torstai 7. helmikuuta 2013

Vuosi elämästäni, osa 2


1.1.2013

Uusi vuosi.
Uudenvuodenlupaukseni: 

Tänä vuonna olen hyvä ihminen, niin hyvä kuin osaan.


Joulukuu 2012



Jouluaatto.
Olen asunut uudessa kodissani kolme päivää.
Jokainen ulkoilulenkki pysähdyttää ajattelemaan: olen onnekas, kun saan asua täällä. Ympärillä korkeat, vanhat puut, ihan oikea metsä heti parkkipaikan takana.

Pieni ääni sisältä sanoo: On metsä, mutta on myös pimeä ikkunoiden takana. Sieltä se hiipii kimppuun iltaisin, laskeutuu hartioille kuin paksu, kylmä peitto. Sitä pimeyttä ei mikään torju.

Koira kierii selällään hangessa. Naurattaa. Se nousee ylös, ravistelee lumet turkistaan, heiluttaa häntää. Tulee luokse, laittaa korvat lipalle.


Kyllä me pärjätään.
Me pärjätään.




Marraskuu 2012



Asunto löytyy. Yksi huoli vähemmän. Uusi huoli muodostuu entisestä, siitä omasta, siellä tuppukylällä. Haluaisin paeta sinne, mutta ilman autoa, tällä työmatkalla, koiran kanssa - ei onnistu. Varasuunnitelma on lähettää koira varakotiin itä-Suomeen, mutta pelkkä ajatuskin avaa kyynelhanat.

Ei auta kuin laittaa myyntiin, ja sehän menee, kolmessa viikossa. Kaksi vuotta sitä piti jemmata. En osaa edes itselleni selittää, miksi.

Joka aamu tuntuu kuin nielisin jääpuikkoja. Illaksi ne ovat sulaneet ja tulevat silmien kautta ulos.


Lokakuu 2012

Kaikki pysähtyy.

"Meidän täytyisi vähän jutella".

Kaikki pysähtyy.


Syyskuu 2012


Kuva on vanha. Yhtään valokuvaa en syyskuussa saa otetuksi.

Olo kuin ekaluokkalaisella. Ensimmäinen työpäivä sitten heinäkuun puolivälin. Jännittää; entä jos en osaakaan olla. Entä jos en ole tervetullut? Entä jos en pärjää?

Työhousut putoavat nilkkoihin. On yritettävä syödä vähän enemmän.


Elokuu 2012


Lääkäri ei estele vaellukselle lähtöä, pikemminkin usuttaa lähtemään. "Rentoudu, lepää, nauti. Tee jotain sellaista, mistä takuuvarmasti pidät".

Kuljetaan sateessa ja helteessä, välillä molemmissa yhtä aikaa.
Saan tuplarakkautta ja läheisyyttä, koirien mielestä olen ihan ookoo ihmiseksi.

Alan varovasti uskoa, että pysyn elämässä kiinni.
En itke kertaakaan.
Nauran joka päivä. Prinsessa Estellellä on suuri vaikutus. 

Jaksan kantaa reppuni, jaksan nauttia tunturi-ilmasta.

Tuntuu, että voin varovasti laskea painoni taas jalkojeni varaan.
Kyllä ne kantavat.


Heinäkuu 2012



Tulee seinä vastaan. Yhtäkkiä en ole enää uupunut, väsynyt, stressaantunut.
Yhtäkkiä olen katki.

Joudun karkaamaan töistä kesken työpäivän, voimaa on vain rippunen enää jäljellä, enkä halua romahtaa työpaikalle. Lääkäri katsoo minua penseästi.

"Ootko sä niinku masentunut vai? No, mä kirjoitan sulle saikkua nyt tän loppuviikon, sittenhän sulla onkin se kesäloma".

Myöhemmin katson valokuvista, että olen ollut kesälomalla Tukholmassa. Muistan joitain hetkiä, suurimmaksi osaksi tuntuu kuin katselisin elämääni rakennusmuovin takaa.

Yhtäkkiä olen katki ja sairaslomalla. 

Yhtäkkiä pelkään, että en enää nouse.


Kesäkuu 2012

Istun työterveyspsykologin vastaanotolla, aurinko paistaa kaihtimien välistä silmiin. Psykologi meuhkaa.

"Tajuutsä, että sä tapat itsesi tuolla menolla? Tajuutsä? Mä tiedän, että tää kuulostaa julmalta, mutta sun täytyy nyt vaan tajuta, että jos sä et hellitä, sä romahdat".

Itken koko matkan kotiin ja aika paljon vielä päälle.



Lataan kaiken toivoni erämaahan. Erämaa on ennenkin pitänyt huolta. 
Jos vain pääsen sinne, saan voimani takaisin.

Jos vain.


Toukokuu 2012



Kesä tekee tuloaan. On varmaan paha siitepölykausi, miten muuten väsyttäisi näin paljon.

En enää muista milloin olisin nukkunut ilman lääkkeitä. Alan pelätä. Mitä jos jotain tapahtuu? Mitä jos?

Koko kevät hujahtaa ohi ja tulee kesä.
Koira lähtee itä-Suomeen, on siellä onnellinen ja tuottaa iloa. Minä en tuota iloa kenellekään, eikä ilo tuota mitään minulle.


Huhtikuu 2012

Lähes peruutan lähtöni Fjällräven Polariin. Siitä pitäisi ymmärtää, että olen liian väsynyt.

Lentäminen pelottaa, mutta saan itseni neuvoteltua Tukholman koneeseen Helsingissä.
Seuraava viikko on eri maailmasta.


Rakastan Norjaa, rakastan valjakkoani, rakastan kaikkia uusia ystäviäni.
Rakastan häntä, joka odottaa kotona. On ihanaa palata kotiin. Olen niin onnellinen.

Polar muuttaa kaiken.

Muutaman viikon pystyn mihin vain.


Maaliskuu 2012


Aurinko ja lumi! Syytän Polariin valmistautumista ja kiireitä töissä, kun mieluummin jään sohvalle nukkumaan kuin lähden ulos kuvaamaan.

Sukset nukkuvat talviunta.

Minulle ei tule uni edes tilauksesta. Kun tulee, se tuo painajaiset tullessaan.


Helmikuu 2012


Teen töitä.

Käymme Ranualla paimentamassa poroja.

Teen kovasti töitä. Haluan näyttää, että pärjään.

Huhtikuu ja talviloma tuntuvat kovin kaukaisilta.
Teen töitä. Töitä. Töitä. Pärjään.


Tammikuu 2012


1.1.2012
Uusi vuosi.

Uudenvuodenlupaukseni:

Tänä vuonna olen hyvä ihminen, niin hyvä kuin osaan.

----------------------------------------------------------------------