Rinkka on pakattu, matkakassi on pakattu, Lumon reput on pakattu.
Pieni varustekatsaus:
- pakkasin pienenpienen otsalamppuni jonnekin rinkan uumeniin niin, että en varmasti löydä jos maanantaina ollaankin vähän myöhemmin lähtökuopissa. Luulen, että se meni beautyboxiin. Ihan loogista.
- iki-ihanat Smartwoolin sukat olivat kantapäistä jo niin kuluneet, että pääsevät vain varasukiksi, yhyy.
- rinkka painaa vähän alle 13 kiloa, mistä painosta ruokaa on yli 4 kiloa. Pitää varustautua, kun ennusteet lupaavat sateista. Mitäpä muuta silloin voi tehdä kun makoilla Reiskan alla syömässä? Ensimmäiseksi illaksi on kurmeeta: juusto-aurunkokuivattutomaattitäytteisiä ravioleja, maustettua tonnikalaa ja punaista pestoa. Muuten mennään perinteisemmällä "peruna jalossa muodossaa" -linjalla.
- Lumo tarvitsisi housut, koska sillä on kiima. Kotona kyllä pitää itsensä puhtaana, mutta juuri kesällä pesulassa käytetty untuvapussi ei arvosta yöllistä tiputtelijaa. Lilli lupasi pöksyt lainata, meiltä ei sellaisia löydy.
- lautasen sijasta mukana on uutuutena melkein puoli litraa vetävä kevyt, mutta eristävä muki. Eipä jäädy aamupuuro hautuessa kylmäksi nuljaskaksi.
Nyt vielä väkertämään lohi-smetana -pizzaa ja tonnikalasalaattia matkaeväiksi. Budjettireissu, ei missään aapeeseellä rahojamme kuluteta!
Tunturi kutsuu, minä kuulen. Huomenna auton nokka kohti pohjoista. Voi tätä onnea!
6 kommenttia:
Oi nauti ihminen! Nauti.
Oikein hyvää matkaa teille!
Olette jo reissussa, mutta toivotan silti Oikein Mukavaa ja Rauhaisaa Reissua!
Tää täällä odottaa sen paketin purkamista.. :)
No just sitä purkua oottelen ihan joka päivä, suck!
Tuletuletule ;-)
No kun mulla ei ole OIKEAA tietokonetta enää/vielä! Pitää ensin myydä auto, että saa hankittua, ja autoa ei voi myydä ennen kuin tuon työmatkan ajaminen loppuu (tässä kuussa). Niin, läppärillähän EI voi käsitellä kuvia.
Lähetä kommentti