Keko unta

Helleviikot ovat valuneet ohi hikisinä ja uneliaina. Olen tehnyt töitä, liikaakin, ja ollut ensimmäistä kertaa aikuisiälläni ihan yksin kotona ilman ketään toista elävää olentoa (muistaakseni). Lumo oli O:n kanssa maalla muutaman päivän, mutta minä en töiltä irronnut. Ei haittaa, pääasia oli että pieni musta olento pääsi toteuttamaan itseään. Siellä se oli onnellisena pötkötellyt kuistilla, syönyt mustikoita (joita riitti onneksi myös ihmisille poimittavaksi), nappaillut kimalaisia, kaivellut kuoppia, vöffäillyt ohikulkijoille ja maannut rentona pitkin pihaa. Kaikkea, mitä pienten mustien koirien kuuluukin kesäpäivinä päästä tekemään. Tuliaisina mökiltä on talven varalle kuivattua nokkosta.

Aina vain rankemmin vaikuttaa tämä helle minuun. Hiutaleet sulavat kuumassa. Rytmihäiriöt ovat pahentuneet, päätä särkee, nukahtelen ihan koko ajan jos vain annan sille mahdollisuuden, mikään ei oikein huvita ja ärsytyskynnys on tosi matalalla, mutta ei jaksa oikein ärsyyntyäkään. Nyt on ollut vapaa viikonloppu ja olen nukkunut siitä noin 70 %.

Eilen käytiin sentään piipahtamassa Jumesniemen maalaismarkkinoilla ja pihakirppiksellä. Ostimme hunajaa ja minulle rintarossin.

Turistiajeltiin Kyröskoskelle ja syötiin kasvisburgeriateriat urbaanissa citytunnelmassa. Ravintolan ulko-ovella luki toivotus: "tervetolua uudelleen". Ei mahtanut olla ihan kuumista kuumin in-mesta, vaikka aika helteinen sisälämpötila olikin, mikä ajoi meidät ulkoterassille aterioimaan ja nauttimaan upeista kiertoliittymänäkymistä.

Nyt makoillaan Lumon kanssa taas kahdestaan kotona, O. on kirkastumassa Aitoossa. Ukkonen jyrisee, ehkä pian raikastuu ja viilenee. Enää kymmenen työpäivää lomaan.