tiistai 21. syyskuuta 2010

Savulla on...



- ikää 12 vuotta 6 kuukautta ja 1 päivä
- maailman silkkisimmät korvat
- harmaata kulmakarvoissa ja kuonon ympärillä
- iloisuutta, suloisuutta ja valoisuutta

Savulla on myös:
- vasemman takajalan polvi rikki
- spondyloosia selkärangassa
- kohonneet maksa-arvot

Vielä kuukausi sitten kuvittelin, että se voisi lähteä Kaldoaiviinkin mukaan. Tänään kävimme perusteellisissa tutkimuksissa muutaman viikon jatkuneen ontumisen ja nyykähtelyn vuoksi.

Nyt tiedän, että siitä on tullut vanha koira.

Nyt tiedän, että yhteisen matkamme loppusuora on alkanut. Maaliviivan en kuitenkaan vielä näe häämöttävän. Toivottavasti saan pitää vanhan rakkaan höpönassuni luonani vielä pitkään, ilman että se joutuu kärsimään kipua.

Onneksi en ole tämänkään asian kanssa yksin. Niin moni asia on nyt lopullisesti toisin. Tiedän, ihan järkyttävää, jo kolmannen neljännen kerran peräkkäin tunnisteena on "huippuja".

Mutta kun on, kaikesta huolimatta.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Kaldoaivista ja onnellisuudesta


On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun tapasin ensi kertaa hyvän ystäväni. 
Sen kunniaksi lähdimme pitkästä aikaa yhdessä vaeltelemaan päämäärättömästi. 


Kaldoaiviin,  karuun, mutta kauniiseen erämaahan.





Lumo, kohta 5 vuotta. Viittä vaille retkeilyvalio, rakas ihana ystävä.

 


Lilli, 8 kuukautta. Pieni, suloinen retkikoiraoppilas. Naalinpoikanen, nenällä tökkääjä. 





Päivät, illat, yöt tunturissa. Olla pieni, antaa Äiti Maan olla suuri. Kulkea ilman karttaa ja kompassia, ilman suunnitelmia, ilman aikatauluja. Ilman huolia. Olla onnellinen.
Miten ihminen voisi enää enempää pyytää.



Ja sateenkaaren päässä todella voi olla kultaa...



Loppuelämäni ensimmäisestä päivästä on vierähtänyt kuukausi. Loppuelämä on hyvin mallillaan.

On huolia; vanha rakas höpökoira ei ole aivan kunnossa. Huolettaa, miten ehdin ja jaksan kahden erilaista huomiota ja liikuntaa vaativan koiran kanssa niin, että voisimme kaikki hyvin. Rahatilanne mietityttää. Työssä paljon vastuuta ja kiirettä, vähän resursseja. 

Mutta sitten on niin paljon muuta!

On ystäviä. On paljon kaikkea iloista odotettavissa. On suunnitelmia.

On onnellisuutta. On iloa, naurua, yhteisiä juttuja. On rakkautta. On hymykuopat ja nappisilmät aamukahvipöydässä. On yhteinen lähtöviiva, jolla seistään vierekkäin ja katsotaan samaan suuntaan.

Ei pelota. Jännittää. 

lauantai 4. syyskuuta 2010

L-o-m-a

alkoi eilen. Ei voi päivä enää parempi olla! Paitsi ehkä vielä tämä päivä, jolloin ei tarvitse mennä töihin ollenkaan! Tosin tähän päivään ei liity yhtä pyörryttävän järisyttävää fiilistä kuin eiliseen kohtaamiseen Tampereella, mutta toisaalta, tänään lähdetään kohti pohjoista!

Tämä raportti tulee Varkaudesta, jossa ollaan oltu yö tavaravuorien keskellä. Nyt vuoret autoon ja kohti tuntureita. Jotka ehkä jo sunnuntaina ilmestyvät näköpiiriimme. Vauhti on niin huima.

Lyhyesti: elämä on ihmisen parasta aikaa. En mitenkään enää voisi olla onnellisempi!