorjauksen lisäksi ovat fetajuuston kuivatus, makuupussin pesetys, rillien päälle mahtuvien aurinkolasien hankinta, keittimen roplaus sen selvittämiseksi onko siinä kaasu- vai bensasuutin (ja sitten sen järkevämmän vaihto siihen, säätiedotuksia seuraillen), housupolitiikan miettiminen (kaksi edellistä reissua olen tehnyt lainahousuissa...), toisen merino-Buffin hankkiminen (yksi päähän, toinen kaulaan, on se vain niin ihana), tupakoordinaattien tallentaminen gepsiin (ja tällä kertaa oikealla järjestelmällä, ettei viimevuotiseen tapaan iske kriisi kun laite Korteojan sijaintia tiedustellessa ilmoitti sen olevan reilut 3000 kilometriä päinvastaiseen suuntaan) sun muuta pientä puuhaa. Haaveilua. Innostusta. Ajatella, Lumo ja pikku-Lilli taas yhdessä reissussa! Perinteisen (Savu)-Lumo-Liekki-(Roihu) -kombinaation sijasta nyt lähdetään tosiaan vähän pienemmällä porukalla. Syyskuussa Lillukkakin jo harjoitteli vaelluskoiran hommia Lumon opissa, ja on koko talven kohottanut ahkerasti vetokuntoa potkurilenkeillä. Toisin kuin Lumo, joka on vain keskittynyt lähettelemään deitti-peemaileja täällä kaupungin sykkeessä... Puhumattakaan tästä hiihtäjästä, joka ei ole ollut suksilla kertaakaan koko talvena!

Mutta huippu reissuhan se on varmasti taas tulossa. Oli kaunista tai tuiskua, pakkasta tai suojaa, helppoa tai vaikeaa. Kunhan on tarpeeksi evästä!

Tällaisia maisemia on kuitenkin luvassa...

Kiva idea!

2011-02-07T13:52:00.001+02:00

Torstaina O. lähti taas pariksi päiväksi koulutukseen Heinolaan. Aivan kuten viimeksi syksylläkin, heräsin heti aamulla kurkkukipuisena, ja tässä sitä nyt vielä aivastellaan. Kuume on sentään mennyttä, mutta yskittää ja väsyttää vielä ihan kunnolla. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, kun onnistuin sairastamaan tehokkaasti - maanantaina oikein urakalla kipeytynyt selkä meni samoilla lepäilyillä.

Mukavia työhousuja voi käyttää kotonakin. Ne sointuvat kivasti sekä sohvan, maton, lipaston että hyvinniistetyn nenän sävyihin. M:n käpertyessä kotoisasti lääkehuuruisena sohvalle surffailemaan, O. koristelee vanhaa lipastoa punaisella kontaktimuovilla.

Muuttopuuhat eivät kummemmin edisty. Kävin kyllä maanantaina viettämässä vapaapäivää tavaroiden pakkailun merkeissä, mutta tänne niitä tavaroita ei oikein vielä voi roudata, kun puuttuu säilytysratkaisuja. Siis tilaa, mielellään ovellista. Tilanteessa, jossa tilaa on vähän ja tavaraa ~~ihan helv...~~ aika paljon, on oikein hyvä idea matkustaa Helsinkiin auttamaan O:n äitiä hänen tulevassa muutossaan. Kyseessä on ihana, vanha talo, jossa on ihana vanha kellari ja ihana vanha vintti. Täynnä ihania vanhoja tavaroita, ja kirjoja. Kirjoja. Kirjoja. Kirjoja.

Puuhakkaan päivän päätteeksi noin miljoonasta kuutiometristä kirjoja oli vintistä alakertaan sortteerattavaksi siirtynyt optimistisesti arvioituna viidesosa.

Olen hyvin ylpeä meistä, sillä matkaamme Tampereelle lähti tuosta pinosta vain nämä:

Tosi rasittavaa, että jos haluaa tietää mitä tapahtui vuonna 1968, pitää omistaa MitäMissäMilloin -kirjat 1969 ja 1970. Tai sitten voi katsoa netistä.

Kirjapinon parhaita aarteita:

Vuonna 1933 painettu opas tarjoaa tietoa mm. teltan valmistuksesta ja pystytyksestä, Laatokan ympäristön melontareiteistä, jalansamoilijan kenttäkeittiön välineistä ja esittelee 30-luvun Buffin - "kaulansuojuksen, jota voi käyttää myös yömyssynä".

O:n isovanhempien saksalainen tuttavarouva reissailee pitkin Lappia pororaidon matkassa. Ihania kuvia!

Meillä oli kuitenkin autossa hyvin tilaa, kun ei Lumokaan ollut mukana, vaan Hämeenkyrössä hoidossa, koskapa O:n äidillä oli hoidossa tämä tyyppi:

Moi böönät, olen timmi jätkä Tammisalosta, orig. Sri Lankasta, mun nimi on Sisu ja olen 18 wee. Tavataanko päiväenergiajuomien merkeissä? Vastaa tähän peemailiin niin mä otan yhteyxii.

Olisi ollut tietysti oikeastaan epäekologista ajella tyhjällä farmariautolla, joten pakkasimme mukaan vielä vähän jotain pientä.

Pirteää keittiötä koristaa vanha ja kaunis hylly. Siihen on kerätty tyylikäs ja persoonallinen kokoelma purkkeja ja purnukoita, joita emäntäväki on tuonut eksoottisilta matkoiltaan mm. Kööpenhaminasta, Tukholmasta, Valkeakoskelta ja Ideaparkin Prismasta.

Tarpeellista arkistointitilaa tärkeille asioille löytyy kirjahyllystä.

Kerrostalossa asuvalla talviretkeilijällä on usein ongelmia varusteiden sijoittelun kanssa. Vanhasta kirnusta syntyy oiva säilytin lumikenkäilysauvoille. Kiva idea!

O:n lapsuudenkodista löytyneeseen seinähyllyyn on koottu kausittain vaihtuva (oho, hups, nyt se meni pölynimuriin, voi...) asetelma veikeitä pikkuesineitä. Vanha lipasto on saanut uuden kuosin kontaktimuovin avulla. Ajan kauniisti patinoimat matkalaukut kätkevät sisäänsä ~~Greyn Anatomiaa ja L-koodia~~ kodin asukkaiden korkeakulttuurista makua henkiviä taide-elokuvia. Koskaan-missään-sisustuslehdessä-ennennäkemätön idea!

Yksityiskohta hyllystä: Kulttuurien Kohtaaminen.

Emmehän me nyt ihan kaikkea mahdollista Helsingistä tänne kantaneet. Lisää rompetta haetaan ahkerasti kirpputorilta:

tai tehdään itse:

Vanhojen lehtikoteloiden uusi elämä.

Parhaillaan on HuutoNetissä kirjanmerkkejä aika monen vaatekaapin ja muun säilytysratkaisun kohdalla. Jos ei lykästä, seuraa reissu Ikeaan. Mikään edellä esitelty, niin hurmaavia kodin pikku yksityiskohtia kuin ne ovatkin (ja ansaitsisivat takuulla meille kolmen aukeaman artikkelin missä tahansa sisustuslehdessä - toimittajat huom,, tuosta voi suoraan poimia jo kuvat ja kuvatekstit!), ei ole ratkaissut sitä ongelmaa, että 95% minun omaisuudestani on edelleen Valkeakoskella, ja vain n. 10% tämän asunnon säilytystilasta on raskain asein raivattavissa käyttööni. Ja koska ihmisellä ei koskaan voi liikaa retkeilyvälineitä, niitä ei ole liikaa. Niitä on paljon. Ai niin, ja kirjoja, lukemattomia kirjoja. Kaikki kuitenkin luettuja, eikä sitä koskaan tiedä jos vaikka iskee voittamaton halu lukea ne uudestaan.

En toki ole mikään hamsteri. Luovun ilomielin tarpeettomasta tavarasta. Niinpä iso kasa pannuja ja kattiloita lähtee Hackmanin kierrätykseen!

Atshii, köh köh ja hyvää viikkoa kaikille.

Uusi kotikaupunki

2011-01-21T19:09:00.000+02:00

Nyt se on virallista. Olen palannut syntymäkaupunkiini.

Tommy Tabermann sen aikoinaan sanoi:

Ei onneen tarvita sanoja
vaan kyky hillittömään riemuhuutoon.

Niin että:
JIPPII!

Urpo ja Turpo

2011-01-09T19:55:00.000+02:00

Ollaan oltu Lumon kanssa perjantaista asti hoitamassa irskipoikaa. Tosi villiä menoa. No kyllä ne välillä aika paljonkin painivat, vahtivat ikkunassa, kyttäävät keittiössä ja sitten pötköttelevät siellä sun täällä. Lumo arvostaa!

Ihmisellä ei koskaan voi olla liikaa...

2011-01-09T19:37:00.004+02:00

... telttoja. Jos koittaa pärjätä yhdellä tai kahdella tai kolmella teltalla niin se on aina kompromissi johonkin suuntaan. Vaikkapa jos lähtee yksinvaellukselle tunturiin niin on aivan turhaa kantaa huvilatelttaa mukanaan. Toisaalta taas neljän hengen perheen ja kultaisennoutajan tunkeminen ultrakevyen yhdenhengen majoitteen suojiin kolme viikon leirintälomalla olisi aika tympeää. Siispä telttoja pitää olla kuten viinejä - juuri sopiva jokaiseen tilanteeseen. Tai ainakin vähän sinnepäin.

Onhan sitä itsekin tullut nukuttua aika monenlaisissa majoitteissa. Tässä sunnuntai-illan ratoksi kokosin pienen kavalkadin tämän vuosituhannen puolella otetuista kuvista, joissa esiintyy niistä suurin osa.

Väärinkäsitysten (ja ankaran kateuden :)) välttämiseksi: en siis tosiaankaan omista näistä teltoista kuin neljä! Muut ovat retkitovereiden majoitteita tai lainakapineita.

Tiittalan retkikota

Ostettu vuonna 2002. Mukana reissuilla Lemmenjoella pariinkin kertaan, Muotkalla ja Hammastunturissa. Neljä ihmistä ja neljä koiraa mahtui mainiosti. Omistan vain 1/4, viimeksi käytössäni vuonna 2005.

Halti Omega Lite

Ostettiin muistaakseni 2003, pääsi ainakin Herajärven kierrokselle, muutenkin Kolin kansallispuistoon sekä Patvinsuolle (kuvassa). Sisäteltta oli myöskin Muotkalla 2005 mukana vaelluskodan sisätelttana, joka onkin viimeinen kerta kun olen tässä nukkunut.

Tuntsan vaelluskota

Ostettu vuonna 2005. Mukana Muotkalla samana vuonna, sittemmin kavereilla lainassa useammallakin reissulla. Ihanan tilava ja silti kohtuullisen kevyt. Jäi kuitenkin pikkuhiljaa vähemmälle käytölle, joten myin pois pari vuotta sitten.

Halti Alfa III

Ystäväni Maritan luotettava majoite, jossa olemme yhdessä yöpyneet useilla reissuilla, mm. Muotkalla lumisateessa ja Keiteleen rannalla trombin kulkiessa lähes vierestä.

Fjällräven Rakkas III

Ostin käytettynä vuonna 2004. Teltta lienee vuosimallia -90 tai jotain sinne päin. Ollut mukana Hossassa ja Saariselällä sekä monilla lähiretkillä. Kevyt ja kätevä, kun pystysalot voi korvata vaellussauvoilla. Punainen sisäteltta luo hehkeän tunnelman. Ulkoteltta pitää edelleen vettä, mutta pohja vaatisi vähän tiivistämistä. Retrokapine, josta en raaski vielä luopuakaan.

Halti Antarctica Pro 3

Lainakäytössä Pöyrisjärvellä maaliskuussa 2008. -35 asteen pakkasessa vähän haastava pystytettävä, mutta olihan se kivan tilava.

Marmot Nusku 2P

Tämäkään ei ole omani, mutta olen majoittunut siinä yhden syksyisen Muotkan vaelluksen verran. Tilava ja tukeva, eikä silti kovin painava.

MSR Trekker Tent

Edelleen lainakapine, joka oli mukana Saariselällä kesäkuussa 2007. Muuten kiva, kevyt ja hyvin ja tuulettuva, mutta tämän yksilön ulkoteltta ei enää pitänyt vettä, kun oli säilytyksessä liimaantunut itseensä kiinni ja pinnoite selvästi kärsinyt. Ei enää tuotannossa, muuten hankkisin varmaan itsellenikin.

The North Face Tadpole 23 DL

Oma hankinta keväältä 2008. On käynyt ainakin Perämerellä ja Muotkalla, tosin itse olen yöpynyt siinä vain Sodankylän Vuotsossa tien varressa sekä muutaman yön Pallaksen Hietajärvellä. Harkitsen myyntiä, koska on yksinkulkijalle ehkä vähän liian painava (2.3 kg), mutta kahdelle + koirille liian ahdas.

Fjällräven Skule 3

Loistava teltta, joka ei harmi kyllä ole omani. Ollut käytössäni Pöyrisjärvellä talvella ja Muotkalla syksyllä. Ihanan kevyt (2.9 kg) ja tilava, tosin apsidi on etenkin talvikäytössä aika ahdas.

MSR Zoid 1.5

Toinen loistava majoite, joka ikävä kyllä sekin vain lainassa Tiilikalla kesällä 2009. Poistunut tuotannosta, joten hankkiakaan ei voi itselle.

Fjällräven Akka Dome 3

Omistamisen onnea jo vuodesta 2010. Paras tähänastisista talviteltoista. Tukeva, tilava, valoisa ja helppo pystyttää. Ahkiossa ei painakaan liikaa (4.2 kg), ja voisi tällä ajatella lähtevänsä kesä/syysreissuunkin kolmen hengen porukalla.

Halti XPD Alfa 3

Hankittu jo vuonna 2006, mutta käytössä ensimmäisen kerran kesäkuussa 2010 Muotkalla. Ihan turhaan aliarvostettu teltta; tilava ja tuulenkestävä, nopea pystyttää. Todella hyvä kahdelle ihmiselle, kahdelle koiralle ja runsaalle määrälle varusteita. Pienellä kiilojen ja narujen vaihtamisella painokin keveni 3.2 kiloon, mikä ei ole paljon kolmen hengen teltalle.

Fjällräven Abisko 2

Testikäytössä Kaldoaivissa syksyllä 2010. Pieni, mutta riittävän tilava kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle. Paino vain 2.6 kg, joten aika ihanteellinen kolmen vuodenajan reissuihin. Sopii maisemaan kuin lumilaikku tunturiin!

***

Jälkikirjoitus 10.1. Muistin juuri, että omistan myös puolet Vihe 2 -louteesta, mutta sitä en kyllä ole hankintapäivän jälkeen nähnytkään, saati sitten, että olisin päässyt käyttämään.

Ubongo!

2011-01-09T17:12:00.000+02:00

Eiks näiden pitänyt olla niitä helppoja?

Miten nää voi mahtua tähän, ei nää kyllä mee mitenkään...

UBONGO!

Jos tykkäsit nuorena (tai vähän vanhempanakin) kolmiulotteisesta Tetriksestä, Ubongo 3D on juuri sinulle. Myöskin ahkera muuttaminen ja muuttoauton tehokas täyttäminen antaa hyvän pohjan, sanoo nimim. Kokemusta on.

Talvi-Outa

2011-01-08T18:36:00.000+02:00

Uusi Outa-lehti on ilmestynyt. Nyt ehkä voin taas keskittyä mittavampiinkin projekteihin, kuten esim. tämän blogin päivittämiseen. Vitsi! Siis se, että blogin päivittäminen olisi mittavampaa kuin tämän(kin)kertainen panokseni lehden toimituskunnassa. Mutta on siellä sentään jotain. Pientä. Ja muilta kirjoittajilta paljon, ja hyvää!

Joulu!

2010-12-24T10:54:00.000+02:00

No nyt se yhtäkkiä sitten tuli. Joulu. Ja koska otimme varaslähdön pukin antimien tarkasteluun, sai Lumokin sen toivomansa karvaisen kaverin:

Ei ehkä ihan just presiis mitä Lumo oli ajatellut, mutta kovin onnelliselta se silti näytti pehmoleijonan häntätupsua nakertaessaan (vaikka kuvassa näyttääkin lähinnä kettuuntuneelta, mikä saattaa johtua kaulaan kiedotusta joulurusetista...). Leijonassa on vinkukin sisällä, mutta pikku puikkopää hammastelee lelua niin hellästi, ettei ihmisten tarvitse kuunnella rasittavaa äänitehostetta. Kiitos Kuopion suuntaan, muukin paketista paljastunut aiheutti ilahtunutta ääntelyä, ihmisten osalta!

Itse sain aamukahvin kaveriksi avata yhden pienen paketin, joka vei välittömästi ajatukset pohjoiseen, kaikkiin niihin kesäisiin ja syksyisiin kertoihin, kun olen Inarijärven rannalla seisonut nuuhkimassa tuulta, joko malttamattomana vaellukselle lähtöä odottaen tai haikeana reissusta juuri palanneena. Kapine sai arvoisensa paikan takanreunalta Beatles-lasinalusten vierestä, ja päässee heti tässä pyhinä käyttöön kun laitamme takkaan tulet, mikä onnistuu nyt kun kollegani ystävällisesti toimitti meille aimo kasan polttopuuta.

Edelleen pyjamassa. Pari kuppia vaniljakahvia nautittuna, pieni aamulenkki jo tehtynä. Lumo on keittiössä pikku apulaisena nuolemassa lattialle tipahtaneita punajuurenkuoria. Kohta sen ja kameran kanssa uudestaan pakkaseen nauttimaan uskomattoman upeasta jouluaaton pakkassäästä. Illaksi joulun viettoon isommalla joukolla. Ihan perinteisesti laulun sanoin: niin hyvä, lämmin, hellä, on mieli jokaisen. Onnellista joulua ihan jokaiselle.

All I want for Christmas...

2010-12-08T15:59:00.000+02:00

Jos Lumolta kysytään, niin toivelistalla on kaveri. Karvainen kaveri. Valitettavasti Lumolta ei kysytä, sillä tässä elämäntilanteessa koiranpennun hankkiminen ei ole optio. Sen verran yksinäiseksi pikku puikkopää kuitenkin on itsensä Savun poismenon jäljiltä tuntenut, että olen yrittänyt järjestää sille sosiaalista elämää. Onneksi Lumo nauttii suunnattomasti myös ihmisten seurassa puuhailusta, mutta onhan koirakaveri tietysti aina koirakaveri.

Liekki, Roihu ja Hilima piipahtivat Tampereella, ja voi pojat että Lumolla olikin pikkusisarensa kanssa hauskat peuhut! Hilimakin sai välillä tulla mukaan hyppimään sängylle (!) ja juoksemaan ympäriinsä (sisällä!). Viime viikolla Lumo pääsi lenkille Tuiskun kanssa, mutta se ei nyt ihan mennyt niin kuin Strömsössä, koska Tuisku ponkaisi hirven perään, ja Lumo sai hyppelehtiä suurimman osan lenkistä ihan yksin. Hyvät loppupainit onneksi sentään saatiin aikaiseksi, kun neiti hirvikuningatar tuli auton läheisyydessä meitä vastaan.

Toissailtana tehtiin vähän jouluvalmisteluita, eli esiteltiin toisilleen Lumo ja O:n sisaren uroskoira, jota Lumo ei ollut vielä ehtinyt aiemmin tavata. Tarkoitus on nimittäin viettää joulua yhdessä, ja vaikka aina on kiva, että joulu on iloinen, niin ei haittaa ollenkaan, jos se on myös rauhallinen. Kovin iloisesti nämä 5- ja 6-vuotiaat kyllä temmelsivät ulkona, joten rauhallisuuden suhteen ei ihan ole takeita.

Eräänä iltana tapahtui ihan suunnittelematonkin kohtaaminen, kun lenkiltä palatessa meitä lähestyi vauhdilla pinkova rusakko. Suoraan kohti. Musta rusakko. Se paljastuikin mustaksi laivakoiraksi, joka jäi hetkeksi painimaan ja juoksemaan aivan haltioissaan olleen Lumon kanssa, kunnes yhtäkkiä sinkoutui juoksemastaan ympyrästä eteenpäin ja hävisi pimeyteen. Hetken kuluttua paikalle tuli koiran isäntä, jota Lumon kanssa autoimme löytämään karkulaisen (eli pyydystin sen Lumon hihnaan vilkasliikenteisen kadun vierestä pizzerian edestä nököttämästä). Hauska pikkukaveri, johon toivottavasti törmäämme toistekin.

Ostin Lumoukselle uuden lelunkin, kun suurin osa sen viihdykkeistä on jäänyt vanhalle kämpälle, täällä sillä on vain vanha korvaton nalle, sukista tehty mustamakkara ja kuvassa näkyvä Ikea-pallo, joka on ehdoton suosikkiväline kaikenlaisissa tanssi- ja lauluesityksissä. Lumo on siitä hauska koira, ettei se riko pehmoleluja. Paitsi:

Kaksi minuuttia ja porolta oli pää irti! Joko se oli Lumon mielestä jotenkin erityishuomiota vaativa tuote, koska se oli poro, tai sitten se vain oli ihan helkkarin ruma kapine. Onneksi ei laitettu joulupakettiin, olisi ollut sellainen perinteinen meininki tuossa, että paketista ulos, rikki ja roskiin. Jatkamme siis Ikea-pallolinjalla.

Jos itse toivoisin jotain Joulupukilta, se voisi olla tähän liittyvää:

Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle. Sunnuntaina nimittäin roudattiin yllä näkyvä kokoonpano eteläisestä periferiasta tänne cityyn (tosin itse entisöimäni rulolipasto kätevine ulosvedettävine ruokailu, , öhömm, laskutasoineen, ei mahtunut kyytiin, joten työpöydän virkaa suorittaa O:n perinnehuonekalu). Oli niin pitkä aika siitä, kun olin viimeksi ehtinyt viettää aikaa Minin ääressä, että olin jo unohtanut miten isoäidinaikainen poljettava kuvankäsittelymasiina se onkaan. Pitäisi siis ostaa siihen lisää muistia. Arveluttaa vain, kun muistin vaihtamiseen nettikeskustelujen tarvitaan kaikenlaista, tärkeimpänä palettiveitsi, luottokortti ja koppa kaljaa. Enkä minä juo kaljaa. Niinpä toivoisinkin, että Joulupukki pudottaisi itsensä tuossa työpisteen vieressä sijaitsevasta takasta, avaisi Minin ja asentaisi siihen 2 Gt muistia. Onko liikaa toivottu, onko?

Valokuvausosastollakin voisi olla vähän toiveita, mutta niihinkään hankintoihin ei taida vähään aikaa olla pääomaa. Ensin auton ja sitten koiran hajoaminen imaisivat kaiken ylimääräisen rahan ja vähän meni alimääränkin puolelle. Mutta jospa ensi vuonna jo saisin hankittua joko Tamronin turistizoomin tai Nikkorin lyhyen telen. Siihen asti tallennellaan 35-millisellä.

Lopuksi todettakoon vielä, että kyllä! Olen! Mutta senhän kaikki jo varmaan tietävätkin.

(Tämä on maa-artisokka - ja olen saanut niistä tehtyä keittoa jo kahdesti!)

Muistin tueksi

2010-11-16T10:21:00.000+02:00

Päivän pieni ilo: ulko-oven kahvassa roikkuu tällainen:

Niin että kyllä mieskin voi olla pehmo. Ja tämä ei siis tietenkään viittaa muistilapun ripustaneeseen henkilöön, sillä hänessä ei ole miestä nimeksikään. Onneksi.

Muistilapun tarkoitus on saada minut ottamaan mukaani jääkaapista tällainen:

Tukholman modernin museon kaupasta minulle lahjaksi ostettu lounasrasia kätkee sisälleen lounaani. Saarioisten savikiekkopäiväni ovat ohitse! <3

Tuplana

2010-11-16T09:53:00.000+02:00

Ostin muistikortinlukijan eilen. Nyt niitä on siis kaksi! Alkuperäinen toki löytyi heti kun pääsin kotiin ja keräilin komerosta reppua lähteäkseni Lumon kanssa kauppaan. Mutta parempi kaksi muistikortinlukijaa kuin nolla. Ihan hyvä, että niitä on tuplana, kun näitä kotejakin nyt on, voi hajauttaa tärkeät vimpaimet niin, että varmasti aina löytyy. Ellei ole liian hyvässä tallessa.

Susikairan Akka järjesteli kirjoja väreittäin, meillä tehtiin sama toimi cd-levyille.

Levyt eivät kyllä mahtuneet tuohon kaikki, joten ehkä valkoisten levyjen enemmistö poistuu ja muuttaa toiseen hyllyyn. Väreittäin järjestely toimi samalla ikäänkuin satunnaissoittolistan luojana. Tulee varmaankin soitettua aiempaa laaja-alaisemmin musiikkia - pakostakin, kun ei sitä ehkä muista minkävärinen selkämys kussakin levyssä on, joten tiettyjen yksilöiden löytäminen voi olla vähän haastavaa. Mutta eihän elämän olekaan tarkoitus olla helppoa. Sitäpaitsi helppoutta tavoitellessa voi aina soittaa samat musiikit iTunesin kautta, mutta oikeiden konkreettisten levyjen käsittely on tietystikin paljon hauskempaa.

Ostettiin myös uudet kahvi- ja teekupinaluset:

Kaikenlaisten muidenkin pienten säilytys- ja sisustusratkaisujen (yäk mikä termi) parissa askarreltiin, ja palkkioksi tehokkuudesta tuikattiin lauantai-iltana takkaan tuli ja paahdettiin vaahtokarkkeja.

Ja sunnuntaina olin jo sen verran terve, että päästiin kunnon lenkille kivassa syyssäässä. Välillä oli ihan mielettömän hieno valo.

Niin hieno ja ihana ja kiva ja mukava ja muutenkin huippu viikonloppu, että harmitukset eivät yltäneet sitä pilaamaan. Harmitti sairastus, jonka takia ei päästy viettämään isänpäivää papan, isän, veljen ja sedän perheen kanssa, etten olisi tartuttanut flunssaani iloisesti eteenpäin. Ja ihan vain vähän jaksoi vielä harmittaa Aamulehden lukijaäänestyksen ihastuttavan suvaitsevainen asenne:

Ensi viikonloppunakin on vapaata (uusi päällikkö on varmaan tehnyt jonkun virheen työvuorolistan kanssa)! Ja tulee kivoja vieraita! Lumo ilahtuu varmasti ihan ikihyviksi kun saa Liekin ja Roihun kanssaan temmeltämään. Toivottavasti se ilahtuu myös pikku-Hilimasta, jota se ei ole ennen tavannut. Joka tapauksessa meille ihmisille luvassa oikein sosiaalinen viikonloppu myös, käden taidon messut ja kaikki.

Missä on muistikortinlukija?

2010-11-14T16:27:00.000+02:00

Tekisi mieli säveltää oodi muistikortinlukijalle, samaan tyyliin kuin Erkki teki Trangian kahvalle, jonka hukkasi jonnekin nelostien varrelle hiihtoreissullaan. Kyseinen kortinlukija on nimittäin kadonnut, tai sitten se on siellä, missä kaikkia tarpeellisia tavaroita kuuluu säilyttää, eli tallessa. Nikonin usb-piuha puolestaan on ns. "varastolla", eli siinä paikassa, jossa joskus käyn kastelemassa kukkia ja hakemassa tarpeellisia tavaroita. Niinpä en nyt saa kuvia koneelle enkä tänne blogiin. Muuten olisin voinut esitellä post-sairastamisviikonlopun aikansaannoksia, mutta en tietysti mitenkään sitä nyt voi tehdä ilman kuvia. Siispä joskus toiste. Mutta on kyllä ollut kiva viikonloppu. Tosi kiva.

Kipeetä

2010-11-10T19:00:00.002+02:00

Taas mennään. Tai tullaan, kipeäksi nimittäin. O lähti kolmeksi päiväksi reilun sadan kilometrin päähän ja heti sairastuin. Onkohan tämä nyt sitä eroahdistusta? Oireina kuume, vuotava nenä ja särkevät lihakset? Onko tähän joku lääke?

Olo on niin kaikenkattavasti kehno, etten saa edes nukutuksi. Siispä blogin kimppuun. Viime kuulta ja tästä marraskuun alusta on kertynyt kotialpuumiin jokunen valokuva, jotka voivat kertoa ne tuhannet sanat, joita kirjoitustulpasta kärsivä mieleni ei saa verbalisoitua.

Jos ennen kuljin sumussa...

niin nyt on alkanut vihdoin kirkastua.

En enää pälyile ympäriinsä.

Kiskot vievät oikeaan suuntaan.

Ei tarvitse ihmetellä hämäriä heijastuksia (no lupaako se nyt poutaa vai sadetta?).

Tuntuu vehreältä, elävältä.

Elämässä on nyt uutta jämäkkyyttä.

Ja hyvää ruokaa! Parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Itse tehtyä!

Kyllä,

love IS all around.

Savu on nyt ollut poissa viikon. On todella hiljaista kun se ei ole kertomassa mielipiteitään ruuan riittämättömyydestä, hellyyden ja huomion tarpeesta ja muista tärkeistä asioista. Kaipaan sitä ihan valtavasti. Silti en yhtään epäile, etteikö päätökseni ollut oikea. Koiran elämä on ihmisen käsissä, ihmisen vastuulla on huolehtia siitä, ettei se joudu kärsimään kipua. Itkut on itkettävä kun niiden aika tulee, ja nyt on se aika.

Viimeisenä päivänään Savu aamulenkillä yhtäkkiä sai hillittömän ilohepulin, ja alkoi temmeltää ja juosta Lumon kanssa, joka tietysti oli onnesta suunniltaan - edellisen kerranhan Savu oli leikkinyt sen kanssa elokuussa.

Olin ostanut Savulle pehmeän lampaantaljan, jotta sen olisi mukavampi nukkua kipeän jalkansa kanssa. Tämä kuva jäi viimeiseksi Savusta. Siinä se nukkuu rauhallisesti, vaikkakin vain puolittain taljallaan. Pieni kuorsaus kuuluu, lampaanvilla värisee sen kuonon edessä. Minun rakas, rakas, vanha höpökoirani.

Onneksi pelkoni Lumon suhteen oli luultavasti turha; aina laumassa elänyt pikku puikkonokka ei ole ollut levoton tai masentunut yksin jäätyään. Aika tylsäähän sillä kyllä varmasti on, joten pitää nyt ihan varta vasten alkaa järjestää sille sosiaalisia kontakteja. Mitään pennunhankkimissuunnitelmia en elättele tässä elämänvaiheessa, vaikka itsellenikin tämä yhden koiran kanssa eläminen on todella harvinainen tilanne; maaliskuusta 1991 lähtien olen aina ollut kahden tai useamman koiran omistaja. Elämäni on siis toden teolla muuttunut tänä syksynä, monellakin lailla.

Mutta jos Savu olisi lähtenyt kesällä, olisimme jääneet Lumon kanssa kaksin.

Nyt meitä on kolme.

Ja se ajatus saa minut sietämään säryt, kolotukset, surullisen olon ja vielä vakuutusmaksutkin. Ihme homma, tämä onnellisuus nimittäin.

Päivä Tukholmassa

2010-11-10T18:29:00.002+02:00

Käytiin (jo) lokakuussa O:n kanssa viettämässä päivä Tukholmassa. Laivamatkojen epämiellyttävyydestä huolimatta kannatti kyllä käydä päivittämässä 12 vuoden takainen hyvä fiilis. Chokladkoppenkin oli vielä olemassa! Laitoin elämän risaiseksi ja shoppailin rehvakkaasti: ostin lapaset, villasukat, kaksi lyijykynää ja yhden gambialaisen kierrätysmuovihelmen ("joo-o, jag tar bara en stycke!"). Valokuvia oli kiva ottaa harmaassa, mutta jotenkin samalla kirkkaassa kelissä mainion reissukamerani Lumikin ansiosta.

Ensi vuonna sitten jonnekin muualle. Niin, siis Lapin lisäksi.

Savu on poissa

2010-11-03T10:55:00.001+02:00

Savu

19.3.1998 - 3.11.2010

Savu lähti tunturituulten matkaan

pilviporojen paimeneksi

unieni vartijaksi.

Rakas, uskollinen ystävä.

Kiitos yhteisistä vuosista. Juokse vapaana.

Vielä

2010-10-31T21:04:00.000+02:00

Vielä saan katsoa näihin silmiin.
Vielä tunnen samettikuonon kosketuksen kädelläni.
Vielä se on luonani.

Hyviä päiviä on vielä enemmän kuin huonoja. Mutta huonoja on, ja minä tiedän, että pian on aika.

Tänään

2010-10-15T21:38:00.000+03:00

olen onnellinen, koska:

- takana on neljä rankkaa, mutta mukavaa työpäivää ja edessä enää kaksi
- edellisessä lauseessa oli helppoa käyttää sanaa "mukava" sanan "työpäivä" kanssa
- maanantaina alkaa neljän päivän vapaa ja pääsen Helsinkiin tapaamaan ystäviä ja sitten Tukholmaan ekaa kertaa yli kymmeneen vuoteen
- autossani on kesärenkaat alla enkä silti liukastellut sillä työmatkalla
- rahat ovat aivan loppu, mutta ne ovat loppu koska olen kantanut ne eläinlääkäriin, minkä tuloksena rakas ihana vanha höpökoirani on paljon terveempi kuin maanantaina, jolloin jo luulin joutuvani päästämään sen koirien taivaaseen
- olen rakastunut ja maailman onnekkain ihminen, jolle laitetaan hyvää ruokaa, josta pidetään hyvää huolta ja jonka kanssa halutaan viettää yhteistä aikaa, nyt ja tulevaisuudessa, ja jonka kanssa jaetaan myös yllämainitun kaltaiset kriisit

Nykäsen Matti oli kuin olikin oikeassa. Kyllä elämä tosiaankin on ihmisen parasta aikaa!

Syys!

2010-10-02T19:19:00.000+03:00

Savulla on...

2010-09-21T19:26:00.001+03:00

- ikää 12 vuotta 6 kuukautta ja 1 päivä
- maailman silkkisimmät korvat
- harmaata kulmakarvoissa ja kuonon ympärillä
- iloisuutta, suloisuutta ja valoisuutta

Savulla on myös:
- vasemman takajalan polvi rikki
- spondyloosia selkärangassa
- kohonneet maksa-arvot

Vielä kuukausi sitten kuvittelin, että se voisi lähteä Kaldoaiviinkin mukaan. Tänään kävimme perusteellisissa tutkimuksissa muutaman viikon jatkuneen ontumisen ja nyykähtelyn vuoksi.

Nyt tiedän, että siitä on tullut vanha koira.

Nyt tiedän, että yhteisen matkamme loppusuora on alkanut. Maaliviivan en kuitenkaan vielä näe häämöttävän. Toivottavasti saan pitää vanhan rakkaan höpönassuni luonani vielä pitkään, ilman että se joutuu kärsimään kipua.

Onneksi en ole tämänkään asian kanssa yksin. Niin moni asia on nyt lopullisesti toisin. Tiedän, ihan järkyttävää, jo ~~kolmannen~~ neljännen kerran peräkkäin tunnisteena on "huippuja".

Mutta kun on, kaikesta huolimatta.

Kaldoaivista ja onnellisuudesta

2010-09-14T11:38:00.002+03:00

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun tapasin ensi kertaa hyvän ystäväni.

Sen kunniaksi lähdimme pitkästä aikaa yhdessä vaeltelemaan päämäärättömästi.

Kaldoaiviin, karuun, mutta kauniiseen erämaahan.

Lumo, kohta 5 vuotta. Viittä vaille retkeilyvalio, rakas ihana ystävä.

Lilli, 8 kuukautta. Pieni, suloinen retkikoiraoppilas. Naalinpoikanen, nenällä tökkääjä.

Päivät, illat, yöt tunturissa. Olla pieni, antaa Äiti Maan olla suuri. Kulkea ilman karttaa ja kompassia, ilman suunnitelmia, ilman aikatauluja. Ilman huolia. Olla onnellinen.

Miten ihminen voisi enää enempää pyytää.

Ja sateenkaaren päässä todella voi olla kultaa...

Loppuelämäni ensimmäisestä päivästä on vierähtänyt kuukausi. Loppuelämä on hyvin mallillaan.

On huolia; vanha rakas höpökoira ei ole aivan kunnossa. Huolettaa, miten ehdin ja jaksan kahden erilaista huomiota ja liikuntaa vaativan koiran kanssa niin, että voisimme kaikki hyvin. Rahatilanne mietityttää. Työssä paljon vastuuta ja kiirettä, vähän resursseja.

Mutta sitten on niin paljon muuta!

On ystäviä. On paljon kaikkea iloista odotettavissa. On suunnitelmia.

On onnellisuutta. On iloa, naurua, yhteisiä juttuja. On rakkautta. On hymykuopat ja nappisilmät aamukahvipöydässä. On yhteinen lähtöviiva, jolla seistään vierekkäin ja katsotaan samaan suuntaan.

Ei pelota. Jännittää.

L-o-m-a

2010-09-04T08:04:00.000+03:00

alkoi eilen. Ei voi päivä enää parempi olla! Paitsi ehkä vielä tämä päivä, jolloin ei tarvitse mennä töihin ollenkaan! Tosin tähän päivään ei liity yhtä pyörryttävän järisyttävää fiilistä kuin eiliseen kohtaamiseen Tampereella, mutta toisaalta, tänään lähdetään kohti pohjoista!

Tämä raportti tulee Varkaudesta, jossa ollaan oltu yö tavaravuorien keskellä. Nyt vuoret autoon ja kohti tuntureita. Jotka ehkä jo sunnuntaina ilmestyvät näköpiiriimme. Vauhti on niin huima.

Lyhyesti: elämä on ihmisen parasta aikaa. En mitenkään enää voisi olla onnellisempi!

Sunnuntailapsi on autuas aina

2010-08-23T11:25:00.004+03:00

Näin luki runossa "Kulta-aika lapsuuden" -kirjassa, joka minulla on muinaisista vauva-ajoistani tallella kirjahyllyssä (melkein kokonaisena, itse sitä vähän pienokaisena rajunpuoleisesti lueskelin ja kuusi vuotta sitten Liekki-pentu viimeisteli muutaman sivun tuhon).

Olen syntynyt sunnuntaina siis, ja aika autuas oli eilisen vapaapäivänkin olo.

Illalla kotiin ajaessa luonnon taideteos vastassa. Hyvä fiilis, suorastaan loistava. Ihana sunnuntai! Ja tänäänkin vapaata.

Rispektii

2010-08-21T21:41:00.001+03:00

Riippumattokin kaipaa rispektii!

Vihdoin lauantai. Onnittelen itseäni menneestä viikosta, ihme kyllä vielä olen sen jäljiltä kohtalaisissa sielun ja ruumiin voimissa. Tänään olen:

- saanut päätökseen raskaan kuusipäiväisen työviikon ihan kohtuullisen hyvällä mielellä
- aivastanut vain noin tusinan kertaa, enkä ole enää ollut niin kuumeinenkaan kuin pari edellistä päivää
- iloinnut ihan hirmuisesti siitä, että Lumo tuli torstai-iltana kotiin
- kuunnellut kaikki Dire Straitsin levyt pötköön
- unohtanut avaimen koirien kanssa lenkille lähtiessäni ja joutunut soittamaan huoltomiehen avaamaan oven
- suunnitellut kotisivujen, kuvagallerian ja blogin päivittämistä, mutta siirtänyt suurimman osan suosiolla maanantaiksi
- ostanut uudet työkengät 26 eurolla ja 10 sentillä ja tykännyt niistä
- katsellut pöydällä odottavaa testitelttaa ja mielikuvitellut sen pystyttämistä Kaldoaivin erämaahan kahden viikon päästä
- pyydystänyt sohvalta hämähäkin talouspaperiin ja asettanut sen ulos ikkunalaudalle
- ihaillut 12-vuotiaan Savun reipasta hölkkää iltalenkillä
- syönyt lounaaksi lohikeittoa
- haaveillut pääseväni Helsinkiin tapaamaan ystäviä
- rapsuttanut Lumoa masusta ja miettinyt miten paljon enemmän se varmaan sai rapsutuksia hoitopaikassa
- lukenut Kodin Kuvalehden ja liikuttunut monesta jutusta
- päättänyt siivota vasta maanantaina
- soittanut kivalle ihmiselle (oho, eiku hän soittikin minulle), sopinut treffit huomiseksi ja tullut siitä e r i t t ä i n hyvälle tuulelle

Ihan kiva päivä. Oikeinkin kiva. Avaimista huolimatta!

24 koiranvuotta

2010-08-16T19:47:00.000+03:00

Vasemmalla Savu 12 v 5 kk, oikealla Pasi 11 v 8 kk. Pasi on Lumon isä ja Savun kaveri aina kymmenen vuoden takaa. Nyt se on ollut minulla hoidossa viikon. Narttujen juoksuaikajärjestelyitä. Pasin ottolapsella Lillillä alkoi kiima, joten Pantteri joutui evakkoon. Otin sen mielelläni, mutta vaihdossa piti lähettää sitten tytär Lillin kaveriksi, koska silläkin oli kiima!

Lumo vaikutti hiukan huolekkaalta Maritan autosta Oriveden Orituvalla hyvästiksi kurkatessaan:

Kovasti onnellinen se on kuitenkin hoitopaikassa ollut. Savulla ja Pasilla täällä eläkeläispensionaatissa on ollut vähemmän lämpöä ja läheisyyttä; Savua vanha poikaystävä näytää vähän kyllästyttävän, Pasi puolestaan hyvin innoissaan välillä ponkaisee Savun luo vonkaamaan, aivan turhaan. Normaaliin vartin pikalenkkiin kuluu kolme varttia, kun herrasväki käy kiihkeätä pissikissaa, että kumpi saa korkeammalle koipea nostettua, ja kumman sana on se viimeinen. Ihan hirmu hassuja ja suloisia vanhoja höpöjä.

Nettiyhteys pätkii edelleen. Tämänkin kirjoituksen julkaisuyrityksen parissa on nyt tässä vaiheessa jo kulunut reilut kaksi tuntia, eikä se ole vielä perillä kyberavaruuden oikeassa kolkassa.

Loppuelämäni ensimmäinen päivä

2010-08-15T21:02:00.001+03:00

Tänään se on.

Viime aikoina on netti pätkinyt, sitä ennen pätkin vähän itse, siitä blogihiljaisuus. Mutta pian palaan, entistä ehompana. Koska nyt se alkaa, loppuelämä.

Täältä tullaan, Pride!

2010-06-30T23:06:00.000+03:00

Niin että tästä tunnistaa lauantaina kulkueessa kaikkien muiden lepakoiden joukosta. Paidan valmisti Spreadshirt.com, jota voin lämpimästi suositella - nopea toimitus, hyvälaatuiset paidat ja pesunkestävät painatukset!

Näin Priden alla tuli mieleen muutama viikko sitten kuulemani ajankohtainen lasten suusta -juttu. Ystäväni kolmevuotias poika oli tarhasta tultuaan julistanut menevänsä naimisiin poikapuolisen tarhakaverinsa kanssa. Ystäväni kysyttyä naperolta miksi hän juuri tuon pojan kanssa naimisiin haluaa, että miksei vaikka jonkun tytön, oli tullut topakka vastaus: "Koska se on mun paras ystäväni, meillä on tosi kivaa yhdessä ja mä rakastan sitä!". Jossain vaiheessa lapset sitten vain luopuvat tuosta fiilispohjalta elämisestä yhteiskunnan paineen alla. No, eivät sentään kaikki.

Päivän pieni ilo: ostin farkut ja siihen meni 10 minuuttia! Viimeksi olen ostanut farkut neljä vuotta sitten ja nekin kirpparilta, joten kaupassa olen viimeksi joutunut hikoilemaan sovituskopissa varmaan vähintäänkin 8 vuotta sitten... Nyt marssin kauppaan, esitin myyjälle muutaman kriteerin, sain sovitettavaksi kolme pari pökiä, joista ensimmäiset olivat hyvät ja kahdet vähemmän hyvät, eikä haitannut että nuo ekat olivat myös toiseksi halvimmat. Ei ne kyllä mitkään keski-ikäisen täti-ihmisen housut ole... mutta en mä tunnekaan ketään keski-ikäistä tätiä, joka niitä tulisi käyttämään!

Talven lapsi

2010-06-30T11:51:00.000+03:00

Koirani Lumo Puikkopää, pian 5 vuotta, rakastaa lunta. Se on syntynyt syyskuun lopussa ja saanut elää aivan mahtavan pohjoiskarjalaisen talven ensimmäisenä vuodenaikanaan. Tämä on jäänyt ikiajoiksi sen sydämeen. Se on koira, jolle syksyn ensimmäinen pikkuisenkin riitteeseen vetänyt lätäkkö on riemun paikka: siihen voi heittäytyä kierimään! Kun kevät tulee ja sulattaa kinokset, on ihanaa voida tarjota Lumolle yllätystalvi uudelleen. Huhtikuussa käytiin hiihtovaelluksella Pöyrisjärvellä, ja aiempien vuosien tapaan ensimmäinen hiihtopäivä kului Lumolta pitkälti katollaan. Nyt kesäkuussa oli toisen lumiyllätyksen vuoro Muotkalla.

On se vain suloinen.

Kierrätys kannattaa aina

2010-06-29T20:45:00.001+03:00

Näin meidän kaupungissa.

Ylpee

2010-06-27T11:39:00.001+03:00

Kuva: absolut.com

Dorothylla on kuva vähän isommasta pride-häppeningistä. Ihan tuolta ei ehkä näytä ensi viikolla Helsingissä, tai mistä tällainen pikkukaupungin tyttö mitään tietää, kun ei ole vielä koskaan ennen osallistunut. Nyt osallistuu. Vähän ristiriitaisin tuntein tosin. Tuntuu toisaalta kummalliselta olla ylpeä seksuaalisesta suuntautumisestaan, ikään kuin se jollain tavalla nostaisi minut enemmistön yläpuolelle. Ei nosta, enkä kyllä koekaan olevani ylpeä siinä mielessä. Mutta mieluummin ylpeys kuin ennakkoluulo, ja sitähän näillä pride-tapahtumillakin koetetaan tuoda julki - sekä meille että muille. Että vaikka ei nostettaisi itseämme toisten yläpuolelle, niin ei kyllä jäädä jalkoihinkaan, tallattaviksi.

Ennakkoluulot ovat mielenkiintoinen juttu. Aina jaksaa hämmästyttää kun eteen ziljoonatta kertaa tulee tilanne, jossa keskustelun kuluessa käy ilmi, ettei kukaan keskusteluun osallistujista ymmärrä ajatella, että joukossa voisi olla joku seksuaalivähemmistöön kuuluva. Aletaan puhua "niistä". Oletetaan, että "ne" ovat aina joku ryhmä jossain "siellä", ei koskaan "tässä". Olen kyllästynyt tulemaan kaapista ulos uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, mutta niin kauan on tultava kun porukassa, oli se sitten harrastuskavereita, työtovereita, sukulaisia tai satunnaisia tuttavia, alkaa joku loukata seksuaalivähemmistöjä, joko vitsin varjolla tai tosissaan, selkeästi syrjien. Joku ei ehkä tulisi vaan pysyisi hiljaa kaapissaan, minä en vain osaa, vaikken normaalielämässä juoksekaan ympäriinsä sateenkaarilippua heiluttaen ja iskulauseita huutaen. Eikä ole edes lambda-tatuointia missään näkyvällä paikalla (eikä näkymättömässäkään, eikä muutakaan tatuointia, tämä ihan vain sivuhuomautuksena).

Ajattelen niin, että joka kerta kun tuon esiin sen, että "niistä" ulkokohtaisesti puhuvalle selviää, että "sellainen" istuu juuri hänen vieressään, kuuluu juuri hänen tuttavapiiriinsä, on yksi pieni ennakkoluulo ja siitä kumpuava syrjintä voitettu, tai ainakin herätetty ihminen ajattelemaan suvaitsevaisemmin.

Niin että silloin kai voi olla vähän ylpeäkin.

En ole katkera, mutta kuitenkin

2010-06-26T19:59:00.001+03:00

No just joo. En ole mikään joulujen ja juhannusten himoviettäjä, olosuhteiden pakosta osittain tosin, mutta en kuitenkaan mikään Ihaamaisesti yksin suu krokettiporttina änkyröitsijäkään. Mutta jotain rajaa. Jossain vaiheessa harmittaa, kun ei voi viettää oikeaa joulua ja juhannusta.

Ja se vaihe on se, kun pitäisi istua tai maata saunan lauteilla, raukeana lempeän löylyn ihanasta lämmöstä, joka kietoutuisi ympärilleni kuin rakastava syli, rentouttaisi lihakseni, nostaisi syvältä sisältäni pintaan kaiken väsymyksen, lian, tukkeen ja rasituksen, ja huuhtoisi sen hien mukana mennessään. Kun pitäisi saada nuuhkia saunavihdan humalluttavan kesäistä tuoksua ja läpsiä väärin sidotulla, harottavalla oksakimpulla itseään ja nauraa sille älyttömälle lehtien määrälle, joka ripottautuisi pitkin saunan seiniä ja lauteita. Kun pitäisi päästä välillä vilvoittelemaan, märkää, höyryävää ihoa kirpeästi nipistelevään pakkaseen (vain jouluna) tai leppoisaan kesätuuleen ja hyttysten syötäväksi (tämä puolestaan juhannuksena), istua saunanrappusilla niin kauan, että takapuoleen jäisi lautojen jäljet. Kieriä lumessa tai saada sama kiljuntaefekti ja rytmihäiriö ihan liian kylmässä kesäkuun vedessä. Palata takaisin saunan tummien seinien ympäröimäksi, kiivetä lauteille, ojentautua pitkäkseen ja antaa lämmön hiipiä takaisin.

JuhannusSUIHKU, my ass!

Viisaus

2010-06-25T19:30:00.000+03:00

Kaikessa, kaikessa on särö.

Siitä valo pääsee sisään.

(Leonard Cohen)

Kimpsuista ja kampsuista

2010-06-25T01:15:00.004+03:00

Koska olotila ja aivotoiminnot eivät salli vielä mitään syväluotaavampaa analyysiä vaelluksesta(kaan), voinen yhtä hyvin käyttää unetonta aikaani varustelistan läpikäymiseen, jotta jää joku muistijälkeä konkreettisempi todistusaineisto siitä, mikä oli ok, mikä ei ja mikä siltä väliltä.

Ensinnäkin, varusteita oli kyllä ihan riittävästi.

Ihan kaikki tarpeellinen ei kuitenkaan ollut mukana, ja taas toisaalta, mukana oli myös tarpeetonta. Siispä neitsytihmisen pedanttiudella (hah!) listan kimppuun:

- Makuupussi (Haglöfs Goga Pro 8)

Jälleen kerran nappivalinta, ei palellut yhtään! Toki niinä aamuina, kun aurinko paistoi telttaan ja lämpömittari näytti 33 lämpöastetta, vähempikin untuvamäärä olisi riittänyt. Mutta illalla ei kylmä ahteri haitannut nukkumaanmenoa yhtään. Se oli juhlaa se!

- Makuualusta (Therm-A-Rest NeoAir medium)

Kutakuinkin litran Nalgene-pullon kokoinen ja 370 gramman painoinen keltainen ihanuus, joka takasi myös osaltaan makoisat yöunet. Yhtenä iltana oli vähän hankala puhaltaa, koska olin ottanut lihasrelaksantin ja sain aikaan vain säälittävää pihinää, mutta muuten patja täyttyi kohtuullisen vaivattomasti ja oli mukava nukkua. Nukun retkioloissa mieluiten kyljelläni (ja tästä telttakaveritkin ovat varmaan kiitollisia niin ei tarvitse kuunnella krooh-piuuuuhhh -kuorsaustani), ja sen tämä pehmeä ja tarpeeksi paksu alusta mahdollistaa oikein hyvin. Nollan kieppeille ja yhtenä yönä vähän alikin painuneissa lämpötiloissa en kaivannut muuta eristettä - edes sen ahterin kohdalle!

- teltan (Halti XPD Alfa 3) sisäteltta

Retkikaveri kantoi ulkoteltan ja kaaret (ja välillä kiilatkin), minä sisäteltan (ja välillä kiilatkin). Hyvä järjestely, vaikka vaatikin sisäteltan irrottamisen joka aamu ja kiinnittämisen joka ilta, mutta mahdollisti ulkoteltan helpon pystytyksen ruokatauoille tuulensuojaksi silloin kuin Reiskaa eli Halti Rescue -katosta ei saanut pystyyn (avotunturissa lähinnä siis). Sisäteltta myös pakkautui reppuuni kätevästi täyttämään makuupussin, -alustan ja vaatepussin jättämät koloset. Teltta toimi kaikin puolin kiitettävästi, vaikka telttakaverin kanssa molemmat "laadukasta Halti-tuotettamme" pikkuisen pilkkasimmekin. No piti kun vieressä oli sentään Hilleberg.

- lämpötakki (Haglöfs Barrier, yksi parhaita ostoksiani ikinä)

Joka ilta ja melkein joka aamukin päällä, ja välillä päivälläkin. Lämmin takki, joka pakkautuu omaan taskuunsa eikä paina paljon mitään, hylkii kosteutta ja pitää tuulen, voiko leirivaatteelta paljon enempää toivoa?

- pitkät villahousut

Iltaisin ja joinain öinä käytössä, kulkiessa ei tarvinnut. Paitsi toisena vaelluspäivänä olisi tarvinnut, kun takalisto meni syväjäähän ja vaati sulattelua nuotiolla ja kuumavesipullon makuupussiin...

- villahame

Joka ilta päällä. Ei nyt sentään mikään toppahousujen veroinen selluliittienlämmitin, mutta huomattava ero hameettomana paleluun kyllä oli havaittavissa. Yhtenä yönäkin menin nukkumaan hame päällä ja heräsin aamuyöllä kyseinen vaatekappale kaulassa.

- ohut fleecepaita

Kerran oikein kylmänä päivänä taisin laittaa hetkeksi kulkiessa tuulitakin (Lundhags Trotter) alle, mutta tuli liian kuuma. Kuljin siis yleensä kombinaatiolla merino-T-paita + tuulitakki, kylmällä tuulella sitten kuoritakki siihen päälle. Vähän turha siis. Ehkä voisin korvata hupullisella powerstretch-paidalla sekä fleecen että tuulitakin. Kun ei se tuulitakkikaan nyt kuitenkaan 100% tuulenpitävä ole.

- vaihtosukat (villaa, Smartwool)

Jalkaan eivät päässeet kertaakaan, mutta kuumavesipullon (=alumiininen juomapullo) päälle eristeeksi kyllä kaksi kertaa. Vähän turhat siis. Samat ihanat paksuhkot Smartwoolin merinovillaiset vaellussukat olivat jalassa siis yötä päivää, tarkistin välillä ettei ollut hajuhaittoja (eikä tosiaan ollut, kuten ei T-paidassakaan, joka myös oli koko viikon koko ajan päällä). Vaihtosukista ei kai kuitenkaan kannata luopua jos varsinaiset sukat vaikkapa tippuvat jokeen kenkiä joen yli heitettäessä. Tai jotain. Tätä ei siis tapahtunut, mutta olisi voinut.

- kahdet vaihtoalkkarit ja yhdet rintsikat

Jos alimmaisetkin alusvaatteet ovat kaikki merinovillaa, riittää yhdet vaihdokit ja rintsikoita ei tarvitse vaihtaa lainkaan. Eläköön merinovilla!

- kuoritakki ja -housut

Varsin tarpeelliset, vaikkakaan tällä kertaa eivät niinkään sateen vaan tuulen takia. Sadekuuroja tuli vain pari pientä ja muutama lisäksi öisin. Tuulenpitoon kuoret kyllä olivat välttämättömät, vaellushousut ja ohut takki eivät riittäneet. Ja Lumokin arvosti takkia, koska oli tiputtanut kaikki aluskarvansa ja kylmetti itsensä toisensa vaelluspäivänä raa'assa tuulessa.

- "miljoonapussi" (Leatherman Juice, nippusiteitä, lankaa ja suutarinneula, makuualustan paikkaustarvikkeet, pelikortit, tulitikut, pieni vihko ja Spacepen)

Kynällä tehtiin pari merkintää karttoihin, mutta ei yhtään vihkoon, pelikortteja ei viihdykkeeksi tarvittu kun viihdyttiin muutenkin (ei tullut sitä monsuunipäivää, joka olisi pitänyt meidät teltassa koko päivän), ompelutarvikkeille olisi ollut käyttöä Crocsin remmin korjaamisessa, mutta laiskotti, tulitikkuja käytin melkein askillisen, koska keittimen piezo ei taaskaan toiminut, nippusiteitä ei tarvittu eikä Leathermania - minun rinkastani, Terhin kylläkin. Makuualustakin pysyi ehjänä.

- wc-paperia ja kosteuspyyhkeitä

Paperia jäi kuusi palaa ja kosteuspyyhkeitä neljä kappaletta. Sopivasti vai tiukille mitoitettu? Ei tullut onneksi mitään ongelmia alemman hätäpoistumistien käytön kanssa, mutta ehkä vähän enemmän voisi hätävaraksi olla mukana.

- hammasharja ja -tahna (ne 8-grammaiset), kaksi pientä pyyhetilkkua á 15 grammaa, pieni tuubi kosteusvoidetta, deodorantti, talkkia, phs, nenäliinoja, huulirasva, hiusharja, SeaToSummit PocketSoap

Kävin joka ilta purossa / lätäkössä pesulla, mutta en käyttänyt saippuaa. Aamuisin peseydyin juoksevan veden alla (meillä oli sellainen hanallinen 4 litran vesipussi), enkä silloinkaan saippualla. TURHAKE! Nenäliinoja hukkasin heti kärkeen puoli pakettia, ja niitä kului muutenkin yllättävän paljon vessapaperin korvikkeena nestetasapainotuksen poistotoimen yhteydessä, joten en olisi selvinnyt ilman retkitoveri Terhiltä saamaani täydennystä. Pyyhetilkkuja olikin kolme; sininen Lumolle ja tarvikkeille (tosin kun ei siihen tarvittu kun ei satanutkaan niin käytin jaloille ja Crocseille kahlausten jälkeen), vihreä alaosastolle, ja valkoinen muulle ruumiille. Tällä kertaa värikoodaus toimi eivätkä tilkut sekoittuneet. Kuivuivat ihan silmissä. Loistavia pikku kapineita!

Deodorantin suhteen pitää erikseen mainita reissun jälkeen minulle esitelty Nobel-tason keksintö aiheesta: tyhjään huulirasvatuubiin tuserrettua dödöä! Paljon kevyempi ja pienempi kuin tavallinen purtilo, vaikkakin kuinka melkein tyhjä. Ensi kerralla sellainen mukaan minullekin!

- laastaria, kipugeeliä, desinfiointiainetta, urheiluteippiä (kattavampi ea-pakkaus on retkitoverin rinkassa)

Kaikki käyttämättä, mutta mikään ei turhaa. Lääkepaketti sen sijaan oli ahkerassa käytössä.

- keitin (Primus EtaPacklite), tilkka ympäristöystävällistä tiskiainetta ja pieni tiskisieni sekä katkaistu Spork (ei katkaistu hurjan 2 g painonpudotuksen vuoksi vaan siksi, että mahtuu keittimen sisälle)

Tiskiainetta taisin käyttää kerran, tiskisientä en kertaakaan, vaan varvut sun muut luonnontuotteet olivat avuksi. Keitin toimi muuten loistokkaasti, mutta piezo taas ei. Sen sijaan keittimeen otettu kaasu oli liian kesäistä, eli tuli joko nesteenä polttimeen tai leimautti puolimetriset lieskat - tuli ihan mieleen ystäväni Tuiren kertomus palavasta Pitsuksesta kun sammuteltiin varvikkoa. Tilanne pelastui toisen keitinparin neljän vuodenajan kaasun käytöllä, sekä tämän oman putelimme yöhaudonnalla makuupussissa, aamulämmittelystä toppatakin ja lämpimän kropan välissä sekä tuulipussi-villasukkaeristeen käytöllä. Joka käyttökerralla vähän jännitti. Tehokasta aine tehokkaan keittimen kanssa kyllä oli, noin kahdeksan desiä jääkylmää vettä kiehui alle minuutissa.

Sporkin katkaiseminen sen mahduttamiseksi keitinpaketin sisään oli älyvapaa teko, olisinhan voinut kuskata lusikkaa "lunchboxissakin" eli pienessä, ultrakevyessä kylmälaukussa, jonka otin joka tapauksessa aina ruokaillessa rinkasta esille. Katkaistulla Sporkilla sai puuron ja muusit kyllä suuhunsa lusikoitua, mutta valmisruokapussista sillä ei olisi ikinä pystynyt sotkematta syömään, joten onneksi hyvin varustetusta Terhi-välinelainaamosta heltisi minulle isompi Spork lainaan pussiruokapäivinä.

Toinen välinelainaamo eli Lotta oli myös onnekseni varustautunut kaksikerroksisella muovitermosmukilla, sillä olin jostain syystä onnistunut jättämään mukin kokonaan pois matkasta. Toki sellainen taittokuksa löytyy jopa käsilaukustani, mutta rinkkaan asti yksikään neljästä yksilöstäni ei ollut pakkautunut.

Muuta unohtunutta olivat turvehuopapohjalliset, joiden poissaolo aiheutti pientä väljyyttä kengissä, mutta ei mitään pahempaa. Olisivat myös pehmentäneet vähän päkiöiden kohtaa. Tosin Terhi esitteli niin hienot silikoni-implantit, että sellaiset ovat ehdottomasti hankintalistallani seuraavaa reissua varten. Terhin tapaan aion asentaa sellaiset kantapäihin, mutta myös päkiöiden alle.

- juomapullo ja letkusysteemi siihen

Otin 0.6-litraisen alumiinipullon, koska alunperin oli tarkoitus ottaa myös kevyt vedenpuhdistin mukaan, mutta koska se jäi viime viilauksessa pois rinkasta, osoittautui pullo hitusen liian pieneksi. Monet purot olivat nimittäin yllättävän kuivia, jopa kokonaan vedettömiä (ja toki joskus olimme ihan jossain muualla kuin missä luulimme olevamme, joten karttaan merkittyä puroa ei näkynyt eikä kuulunut senkään takia). Litrainen olisi ollut parempi koko. Alumiininen tai Nalgene on hyvä, koska siitä saa kuumavesipullon, itselleni tarvitsin yhtenä yönä ja Lumolle sen sairastusiltana. Letku on aivan ehdoton, tulipa juotua tarpeeksi eikä päätä ainakaan nestehukan vuoksi särkenyt.

- Crocs Offroadit ja muotoillut muovipussit niihin (=ei kastu villasukat varvikossa)

Pusseja käytin yhtenä aamuna, Crocseja joka päivä joko kahlaukseen tai leirissä tai molempia. Leirissä olin kyllä alkuviikon mieluiten (löysätyt) vaelluskengät jalassa, koska jostain syystä kompuroin Crocseilla ihan tolkuttomasti. Loppuviikosta olivat jalat sen verran rasittuneet, että oli pakko vaihtaa pehmeämmät leirijalkineet komopuroinnin uhallakin. Kertaakaan ei sattunut pahasti.

Ruokaosaston ominaisuuksista jatkan huomenna (joka itse asiassa on jo, eli hyvää juhannusaaton aamua vain!). Tai ehkä vietän huomenna (eli tänään) juhannusta, ainakin vähän, iltasella, jos jaksan. Mutta ehkä en ensi yönäkään saa unta, ja voin käyttää aikaa hyödyllisesti tietokoneen ääressä.

Kuuntelen Tomppaa

2010-06-24T18:30:00.001+03:00

Tulla lujaksi

Pysyä pehmeänä

Siinä haavetta kylliksi

yhdelle elämälle

(Tommy Tabermann)

Vetistelypäivä, tai oikeastaan jatkuu jo toista päivää. Ei mikään BYÄÄÄÄHHHH -vesiputousitkentä, sellaiseen en usko enää edes kykeneväni, ainakaan ennen kuin ehtyneet kyynelvarastoni täyttyvät takaisin. Mutta on ollut sellainen herkistelyolo. Usein on, kun palaan pohjoisesta. Tähän paluuseen nyt liittyi niin paljon muutakin kuin vain se kontrasti hiljaisen, avaran luonnon ja tämän meluisan, kiireisen kaupunkielämän välillä, ettei ole ehkä ihmekään jos vähän liikahtelee sisuskaluissa.

Ei minusta ole ollenkaan paha asia olla herkkä. Se kova kuori, jota kuvittelin, tai oikeastaan pelkäsin, kasvattavani, ei ehkä olekaan kova, vaan joustava. Tänään olen liikuttunut lukiessani 19-vuotiaasta kehitysvammaisesta pojasta, joka halaa äitiään ja sanoo "Äiti sä oot mun kulta ja mä oon sun kulta". Ja naisesta, joka on menettänyt sydänystävänsä 60-vuotiaan ystävyyden päätteeksi. Ja siitä, että ystävät ovat ottaneet niin hienoja kuvia vaellukseltamme.

Isommat asiat joutuvat odottamaan, että jaksan niitä mietiskellä. Nyt koirien kanssa lenkille, kun ilma on vähän viilentynyt. Päivällä tehtiin liian pitkä lenkki helteessä, ei ollut hyvä Savulle eikä itselleni. Hiutaleet sulavat helteessä.

Savuun liittyen; se oli ollut kovin, kovin onnellinen ja tyytyväinen hoitopaikassaan, ja saanut toiselta "hoitotädiltä" uuden kutsumanimenkin, SULO! No, ei nimi koiraa pahenna, etenkään noin suloista koiraa. Ja lelukin on vanhalle höpölle kuulemma hoitotätien toimesta jo postitettu; varmaan arvasivat, ettei tämä kotiinpaluusta vetelöitynyt ihmispolo saa kuitenkaan aikaiseksi...

Päivän pieni ilo: Johanna Kurkelan Marmoritaivas on matkalla luokseni. Ostin ihan aineellisen levyn enkä vain iTunesista, koska autoni ei soita itse poltettuja levyjä eikä minulla vieläkään ole iPodia.

Pohjoisen ulottuvuuden vankina

2010-06-24T00:25:00.004+03:00

Ihminen voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde ihmisestä.

Kahdeksan päivää, seitsemän yötä, neljä naista, kolme koiraa. Niin paljon kauneutta, tuoksuja, aurinkoa, konttaamista, naurua, syömistä, juomista, luonnollista nestetasapainon hoitoa, purkamista ja pakkaamista, hetkeksi eksyksiin joutumista ja sieltä pois tulemista, lättyjen paistoa, valokuvaamista, ihmettelyä, ihastelua, kävelyä etu- ja takaperin, nousua, laskeutumista, tasaista, polkua ja polutonta. Tuntureita, järviä, lehtoja, kuruja, kivikoita, soita, puroja, jokia. Kukkia, lintuja (tavallisia ja erikois-), hirvi, poro (vain yksi, harmiksemme), hyttysiä (vain viimeisenä iltana, iloksemme), hopeisia katajia, muhkuraisia aihkeja, hennosti vihertäviä tunturikoivuja. Keskiyön aurinko. Loppuviikosta vihdoin pohjoisesta itäiseksi kääntynyt tunturituuli.

Kuvien käsittely on vaiheessa, jossa kuvat ovat siirtyneet muistikortilta koneeseen, mutta eivät vielä kuvankäsittelyohjelmaan, netistä puhumattakaan. Ehkä huomenna. Tänään olen huoltanut paitsi varusteita, myös itseäni, sieluani, joka palasi taas muutaman päivän jälkijunassa, ruumiista irronneena, vähän eksyneenä.

Kiitos aivan mahtavalle retkiporukallemme Lotalle (jonka ottamassa kuvassa tuossa ylempänä ihastelen Lumon kanssa maisemia Peltoaivin huipulta), Suskille ja Terhille, sekä uskollisille retkikoirille Lumolle, Leimulle ja Tuiskulle. Kuudes retkeni Muotkan erämaassa oli yhtä ikimuistoinen kuin ne viisi aiempaakin kertaa. Aina kokee uutta, aina löytää tärkeitä asioita, ympäristöstä ja itsestään.

Kukas kissan hännän jne.

2010-06-11T08:49:00.004+03:00

Eilen olin vähän vähemmän irti. Ajoin kahden emotionaalisesti merkittävän risteyksen ohi, sekä noin kuvaannollisesti että ihan kirjaimellisesti, ja selvisin siitä! Noin vain! Pienen Etelä-Savo-mutkan jälkeen päädyin puoliltaöin tänne Pohjois-Savoon ja nyt on kaikki reissuunlähtöä varten valmiina, reissukaveria enää odottelen. Savu jää tänne varmaan varsin tyytyväisenä hoitoon, koska täällä on HAISUNÄÄTÄ, sellainen litteä, raatomainen koiranlelu, johon tuo höperö 12-vuotias ihastui ihan välittömästi ja on nyt sitten koko aamun kulkenut skunkki suussaan takapuoli iloisesti heiluen.

Roihu taas on ystävällisesti pitänyt huolen siitä, että Lumo on hyvin verrytelty ennen 650 kilometrin ajomatkaa.

(Reissu)mieli on korkealla ja antaa sen näkyä ihan garderobissakin (kuvassa uusi T-paitani, jonka niskapuolellakin on sanoma):

Kehu nainen päivässä - vaikka itsesi! Ja hyvää lomaa itselleni! (ja toki muillekin lomailijoille)

Irti

2010-06-09T23:08:00.003+03:00

Tänään on ollut taas hyvin outo olo. Olen jotenkin aivan irti kaikesta. Olen unohdellut tärkeitä asioita, jättänyt vastaamatta sähköposteihin, maannut sängyllä reissutavaravuorien keskellä ihmettelemässä olemistani. Vähän nyyhkinyt. Liian paljon toimintaa liian pienessä päässä.

Kävin lauantaina ajelemassa maakuntakierroksen, kun exäni täytti pyöreitä vuosia. Kivat juhlat, rytmihäiriöitä tuottanutta livemusiikkia, hyvää ruokaa, paljon tuttuja. Ja mikä mieletön haikeus tavata exän veljen perhettä ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen!

Olimme aikanaan paljon tekemisissä, vietettiin yhdessä jouluja ja muutenkin aina silloin tällöin viikonloppuisin saunottiin, syötiin, juotiin, juteltiin, pelattiin Nintendoa (minä ja se veli ja pojat, eivät ne oikeat aikuiset naiset sentään). Pojat olivat sellaisia varhaisteinejä kun exän kanssa erosimme ja minä vaihdoin farkut verkkarihousuun ja lähdin Pohjois-Karjalaan. Nyt ne olivat molemmat pitkiä hujoppeja, nuoria miehiä viileine silmälaseineen ja parranalkuineen. Olivat kuulemma heti minut huomanneet kun pöllähdin juhlapaikalle vähän myöhässä (kaikki varmaan huomasivat kun pöllähdin juhlapaikalle vähän myöhässä, noloa) ja miettineet mahdanko muistaa heitä. Halattiin, sekä exän että veljen että veljenvaimon että poikien kanssa. Liikutti.

Tuli haikeus kun muisteli menneitä aikoja. Silloin en ollut irti, silloin kuuluin. Kuuluin tuohon perheeseen. Aikanaan kun exän kanssa aloimme seurustella, eivät asiat heti olleet kuin silkkiä vain. Etenkin veljenvaimolle, ehkä myös veljelle, oli vaikea pala kun sisar ja ystävä alkoi seurustella naisen kanssa. Eivät suoranaisesti selkää kääntäneet, mutta oli paljon mielenpahoitusta, itkua, riitaa. Hämmennystä. Sitten taipumista, hyväksymistä. Ja yhtäkkiä olin aina tervetullut, minusta tykättiin, pyydettiin vartavasten mukaan, lähetettiin terveisiä, kehuttiin. Seurassani viihdyttiin. Olin tervetullut. Ei tarvinnut muuttua muuksi, ei tarvinnut piilotella elämäänsä. Kelpasi sellaisenaan.

Sittemmin ei elämässä ole tuollaista perhe-elämää ollutkaan. En ole tunnustanut kaipaavani, aika tietoisestikin ehkä olin pakannut nuo muistot sinne kuuluisalle ylähyllylle, jossa alkaa olla jo vähän tunkua näistä pahvilaatikoista. Mutta pitkää kotimatkaa lauantaiyönä ajellessani kyllä huomasin kaipaavani. Ihan sellaista tavallista, että olisi olemassa "me", jotka joku "he" pyytäisi syömään ja saunomaan, pidettäisiin hauskaa, kuuluttaisiin sopivasti yhteen. Että olisi perhe.

Haikeus on lauantaista asti levännyt harteillani kuin paksu, painava, mutta samalla jotenkin lohdullisen lämmin viitta. Nyt aion kuitenkin ravistaa sen pois, sillä huomenna loppuu sairasloma ja ylihuomenna alkaa kesäloma. Perjantaina ylitämme Napapiirin, lauantaina nousee rinkka selkään ja kengät ottavat ensimmäiset askeleet tunturimaassa. Silloin jää mielestä kaikki, työhuolet, asuntomurheet, ihmissuhdehankaluudet, stressi ja kiire. On vain retkijoukkomme ja viikko täysin aikatauluista vapaata aikaa Suomen upeimmassa erämaassa.