Antibiootteja ja apteekin salmiakkia

Muotkatuntureilla syyskuussa 2009.

Rakas edesmennyt retkeilyvalioni Savu tauolla.

Tietovisakysymys, johon ns. virkaiältään vanhimmat lukijat osaavatkin helposti vastata: mitä tapahtuu n. viikko ennen Lapin vaellusta?

Tavarakasoja alkaa ilmestyä pöydille? Kyllä, tälläkin hetkellä olohuoneen ruokapöydän pintamateriaalista pilkottaa n. 5 neliösentin kokoinen ala, muuta osaa peittää hieno kokoelma erilaisia retkivarusteita. Tämä ei kuitenkaan ollut aivan oikea vastaus.

Hommataan uusia retkivarusteita? Aivan, olin kyllä kesävaelluksen jälkeen todennut, että tänä syksynä minun ei tarvitse ostaa mitään uutta. Oikeastaan se pitää paikkansa, koska tietenkään ruokia ja polttoaineita ei lasketa. Mutta kun se kapeampaa naisten mallia olevan sateenkaarikuvioinen Buff nyt vain oli niin kiva. Ja vanhaa hyvää tummanvihreää taittokuksaa paljon järkevämpi valinta on uusi oranssi taittokuksa, se ei häviä niin helposti (kuten ei ole kyllä hävinnyt koskaan se tummanvihreäkään). Majoitteitakaan ei ihmisellä voi koskaan olla liikaa. Mutta ei ollut oikea vastaus tämäkään.

Kuivuri hurisee lähes yötä päivää? Niin tekee, tonnikalaa, lohta ja fetaa on jo kuivattuna, paprika on parhaillaan pörhellyksessä ja loppuviikosta, viimeistään lauantaina, kuivatetaan vielä valmis lohi-kerma-rahka-kiusaus. Mutta tätäkään ei kysymyksellä haettu.

Oikea vastaus löytyy otsikkoon kätkettynä. Oikeaan osui Buff-päinen rouva siellä takarivissä! Kyllä todellakin olen juuri palannut työterveydestä, mukanani tuhti reseptinivaska. Poskiontelotulehdushan se jälleen oli hiipinyt valtaamaan tomumajani, joka juuri viime viikolla koki kovia reumapoliklinikan lääkärin käsittelyssä (oikeastaan olisi aika kiva, kun jatkossakin kontrolliaika mahdollisine kortisonipiikkeineen osuisi juuri vaelluksen alle). Myöskin vasen korva on nyt lukossa tuloksettoman huuhtelun jäljiltä. Kaikesta tästä huolimatta vaellusvalmistelut ovat kuumimmillaan, ostinpa antibioottien ja muiden lääkkeiden yhteydessä apteekista salmiakitkin mukaan niin ei tarvitse tavallisesta kaupasta enää niitä muistaa. Kun vielä muistaisi ottaa ne autolta mukaan, eikä unohtaa sinne, kuten kävi kesäkuussa Utsjoella.

Auto starttaa siis sunnuntaiaamuna kohti Varkautta, kyydissä hyvin lääkitty Hiutale ja kiimassa piippaava Lumo. Varkaudessa vaihdetaan kulkupeliä ja tungetaan kyytiin myös pikku-Lilli emäntineen. Maanantai-iltapäivänä olisi tarkoitus nostaa reput selkään jossain Kaamasmukan nurkilla. Jonkun verran historiallista painolastia on yhdistelmällä minä + Marita + Muotkatunturit, mutta emme anna sen häiritä. Historia olkoon toistamatta itseään. Sitä paitsi tuolloin minulla oli keuhkoputkentulehdus, joten tällainen pieni poskiontelojuttuhan ei ole mitään siihen verrattuna.

Niin että rohkeasti vain matkaan, ja tällaisiin maisemiin: