tiistai 28. helmikuuta 2017

Human touch ja Scotland the Brave


Vähän tuommoinen tunnelimeininki on ollut jo jokusen vuoden. Nyt on kuitenkin fiilis vähän reippahampi, ja näemmä siitä fiiliksestä riittää tähänkin, että kaavin blogin päältä hämähäkinverkot pois ja koitin raksuttaako se vielä. Jotakin helinää sieltä kuuluu kun ravistelee. Taisi lähteä kirjaimet ja sanat liikkeelle.

Minussakin liikahti jotain kun kävin kampaajalla loihdituttamassa päänuppini ulompana kerroksena toimineesta harakanpesätyyppisestä rakennelmasta ihmisten hiustyylin (ei tullut vieläkään Suvianne Siimestä eikä edes Ellen DeGeneresiä, mutta ei ole enää kaukana. Niin muuttuu maailma ja lyhenee tukka). Tajusin siinä pää pesualtaassa kenottaessani ja kampaajadaamin hieroessa päänahkaani, että se on ainoa inhimillinen kosketus, jota olen saanut viime aikoina.  Itse asiassa ihan tosi pitkään aikaan. Kuukausiin! Ihanhan siinä melkein kyynel tirskahti silmäkulmaan kun asiaa pohdin, että voiko tosiaan olla näin.

Ei voi, eikä olekaan.

Muistin sen kun menin kampaajalta laboratorioon vuodattamaan vertani testattavaksi ja labrahoitsu tarrasi käsivarteeni. Ha! Tätä kosketustahan minulle tarjoillaan kahden viikon välein! Aina jossain välissä sitten jopa reumalääkäri taivuttelee raajat ja tuikkii kortisonipiikkejä niveliin. Kyllä siinä koskettuu. Reumalääkäri ja -hoitaja ovat itse asiassa pisin yhtäjaksoinen ihmissuhteeni näinä aikoina. Keväällä tulee jo kuusi vuotta säännöllisiä tapaamisia. Kosketteluineen.

Laboratorion ovella sisään tolvaava sotanorsun (anteeksi kaikkien ihanien elefanttieläinten puolesta, jotka ovat oikeastaan liian sulokkaita tullakseen verratuksi tietyntyyppisiin ihmisiin) kokoinen ihmisvuori tyrkkäsi minut ovenkarmiin, koska ei voinut odottaa sitä noin neljää sekuntia, joka minulla olisi kulunut uksesta ulos puikahtamiseen. Lähikosketus! Vieläkin koskee olkapäätä.

Aika hämmentävä olotila kaiken kaikkiaan huomata olevansa nyt yksi niistä ihmispoloista, joista tehdään tieteellisiä tutkimuksia ja todetaan, että inhimillisen kosketuksen puute tekee meistä onnettomia ja jopa fyysisesti sairaita.

Kotiintullessa eteisessä on onneksi vastassa oma henkilökohtainen oksitosiinihoitajani. Kaikilla ei ole tätä. Suren niiden ihmisten puolesta, jotka ovat ihan kokonaan ypöyksin. Minä en ole, koska minulla on Lumo. Ja Kevin.


Toukokuussa elähdytän tätä Koskenniemen "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin" -melankolian piinaamaa sieluani matkustamalla Skotlantiin. Saarivaltakunnassa on se mukava lisämauste, että siellä voi tuntea itsensä hyvinkin rakastetuksi. "There you go, love", sanoo lipunmyyjä pilettiä ojentaessaan. "You alright there, love?" kysyy ohijuokseva atleetti kun henkilö pötköttää reppunsa vieressä vaelluspolulla pientä taukoa pitämässä. "You're welcome, love" kuittaa kyppari tiskin takana kun kiität rapsakasta siiderilasillisesta.

Millekään itsetunnon kohotusreissulle en tosin ole lähtemässä, pikemminkin päinvastoin. Saattaa tulla hyvinkin vahva realiteettien kohtaaminen, kun starttaan reilun kolmensadan kilometrin vaellusmatkalle Skotlannin länsirannikolta itärannikolle.  Tätä nimenomaista hulluutta (The Great Outdoors Challenge), sen syvintä olemusta ja siihen valmistautumista voi seurata erillisessä blogissa (joka on englanniksi):

Yer aff yer heid!
(suom. päässäsi viiraa, olet ihan pimeä, nyttässäeiookyllämitäänjärkee)



Säkkipillinsoitossa on sitä jotain. Koskettaa tällaisen suomalaisen suokuokkaajan syvintä sisintä. Todennäköistä on, ettei vaelluksen aikana kukaan marssi munron rinnettä pilli kainalossa ja palkeet paukkuen, mutta ainahan voi toivoa.


2 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

voi ihana! sää oot tullu takasin <3 on täällä jo ooteltukki :) sun blogi on ollu kyllä mulla aina se ykkönen, johtunee varmaan siitä että sääki rakastat koiria ja luontoa <3 sun reissukuvat on olleet ihan parhautta aina! kiitos kaikesta mitä olet jakanut meille muillekki ihasteltavaksi :) tiia kiittää :)

Hiutale ite kirjoitti...

Kiitos Tiia! Lämpimästi läikähti! Voi olla että tähän se takaisintulo sitten jääkin - jostain syystä mulla ei nämä google-tilit oikein suostu asentuman kohdilleen; nyt olen inessä aliaksella Snowy enkä näin ollen pääse Hiutaleena kirjautumaan, en vaikka miten säädän. En muista miten se kuukausi sitten (hankalasti) onnistui!