tiistai 9. heinäkuuta 2013

Miltä nyt tunthuu?

Aina kun tuntuu pahalta, muistelen tätä:

Geatkebassi The Movie from Hiutale on Vimeo.


Lempierämaani, Muotkatunturit.
Ottivat syleilyynsä väsyneen vaeltajan, tarjosivat hiljaisuutta, rauhaa, mukavaa kulkumaata, lintuja, kukkia, poroja, kauneutta, keskiyön aurinkoa, sadetta, tuulta.

Olen taas himpun verran parempi ihminen.

**
Kuvagalleria Flickrissä

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mistä tunnet sä ystävän



 Mistä tunnet sä ystävän
onko oikea sulle hän
Anna tunturin selvittää
kuka viereesi jää



 Kun on kaukana kaikki muut
ja kun päättyvät pitkospuut
kuka rinnallas ruikuttaa
takaisin mennä saa



Mistä tunnet sä ystävän
onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
kuka viereesi jää



Kun on sinulla vaikeaa
ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
menee muut menojaan



Siitä tunnet sä ystävän
kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat silloin ois
hävinneet pian pois

(Vladimir Vysotski)


Kävimme Lumon ja aivan huippujen ihmis- ja koiraystävien kanssa vaeltamassa lempierämaassani Muotkalla juhannusviikolla. Kun katselin tuota harmaapartaista, puikkonokkaista koiraystävääni, tajusin jälleen kerran miten nopeasti aika kuluu ja kuljettaa meitä mukanaan. Lumo täyttää syksyllä jo kahdeksan, vaikka tuntuu kuin ihan hiljattain se vasta olisi ollut se huvittavan ponteva samettiturkkinen puikero, joka loikki kahden metrin ponkauksia yläilmoihin pihlajanmarjojen toivossa ja kiihkoili vaellusreissuilla kaiken ihanan kiinnostavan perään niin innoissaan, että remmistä kuolettuivat kuminauhajoustot ja minulla venyivät jänteet polvista ja olkapäistä.

Nyt Lumo on se, joka opettaa nuoremmille koirille, miten vaelluksilla ollaan ja eletään. Maataan tauoilla rauhassa, ylitetään joet reippaasti, odotetaan tyynesti omaa ruokailuvuoroa, ei häiritä pesiviä lintuja, hyväksytään mukisematta teltassa se paikka, joka osoitetaan ja nukutaan siinä koko yö, ei riehuta eikä temmelletä ellei siihen ole lupaa - ja pidetään tarvittaessa liian kiinnostuneet porot riittävän turvallisen etäisyyden päässä omasta laumasta kuitenkaan liioittelematta ja koskaan poroja takaa ajamatta. Asiallisesti vain ilmoitetaan, että ei tartte tulla tänne norkoilemaan.


Minun ihana, hieno, rakas ja viisas koirani! Lähes kahdeksaan vuoteen mahtuu monta yhteistä vaellusta, kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti, ja koko ajan tuntuu, että yhteinen tahti vain paranee. Olen niin onnellinen, että olen saanut tällaisen koiran. Nyt kun se on ollut vaellusta edeltävät kolme viikkoa ja vaelluksen jälkeisenkin viikon kesätöissään poissa kotoa (mikö onkin ihan toinen tarina), on koti tuntunut niin tyhjältä, että jos joskus olenkin väsyneenä ja sairaana ajatellut, että ehkä en Lumon jälkeen enää hankikaan koiraa, tuntuu moinen ajatus nyt ihan mahdottomalta. Kun jonkunhan ne leivänmurutkin on lattialta imuroitava!