Kasarikeskiviikko #8: Swingin sulttaanit

Kahdeksankymmentäluvun alussa sain seitsemän vuotta itseäni vanhemmalta sedältäni vanhan hyvän Spectrum-tietokoneen, jolla oli vänkä paitsi pelailla (Ant Attack oli hurjinta ja jännintä, ja härreguud sentään, sitähän voi pelata nyt myös netissä!), myöskin ohjelmoida Kalle Kotipsykiatria ja muita muinaisesta MikroBitti-lehdestä löytyneitä juttuja itse ja briljeerata sitten myöhemmin koulussa mahtavilla basic-ohjelmointitaidoillaan.  Nyttemmin räplään mäkkejä, mutta ainakin lähes yhtä suurella intohimolla, paljon vähemmällä vaivannäöllä tosin.

Tietokoneen lisäksi sain lainaksi Mad- ja Cracked -lehtiä, joista syttyi loputon innostus englanninkielen tutkimiseen ja kirjoittamiseen (varsinainen kielen opiskeluinnostus oli syttynyt jo alakouluikäisenä Hello hello hellon ansiosta). Vielä kun syttyisi samanlainen intohimo niin, että viime vuosituhannella alkaneet opinnot saisi loppuun asti suoritettua.

Kolmas tärkeä sedänperintö, joka vaikuttaa vieläkin elämääni, oli Dire Straitsin levy, jonka lainaaminen johti siihen, että kun kaverit kuuntelivat Dingoa, minä kuuntelin swingin sulttaaneja. Kuuntelen vieläkin.



Enkä vieläkään ole lakannut harmittelemasta, että en päässyt Brothers In Arms -kiertueen keikalle Helsinkiin syksyllä 1985. Rinnakkaisluokan amerikkalainen vaihto-oppilas David pääsi ja jaksoikin sillä sitten elvistellä koko loppulukuvuoden. Eikä syyttä.

Tämän hartaan muistelon kruunaisi hieno kuva minusta huipputyylikkäässä kasaricollegepaidassa, jonka etumuksessa oli piirretty koirankuva Dire Straits -logon kera, mutta valokuvat ovat (onneksi!) Valkeakoskella vielä!