keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Täältä tullaan, Pride!


Niin että tästä tunnistaa lauantaina kulkueessa kaikkien muiden lepakoiden joukosta. Paidan valmisti Spreadshirt.com, jota voin lämpimästi suositella - nopea toimitus, hyvälaatuiset paidat ja pesunkestävät painatukset!

Näin Priden alla tuli mieleen muutama viikko sitten kuulemani ajankohtainen lasten suusta -juttu. Ystäväni kolmevuotias poika oli tarhasta tultuaan julistanut menevänsä naimisiin poikapuolisen tarhakaverinsa kanssa. Ystäväni kysyttyä naperolta miksi hän juuri tuon pojan kanssa naimisiin haluaa, että miksei vaikka jonkun tytön, oli tullut topakka vastaus: "Koska se on mun paras ystäväni, meillä on tosi kivaa yhdessä ja mä rakastan sitä!". Jossain vaiheessa lapset sitten vain luopuvat tuosta fiilispohjalta elämisestä yhteiskunnan paineen alla. No, eivät sentään kaikki.

Päivän pieni ilo: ostin farkut ja siihen meni 10 minuuttia! Viimeksi olen ostanut farkut neljä vuotta sitten ja nekin kirpparilta, joten kaupassa olen viimeksi joutunut hikoilemaan sovituskopissa varmaan vähintäänkin 8 vuotta sitten... Nyt marssin kauppaan, esitin myyjälle muutaman kriteerin, sain sovitettavaksi kolme pari pökiä, joista ensimmäiset olivat hyvät ja kahdet vähemmän hyvät, eikä haitannut että nuo ekat olivat myös toiseksi halvimmat. Ei ne kyllä mitkään keski-ikäisen täti-ihmisen housut ole... mutta en mä tunnekaan ketään keski-ikäistä tätiä, joka niitä tulisi käyttämään!

Talven lapsi

Koirani Lumo Puikkopää, pian 5 vuotta, rakastaa lunta. Se on syntynyt syyskuun lopussa ja saanut elää aivan mahtavan pohjoiskarjalaisen talven ensimmäisenä vuodenaikanaan. Tämä on jäänyt ikiajoiksi sen sydämeen. Se on koira, jolle syksyn ensimmäinen pikkuisenkin riitteeseen vetänyt lätäkkö on riemun paikka: siihen voi heittäytyä kierimään! Kun kevät tulee ja sulattaa kinokset, on ihanaa voida tarjota Lumolle yllätystalvi uudelleen. Huhtikuussa käytiin hiihtovaelluksella Pöyrisjärvellä, ja aiempien vuosien tapaan ensimmäinen hiihtopäivä kului Lumolta pitkälti katollaan. Nyt kesäkuussa oli toisen lumiyllätyksen vuoro Muotkalla.



On se vain suloinen.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kierrätys kannattaa aina



Näin meidän kaupungissa.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Ylpee


Dorothylla on kuva vähän isommasta pride-häppeningistä. Ihan tuolta ei ehkä näytä ensi viikolla Helsingissä, tai mistä tällainen  pikkukaupungin tyttö mitään tietää, kun ei ole vielä koskaan ennen osallistunut. Nyt osallistuu. Vähän ristiriitaisin tuntein tosin. Tuntuu toisaalta kummalliselta olla ylpeä seksuaalisesta suuntautumisestaan, ikään kuin se jollain tavalla nostaisi minut enemmistön yläpuolelle. Ei nosta, enkä kyllä koekaan olevani ylpeä siinä mielessä. Mutta mieluummin ylpeys kuin ennakkoluulo, ja sitähän näillä pride-tapahtumillakin koetetaan tuoda julki - sekä meille että muille. Että vaikka ei nostettaisi itseämme toisten yläpuolelle, niin ei kyllä jäädä jalkoihinkaan, tallattaviksi.

Ennakkoluulot ovat mielenkiintoinen juttu. Aina jaksaa hämmästyttää kun eteen ziljoonatta kertaa tulee tilanne, jossa keskustelun kuluessa käy ilmi, ettei kukaan keskusteluun osallistujista ymmärrä ajatella, että joukossa voisi olla joku seksuaalivähemmistöön kuuluva. Aletaan puhua "niistä". Oletetaan, että "ne" ovat aina joku ryhmä jossain "siellä", ei koskaan "tässä". Olen kyllästynyt tulemaan kaapista ulos uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, mutta niin kauan on tultava kun porukassa, oli se sitten harrastuskavereita, työtovereita, sukulaisia tai satunnaisia tuttavia, alkaa joku loukata seksuaalivähemmistöjä, joko vitsin varjolla tai tosissaan, selkeästi syrjien. Joku ei ehkä tulisi vaan pysyisi hiljaa kaapissaan, minä en vain osaa, vaikken normaalielämässä juoksekaan ympäriinsä sateenkaarilippua heiluttaen ja iskulauseita huutaen. Eikä ole edes lambda-tatuointia missään näkyvällä paikalla (eikä näkymättömässäkään, eikä muutakaan tatuointia, tämä ihan vain sivuhuomautuksena).

Ajattelen niin, että joka kerta kun tuon esiin sen, että "niistä" ulkokohtaisesti puhuvalle selviää, että "sellainen" istuu juuri hänen vieressään, kuuluu juuri hänen tuttavapiiriinsä, on yksi pieni ennakkoluulo ja siitä kumpuava syrjintä voitettu, tai ainakin herätetty ihminen ajattelemaan suvaitsevaisemmin.

Niin että silloin kai voi olla vähän ylpeäkin.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

En ole katkera, mutta kuitenkin


No just joo. En ole mikään joulujen ja juhannusten himoviettäjä, olosuhteiden pakosta osittain tosin, mutta en kuitenkaan mikään Ihaamaisesti yksin suu krokettiporttina änkyröitsijäkään. Mutta jotain rajaa. Jossain vaiheessa harmittaa, kun ei voi viettää oikeaa joulua ja juhannusta.

Ja se vaihe on se, kun pitäisi istua tai maata saunan lauteilla, raukeana lempeän löylyn ihanasta lämmöstä, joka kietoutuisi ympärilleni kuin rakastava syli, rentouttaisi lihakseni, nostaisi syvältä sisältäni pintaan kaiken väsymyksen, lian, tukkeen ja rasituksen, ja huuhtoisi sen hien mukana mennessään. Kun pitäisi saada nuuhkia saunavihdan humalluttavan kesäistä tuoksua ja läpsiä väärin sidotulla, harottavalla oksakimpulla itseään ja nauraa sille älyttömälle lehtien määrälle, joka ripottautuisi pitkin saunan seiniä ja lauteita. Kun pitäisi päästä välillä vilvoittelemaan, märkää, höyryävää ihoa kirpeästi nipistelevään pakkaseen (vain jouluna) tai leppoisaan kesätuuleen ja hyttysten syötäväksi (tämä puolestaan juhannuksena), istua saunanrappusilla niin kauan, että takapuoleen jäisi lautojen jäljet. Kieriä lumessa tai saada sama kiljuntaefekti ja rytmihäiriö ihan liian kylmässä kesäkuun vedessä. Palata takaisin saunan tummien seinien ympäröimäksi, kiivetä lauteille, ojentautua pitkäkseen ja antaa lämmön hiipiä takaisin.

JuhannusSUIHKU, my ass!

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Viisaus


Kaikessa, kaikessa on särö.
Siitä valo pääsee sisään.
(Leonard Cohen)

Kimpsuista ja kampsuista

Koska olotila ja aivotoiminnot eivät salli vielä mitään syväluotaavampaa analyysiä vaelluksesta(kaan), voinen yhtä hyvin käyttää unetonta aikaani varustelistan läpikäymiseen, jotta jää joku muistijälkeä konkreettisempi todistusaineisto siitä, mikä oli ok, mikä ei ja mikä siltä väliltä.

Ensinnäkin, varusteita oli kyllä ihan riittävästi.


Ihan kaikki tarpeellinen ei kuitenkaan ollut mukana, ja taas toisaalta, mukana oli myös tarpeetonta. Siispä neitsytihmisen pedanttiudella (hah!) listan kimppuun:

- Makuupussi (Haglöfs Goga Pro 8)
Jälleen kerran nappivalinta, ei palellut yhtään! Toki niinä aamuina, kun aurinko paistoi telttaan ja lämpömittari näytti 33 lämpöastetta, vähempikin untuvamäärä olisi riittänyt. Mutta illalla ei kylmä ahteri haitannut nukkumaanmenoa yhtään. Se oli juhlaa se!

- Makuualusta (Therm-A-Rest NeoAir medium)
Kutakuinkin litran Nalgene-pullon kokoinen ja 370 gramman painoinen keltainen ihanuus, joka takasi myös osaltaan makoisat yöunet. Yhtenä iltana oli vähän hankala puhaltaa, koska olin ottanut lihasrelaksantin ja sain aikaan vain säälittävää pihinää, mutta muuten patja täyttyi kohtuullisen vaivattomasti ja oli mukava nukkua. Nukun retkioloissa mieluiten kyljelläni (ja tästä telttakaveritkin ovat varmaan kiitollisia niin ei tarvitse kuunnella krooh-piuuuuhhh -kuorsaustani), ja sen tämä pehmeä ja tarpeeksi paksu alusta mahdollistaa oikein hyvin. Nollan kieppeille ja yhtenä yönä vähän alikin painuneissa lämpötiloissa en kaivannut muuta eristettä - edes sen ahterin kohdalle!

- teltan (Halti XPD Alfa 3) sisäteltta 
Retkikaveri kantoi ulkoteltan ja kaaret (ja välillä kiilatkin), minä sisäteltan (ja välillä kiilatkin). Hyvä järjestely, vaikka vaatikin sisäteltan irrottamisen joka aamu ja kiinnittämisen joka ilta, mutta mahdollisti ulkoteltan helpon pystytyksen ruokatauoille tuulensuojaksi silloin kuin Reiskaa eli Halti Rescue -katosta ei saanut pystyyn (avotunturissa lähinnä siis). Sisäteltta myös pakkautui reppuuni kätevästi täyttämään makuupussin, -alustan ja vaatepussin jättämät koloset. Teltta toimi kaikin puolin kiitettävästi, vaikka telttakaverin kanssa molemmat "laadukasta Halti-tuotettamme" pikkuisen pilkkasimmekin. No piti kun vieressä oli sentään Hilleberg.

- lämpötakki (Haglöfs Barrier, yksi parhaita ostoksiani ikinä)
Joka ilta ja melkein joka aamukin päällä, ja välillä päivälläkin. Lämmin takki, joka pakkautuu omaan taskuunsa eikä paina paljon mitään, hylkii kosteutta ja pitää tuulen, voiko leirivaatteelta paljon enempää toivoa?

- pitkät villahousut
Iltaisin ja joinain öinä käytössä, kulkiessa ei tarvinnut. Paitsi toisena vaelluspäivänä olisi tarvinnut, kun takalisto meni syväjäähän ja vaati sulattelua nuotiolla ja kuumavesipullon makuupussiin...

Joka ilta päällä. Ei nyt sentään mikään toppahousujen veroinen selluliittienlämmitin, mutta huomattava ero hameettomana paleluun kyllä oli havaittavissa. Yhtenä yönäkin menin nukkumaan hame päällä ja heräsin aamuyöllä kyseinen vaatekappale kaulassa.

- ohut fleecepaita
Kerran oikein kylmänä päivänä taisin laittaa hetkeksi kulkiessa tuulitakin (Lundhags Trotter) alle, mutta tuli liian kuuma. Kuljin siis yleensä kombinaatiolla merino-T-paita + tuulitakki, kylmällä tuulella sitten kuoritakki siihen päälle. Vähän turha siis. Ehkä voisin korvata hupullisella powerstretch-paidalla sekä fleecen että tuulitakin. Kun ei se tuulitakkikaan nyt kuitenkaan 100% tuulenpitävä ole.

- vaihtosukat (villaa, Smartwool)
Jalkaan eivät päässeet kertaakaan, mutta kuumavesipullon (=alumiininen juomapullo) päälle eristeeksi kyllä kaksi kertaa. Vähän turhat siis. Samat ihanat paksuhkot Smartwoolin merinovillaiset vaellussukat olivat jalassa siis yötä päivää, tarkistin välillä ettei ollut hajuhaittoja (eikä tosiaan ollut, kuten ei T-paidassakaan, joka myös oli koko viikon koko ajan päällä). Vaihtosukista ei kai kuitenkaan kannata luopua jos varsinaiset sukat vaikkapa tippuvat jokeen kenkiä joen yli heitettäessä. Tai jotain. Tätä ei siis tapahtunut, mutta olisi voinut.

- kahdet vaihtoalkkarit ja yhdet rintsikat
Jos alimmaisetkin alusvaatteet ovat kaikki merinovillaa, riittää yhdet vaihdokit ja rintsikoita ei tarvitse vaihtaa lainkaan. Eläköön merinovilla!

- kuoritakki ja -housut
Varsin tarpeelliset, vaikkakaan tällä kertaa eivät niinkään sateen vaan tuulen takia. Sadekuuroja tuli vain pari pientä ja muutama lisäksi öisin. Tuulenpitoon kuoret kyllä olivat välttämättömät, vaellushousut ja ohut takki eivät riittäneet. Ja Lumokin arvosti takkia, koska oli tiputtanut kaikki aluskarvansa ja kylmetti itsensä toisensa vaelluspäivänä raa'assa tuulessa.



- "miljoonapussi" (Leatherman Juice, nippusiteitä, lankaa ja suutarinneula, makuualustan paikkaustarvikkeet, pelikortit, tulitikut, pieni vihko ja Spacepen)
Kynällä tehtiin pari merkintää karttoihin, mutta ei yhtään vihkoon, pelikortteja ei viihdykkeeksi tarvittu kun viihdyttiin muutenkin (ei tullut sitä monsuunipäivää, joka olisi pitänyt meidät teltassa koko päivän), ompelutarvikkeille olisi ollut käyttöä Crocsin remmin korjaamisessa, mutta laiskotti, tulitikkuja käytin melkein askillisen, koska keittimen piezo ei taaskaan toiminut, nippusiteitä ei tarvittu eikä Leathermania - minun rinkastani, Terhin kylläkin. Makuualustakin pysyi ehjänä.

- wc-paperia ja kosteuspyyhkeitä
Paperia jäi kuusi palaa ja kosteuspyyhkeitä neljä kappaletta. Sopivasti vai tiukille mitoitettu? Ei tullut onneksi mitään ongelmia alemman hätäpoistumistien käytön kanssa, mutta ehkä vähän enemmän voisi hätävaraksi olla mukana.

- hammasharja ja -tahna (ne 8-grammaiset), kaksi pientä pyyhetilkkua á 15 grammaa, pieni tuubi kosteusvoidetta, deodorantti, talkkia, phs, nenäliinoja, huulirasva, hiusharja, SeaToSummit PocketSoap
Kävin joka ilta purossa / lätäkössä pesulla, mutta en käyttänyt saippuaa. Aamuisin peseydyin juoksevan veden alla (meillä oli sellainen hanallinen 4 litran vesipussi), enkä silloinkaan saippualla. TURHAKE! Nenäliinoja hukkasin heti kärkeen puoli pakettia, ja niitä kului muutenkin yllättävän paljon vessapaperin korvikkeena nestetasapainotuksen poistotoimen yhteydessä, joten en olisi selvinnyt ilman retkitoveri Terhiltä saamaani täydennystä. Pyyhetilkkuja olikin kolme;  sininen Lumolle ja tarvikkeille (tosin kun ei siihen tarvittu kun ei satanutkaan niin käytin jaloille ja Crocseille kahlausten jälkeen), vihreä alaosastolle, ja valkoinen muulle ruumiille. Tällä kertaa värikoodaus toimi eivätkä tilkut sekoittuneet. Kuivuivat ihan silmissä. Loistavia pikku kapineita!

Deodorantin suhteen pitää erikseen mainita reissun jälkeen minulle esitelty Nobel-tason keksintö aiheesta: tyhjään huulirasvatuubiin tuserrettua dödöä! Paljon kevyempi ja pienempi kuin tavallinen purtilo, vaikkakin kuinka melkein tyhjä. Ensi kerralla sellainen mukaan minullekin!

- laastaria, kipugeeliä, desinfiointiainetta, urheiluteippiä (kattavampi ea-pakkaus on retkitoverin rinkassa)
Kaikki käyttämättä, mutta mikään ei turhaa. Lääkepaketti sen sijaan oli ahkerassa käytössä.

- keitin (Primus EtaPacklite), tilkka ympäristöystävällistä tiskiainetta ja pieni tiskisieni sekä katkaistu Spork (ei katkaistu hurjan 2 g painonpudotuksen vuoksi vaan siksi, että mahtuu keittimen sisälle)
Tiskiainetta taisin käyttää kerran, tiskisientä en kertaakaan, vaan varvut sun muut luonnontuotteet olivat avuksi. Keitin toimi muuten loistokkaasti, mutta piezo taas ei. Sen sijaan keittimeen otettu kaasu oli liian kesäistä, eli tuli joko nesteenä polttimeen tai leimautti puolimetriset lieskat - tuli ihan mieleen ystäväni Tuiren kertomus palavasta Pitsuksesta kun sammuteltiin varvikkoa. Tilanne pelastui toisen keitinparin neljän vuodenajan kaasun käytöllä, sekä tämän oman putelimme yöhaudonnalla makuupussissa, aamulämmittelystä toppatakin ja lämpimän kropan välissä sekä tuulipussi-villasukkaeristeen käytöllä. Joka käyttökerralla vähän jännitti. Tehokasta aine tehokkaan keittimen kanssa kyllä oli, noin kahdeksan desiä jääkylmää vettä kiehui alle minuutissa.


Sporkin katkaiseminen sen mahduttamiseksi keitinpaketin sisään oli älyvapaa teko, olisinhan voinut kuskata lusikkaa "lunchboxissakin" eli pienessä, ultrakevyessä kylmälaukussa, jonka otin joka tapauksessa aina ruokaillessa rinkasta esille. Katkaistulla Sporkilla sai puuron ja muusit kyllä suuhunsa lusikoitua, mutta valmisruokapussista sillä ei olisi ikinä pystynyt sotkematta syömään, joten onneksi hyvin varustetusta Terhi-välinelainaamosta heltisi minulle isompi Spork lainaan pussiruokapäivinä.

Toinen välinelainaamo eli Lotta oli myös onnekseni varustautunut kaksikerroksisella muovitermosmukilla, sillä olin jostain syystä onnistunut jättämään mukin kokonaan pois matkasta. Toki sellainen taittokuksa löytyy jopa käsilaukustani, mutta rinkkaan asti yksikään neljästä yksilöstäni ei ollut pakkautunut.

Muuta unohtunutta olivat turvehuopapohjalliset, joiden poissaolo aiheutti pientä väljyyttä kengissä, mutta ei mitään pahempaa. Olisivat myös pehmentäneet vähän päkiöiden kohtaa. Tosin Terhi esitteli niin hienot silikoni-implantit, että sellaiset ovat ehdottomasti hankintalistallani seuraavaa reissua varten. Terhin tapaan aion asentaa sellaiset kantapäihin, mutta myös päkiöiden alle. 

- juomapullo ja letkusysteemi siihen
Otin 0.6-litraisen alumiinipullon, koska alunperin oli tarkoitus ottaa myös kevyt vedenpuhdistin mukaan, mutta koska se jäi viime viilauksessa pois rinkasta, osoittautui pullo hitusen liian pieneksi. Monet purot olivat nimittäin yllättävän kuivia, jopa kokonaan vedettömiä (ja toki joskus olimme ihan jossain muualla kuin missä luulimme olevamme, joten karttaan merkittyä puroa ei näkynyt eikä kuulunut senkään takia). Litrainen olisi ollut parempi koko. Alumiininen tai Nalgene on hyvä, koska siitä saa kuumavesipullon, itselleni tarvitsin yhtenä yönä ja Lumolle sen sairastusiltana. Letku on aivan ehdoton, tulipa juotua tarpeeksi eikä päätä ainakaan nestehukan vuoksi särkenyt.

- Crocs Offroadit ja muotoillut muovipussit niihin (=ei kastu villasukat varvikossa)
Pusseja käytin yhtenä aamuna, Crocseja joka päivä joko kahlaukseen tai leirissä tai molempia. Leirissä olin kyllä alkuviikon mieluiten (löysätyt) vaelluskengät jalassa, koska jostain syystä kompuroin Crocseilla ihan tolkuttomasti. Loppuviikosta olivat jalat sen verran rasittuneet, että oli pakko vaihtaa pehmeämmät leirijalkineet komopuroinnin uhallakin. Kertaakaan ei sattunut pahasti.

Ruokaosaston ominaisuuksista jatkan huomenna (joka itse asiassa on jo, eli hyvää juhannusaaton aamua vain!). Tai ehkä vietän huomenna (eli tänään) juhannusta, ainakin vähän, iltasella, jos jaksan. Mutta ehkä en ensi yönäkään saa unta, ja voin käyttää aikaa hyödyllisesti tietokoneen ääressä.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Kuuntelen Tomppaa



Tulla lujaksi
Pysyä pehmeänä
Siinä haavetta kylliksi
yhdelle elämälle

(Tommy Tabermann)


Vetistelypäivä, tai oikeastaan jatkuu jo toista päivää. Ei mikään BYÄÄÄÄHHHH -vesiputousitkentä, sellaiseen en usko enää edes kykeneväni, ainakaan ennen kuin ehtyneet kyynelvarastoni täyttyvät takaisin. Mutta on ollut sellainen herkistelyolo. Usein on, kun palaan pohjoisesta. Tähän paluuseen nyt liittyi niin paljon muutakin kuin vain se kontrasti hiljaisen, avaran luonnon ja tämän meluisan, kiireisen kaupunkielämän välillä, ettei ole ehkä ihmekään jos vähän liikahtelee sisuskaluissa. 

Ei minusta ole ollenkaan paha asia olla herkkä. Se kova kuori, jota kuvittelin, tai oikeastaan pelkäsin, kasvattavani, ei ehkä olekaan kova, vaan joustava. Tänään olen liikuttunut lukiessani 19-vuotiaasta kehitysvammaisesta pojasta, joka halaa äitiään ja sanoo "Äiti sä oot mun kulta ja mä oon sun kulta". Ja naisesta, joka on menettänyt sydänystävänsä 60-vuotiaan ystävyyden päätteeksi. Ja siitä, että ystävät ovat ottaneet niin hienoja kuvia vaellukseltamme.

Isommat asiat joutuvat odottamaan, että jaksan niitä mietiskellä. Nyt koirien kanssa lenkille, kun ilma on vähän viilentynyt. Päivällä tehtiin liian pitkä lenkki helteessä, ei ollut hyvä Savulle eikä itselleni. Hiutaleet sulavat helteessä.

Savuun liittyen; se oli ollut kovin, kovin onnellinen ja tyytyväinen hoitopaikassaan, ja saanut toiselta "hoitotädiltä" uuden kutsumanimenkin, SULO! No, ei nimi koiraa pahenna, etenkään noin suloista koiraa. Ja lelukin on vanhalle höpölle kuulemma hoitotätien toimesta jo postitettu; varmaan arvasivat, ettei tämä kotiinpaluusta vetelöitynyt ihmispolo saa kuitenkaan aikaiseksi...

Päivän pieni ilo: Johanna Kurkelan Marmoritaivas on matkalla luokseni. Ostin ihan aineellisen levyn enkä vain iTunesista, koska autoni ei soita itse poltettuja levyjä eikä minulla vieläkään ole iPodia.

Pohjoisen ulottuvuuden vankina



Ihminen voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde ihmisestä.

Kahdeksan päivää, seitsemän yötä, neljä naista, kolme koiraa. Niin paljon kauneutta, tuoksuja,  aurinkoa, konttaamista, naurua, syömistä, juomista, luonnollista nestetasapainon hoitoa, purkamista ja pakkaamista, hetkeksi eksyksiin joutumista ja sieltä pois tulemista, lättyjen paistoa, valokuvaamista, ihmettelyä, ihastelua, kävelyä etu- ja takaperin, nousua, laskeutumista, tasaista, polkua ja polutonta. Tuntureita, järviä, lehtoja, kuruja, kivikoita, soita, puroja, jokia. Kukkia, lintuja (tavallisia ja erikois-), hirvi, poro (vain yksi, harmiksemme), hyttysiä (vain viimeisenä iltana, iloksemme), hopeisia katajia, muhkuraisia aihkeja, hennosti vihertäviä tunturikoivuja. Keskiyön aurinko. Loppuviikosta vihdoin pohjoisesta itäiseksi kääntynyt tunturituuli.

Kuvien käsittely on vaiheessa, jossa kuvat ovat siirtyneet muistikortilta koneeseen, mutta eivät vielä kuvankäsittelyohjelmaan, netistä puhumattakaan. Ehkä huomenna. Tänään olen huoltanut paitsi varusteita, myös itseäni, sieluani, joka palasi taas muutaman päivän jälkijunassa, ruumiista irronneena, vähän eksyneenä.

Kiitos aivan mahtavalle retkiporukallemme Lotalle (jonka ottamassa kuvassa tuossa ylempänä ihastelen Lumon kanssa maisemia Peltoaivin huipulta), Suskille ja Terhille, sekä uskollisille retkikoirille Lumolle, Leimulle ja Tuiskulle. Kuudes retkeni Muotkan erämaassa oli yhtä ikimuistoinen kuin ne viisi aiempaakin kertaa. Aina kokee uutta, aina löytää tärkeitä asioita, ympäristöstä ja itsestään.



perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kukas kissan hännän jne.

Eilen olin vähän vähemmän irti. Ajoin kahden emotionaalisesti merkittävän risteyksen ohi, sekä noin kuvaannollisesti että ihan kirjaimellisesti, ja selvisin siitä! Noin vain! Pienen Etelä-Savo-mutkan jälkeen päädyin puoliltaöin tänne Pohjois-Savoon ja nyt on kaikki reissuunlähtöä varten valmiina, reissukaveria enää odottelen. Savu jää tänne varmaan varsin tyytyväisenä hoitoon, koska täällä on HAISUNÄÄTÄ, sellainen litteä, raatomainen koiranlelu, johon tuo höperö 12-vuotias ihastui ihan välittömästi ja on nyt sitten koko aamun kulkenut skunkki suussaan takapuoli iloisesti heiluen.


Roihu taas on ystävällisesti pitänyt huolen siitä, että Lumo on hyvin verrytelty ennen 650 kilometrin ajomatkaa.

(Reissu)mieli on korkealla ja antaa sen näkyä ihan garderobissakin (kuvassa uusi T-paitani, jonka niskapuolellakin on sanoma):


Kehu nainen päivässä - vaikka itsesi! Ja hyvää lomaa itselleni! (ja toki muillekin lomailijoille)

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Irti

Tänään on ollut taas hyvin outo olo. Olen jotenkin aivan irti kaikesta. Olen unohdellut tärkeitä asioita, jättänyt vastaamatta sähköposteihin, maannut sängyllä reissutavaravuorien keskellä ihmettelemässä olemistani. Vähän nyyhkinyt. Liian paljon toimintaa liian pienessä päässä.

Kävin lauantaina ajelemassa maakuntakierroksen, kun exäni täytti pyöreitä vuosia. Kivat juhlat, rytmihäiriöitä tuottanutta livemusiikkia, hyvää ruokaa, paljon tuttuja. Ja mikä mieletön haikeus tavata exän veljen perhettä ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen!

Olimme aikanaan paljon tekemisissä, vietettiin yhdessä jouluja ja muutenkin aina silloin tällöin viikonloppuisin saunottiin, syötiin, juotiin, juteltiin, pelattiin Nintendoa (minä ja se veli ja pojat, eivät ne oikeat aikuiset naiset sentään). Pojat olivat sellaisia varhaisteinejä kun exän kanssa erosimme ja minä vaihdoin farkut verkkarihousuun ja lähdin Pohjois-Karjalaan. Nyt ne olivat molemmat pitkiä hujoppeja, nuoria miehiä viileine silmälaseineen ja parranalkuineen. Olivat kuulemma heti minut huomanneet kun pöllähdin juhlapaikalle vähän myöhässä (kaikki varmaan huomasivat kun pöllähdin juhlapaikalle vähän myöhässä, noloa) ja miettineet mahdanko muistaa heitä. Halattiin, sekä exän että veljen että veljenvaimon että poikien kanssa. Liikutti.

Tuli haikeus kun muisteli menneitä aikoja. Silloin en ollut irti, silloin kuuluin. Kuuluin tuohon perheeseen. Aikanaan kun exän kanssa aloimme seurustella, eivät asiat heti olleet kuin silkkiä vain. Etenkin veljenvaimolle, ehkä myös veljelle, oli vaikea pala kun sisar ja ystävä alkoi seurustella naisen kanssa. Eivät suoranaisesti selkää kääntäneet, mutta oli paljon mielenpahoitusta, itkua, riitaa. Hämmennystä. Sitten taipumista, hyväksymistä. Ja yhtäkkiä olin aina tervetullut, minusta tykättiin, pyydettiin vartavasten mukaan, lähetettiin terveisiä, kehuttiin. Seurassani viihdyttiin. Olin tervetullut. Ei tarvinnut muuttua muuksi, ei tarvinnut piilotella elämäänsä. Kelpasi sellaisenaan.

Sittemmin ei elämässä ole tuollaista perhe-elämää ollutkaan. En ole tunnustanut kaipaavani, aika tietoisestikin ehkä olin pakannut nuo muistot sinne kuuluisalle ylähyllylle, jossa alkaa olla jo vähän tunkua näistä pahvilaatikoista. Mutta pitkää kotimatkaa lauantaiyönä ajellessani kyllä huomasin kaipaavani. Ihan sellaista tavallista, että olisi olemassa "me",  jotka joku "he" pyytäisi syömään ja saunomaan, pidettäisiin hauskaa, kuuluttaisiin sopivasti yhteen. Että olisi perhe.

Haikeus on lauantaista asti levännyt harteillani kuin paksu, painava, mutta samalla jotenkin lohdullisen lämmin viitta. Nyt aion kuitenkin ravistaa sen pois, sillä huomenna loppuu sairasloma ja ylihuomenna alkaa kesäloma. Perjantaina ylitämme Napapiirin, lauantaina nousee rinkka selkään ja kengät ottavat ensimmäiset askeleet tunturimaassa. Silloin jää mielestä kaikki, työhuolet, asuntomurheet, ihmissuhdehankaluudet, stressi ja kiire. On vain retkijoukkomme ja viikko täysin aikatauluista vapaata aikaa Suomen upeimmassa erämaassa.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kolme yötä

lähtöön. Itse asiassa kaksi yötä minulla enää täällä kotona, koska siirryn jo torstai-illaksi väliasemalle Kuopioon, jonne vanha kunnon retkeilyvalio jää hoitoon.

Olen nyt kohta kymmenen vuotta käynyt Lapissa vaeltelemassa (päämäärättömästi, voisi lisätä tähän) vähintään kerran, parhaimmillaan kolme kertaa vuodessa, ja joka ikinen kerta yllätyn siitä, miten iso savotta se rinkan pakkaaminen on. Puhumattakaan siitä, että lisäksi pitää pakata sivistyskassi, ja sellainen kassi joka jää väliasemalle ja sisältää x pituisen ajan vaihtovaatteet sun muut tarpeet siltä varalta, että haluan jatkaa kesäloman viettoa Savossa enkä palaakaan heti kotiin, ja koiran reput, ja hoitoon jäävän koiran tarvikkeet, ja koiranhoitajalle vietävät tuliaiset ja synttärilahjat, ja reissukavereille lainattavat kamppeet, ja mitä vielä.

Suurin osa pakkaushärdellistä on nyt kuitenkin takana, koska olen tänään pakannut nämä


ja nämä (poislukien sohvatyynyt ja viltit)


tähän

Tai siis, alimmassa kuvassa ylempien kuvien tavarat ovat jo rinkassa. Eiväthän ne enää olisikaan mahtuneet, jos se olisi jo valmiiksi ollut noin täysi. No niin. Nelisentoista kiloa kaikkine ruokineen (rinkassa on myös yläkuvasta unohtuneet jääkaappitavarat) ja juomineen (ihan täytin vesipullonkin punnitusta varten). Kamera puuttuu vielä kun en ole osannut päättää kumman otan. Tosin selkä päättänee puolestani. Myöskin puuttuu vielä huomenna apteekista haettava nappitäydennys, muutama pussi kaakaota sekä paketillinen suolakeksejä. Ovelana huomasin, että salmiakit ja muut herkut voi laittaa housuntaskuihin, joten silloinhan ne eivät ole kipeää selkää rasittavana painona. Nerokasta, eikö?

Sääennusteet pelottelevat kylmällä ja sateisella kelillä, joten herkkujen lisäksi tarvitaan lämmintä vaatetta ja paksumpi makuupussi. Kaikki tämä löytyy nyt tuolta rinkan (Osprey Aura 50 M) uumenista:

- Makuupussi (Haglöfs Goga Pro 8)
- Makuualusta (Therm-A-Rest NeoAir medium)
- teltan (Halti XPD Alfa 3) sisäteltta 
- lämpötakki (Haglöfs Barrier, yksi parhaita ostoksiani ikinä)
- pitkät villahousut
- ohut fleecepaita
- vaihtosukat (villaa, Smartwool)
- kahdet vaihtoalkkarit ja yhdet rintsikat
- kuoritakki ja -housut
- "miljoonapussi" (Leatherman Juice, nippusiteitä, lankaa ja suutarinneula, makuualustan paikkaustarvikkeet, pelikortit, tulitikut, pieni vihko ja Spacepen)
- wc-paperia ja kosteuspyyhkeitä
- hammasharja ja -tahna (ne 8-grammaiset), kaksi pientä pyyhetilkkua á 15 grammaa, pieni tuubi kosteusvoidetta, deodorantti, talkkia, phs, nenäliinoja, huulirasva, hiusharja, SeaToSummit PocketSoap
- laastaria, kipugeeliä, desinfiointiainetta, urheiluteippiä (kattavampi ea-pakkaus on retkitoverin rinkassa)
- keitin (Primus EtaPacklite), tilkka ympäristöystävällistä tiskiainetta ja pieni tiskisieni sekä katkaistu Spork (ei katkaistu hurjan 2 g painonpudotuksen vuoksi vaan siksi, että mahtuu keittimen sisälle)
- juomapullo ja letkusysteemi siihen
- Crocs Offroadit ja muotoillut muovipussit niihin (=ei kastu villasukat varvikossa)
- osa Lumon ruuista, Lumon ruokakuppi ja pieni pyyhetilkku sillekin (aivan mainio Supergoose)
- ruuat

Lumolla puolestaan on omissa repuissaan ruokiensa lisäksi minun varusteistani saderukkaset, hanskat, pipo, silkkinen kaulahuivi, hyttyshuppu (hätävarjelun liioittelua ehkä) ja seitsemän mysli/sesam/hedelmäpatukkaa, sekä koirien ensiapupakkaus (Cobania, pumpulia, sideharsoa, haavateippiä ja tassusuoja).

Ruokakassi pitää sisällään seuraavanlaisen ravintopläjäyksen:

- varrasleipää
- pikakahvia
- pikapuuroa
- mustikkakeittojauhetta
- pizzanmakuisia riisikakkuja
- tonnikalapasteijaa tuubissa
- kuivattua fetajuustoa
- kuivattua paprikaa
- mansikka-vaniljakeittoa
- 20 cl Minttu-viinaa (iltakaakaoon, jota ei vielä ole kun ei mistään löydy laktoositonta tai edes vähälaktoosista)
- Rooibos-teetä, vihreää teetä, espressoa ja sitruunateejauhetta
- purkkaa
- magnesiumtabletteja
- perunamuusijauhetta
- kuivattua tonnikalaa
- kuivattua sipulia
- kuivattua tomaattia
- nuudeleita
- kuivattuja (kypsiä) punaisia linssejä
- soija-riisi-kookos -ateria (kypsä, kuivattu)
- Real Turmat turskapatoja 2 kpl
- suola-cashewpähkinöitä, goji-marjoja, suklaata ja auringonkukansiemeniä napostelupusseissa
- ruissnacksejä
- Dexal lakritsinmakuisia energianappuloita
- kuivattuja mansikoita
- voita
- cheddarjuustoviipaleita

Niin että josko näillä nyt sitten sen viikon erämaassa pärjäisi. Kun ostaa vielä vähän salmiakkia sinne housuntaskuun.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Puhtaat hampaat, raikas suu

Vaellusvalmistelupäivä. Pakattu Lumon ruuat. Ostettu varrasleipää, riisikakkuja (pizzanmakuisia), voita, cheddarjuustoviipaleita, minttuviinaa, myslipatukoita, pikakahvia, cashew-pähkinöitä (ihan tavallisia suolattuja niiden jo syötyjen eksoottisten tilalle...), tuubillinen tonnikalapasteijaa ja vihannesmaustettua perunamuusijauhetta.

Jo viime viikolla tarttui Tampereelta matkaan hammastahnatuubit koko joukkueelle:


Painoa vain 8 grammaa / tuubi!

Pakkauksen takapuolella oli hauska ohje:


Niin että iloin pestään.

Hankin myös kokonaiskätevän hammashygieniaratkaisun:


Siitä tosin pääsee mukaan vain harjakomponentti (8 g), koska koko systeemi on aivan liian painava 
(42 g) minunlaiselleni grammanviilaajalle. Hauska yksityiskohta löytyi tämänkin pakkauksen takaa:


Niin että ehkä tälle tulee vielä käyttöä!

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ällistyttävä kilipailu

Amazing Race alkoi taas, ja minä katsoin, koska tänään oli "lepuuta selkää ja tuuleta päätä teeveen edessä" -päivä. No en kyllä em. lisäksi katsonut kuin 8 minuuttia American idolin finaalin lopusta vain havaitakseni, että suosikkini  Crystal  hävisi sille luppasilmäiselle maalikauppiaalle. Näin ollen tämä jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi kun seuraan kyseistä ohjelmaa, koskapa päätin jo talvella, että en kyllä ala jos Crystal ei voita! Jotenkin liikuttavaa muuten, että koska en ollut ennen katsonut tätä kotona vaan ainoastaan ns. hyvässä seurassa toisessa elämänulottuvuudessa, oli Lumolle ilmeisesti fiksautunut pieneen puikkopäähän iloinen mielentila tähän liittyen. Niin riemukkaasti se tuolistaan nousi ja korvattoman lelunallen suuhunsa nappasi ja tuli sitä minulle heiluttelemaan, kun sohvalle kellahdin ja ohjelman tunnari kajahti ilmoille.

Amazing Racesta vielä sen verran, että taidan todellakin olla loman tarpeessa, kun enimmäkseen tarkkailin kilpailijoiden reppuja (melkein kaikilla Osprey ja niistäkin melkein kaikki Taloneita). Osanottajissa ei tuntunut olevan ketään silmiinpistävän mielenkiintoista (kun ei taaskaan ollut kelpuutettu mukaan edes ketään hothothottia lepakkopariskuntaa, höh). Tosin eipä ole ollut aiemminkaan sen jälkeen kun joskus vuosia sitten hauska hippikaksikko BJ ja Tyler poukkoili hiukset hulmuten voittoon. Deuterin keltaiset Futura nelikakkoset selässään.

All you really want

Joitain viikkoja sitten keskustelimme eron jälkeisistä olotiloista. Minulta kysyttiin, että jos erosta selviäminen on talo, missä huoneessa olen. Kysyjä itse arveli olevansa vielä katkeruuden huoneessa.

Minä sanoin olevani ulkona.

Takaisin sisälle en halua palata.
Eteenpäin en uskalla lähteä.

Jään tähän, aurinkoon, tuuleen, sateeseen.

Odotan aikani. Kaikki, mitä todella haluan, ei ole tässä. Kaikkea, mitä haluan, en voi heti saada.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Ssshhumtripthhanjji

Suunnilleen tuolta olisi kuulostanut muutama tunti sitten jos olisin yrittänyt verbalisoida olotilani lähteen. Sumatriptaania siis tänään, koska heti aamuvarhaisella heräsin migreeniin. Päänsärky lähtee tuolla nappulalla pikaisesti, mutta tilalle tulee kuvotus, huimaus, rintakehän puristus, yleinen vetelyys ja rytmihäiriöt. Ei mikään ihan ykkösfiilis vaikkapa koirien pitkään lenkitykseen.

Nyt kolmen tunnin unia ja uutta "aamupalaa" myöhemmin alan olla jo ihan kävely- ja puhekunnossa, joten kohta lähdemme ulos nauttimaan kauniista kesäsäästä. Illalla pitääkin kyetä sitten yli kuudenkymmenen kilometrin autoiluun, jotta pääsen viiskymppisille, ja vieläpä työpaikan kautta, koska tänään ylioppilasjuhliaan viettävälle kollegalle odottaa siellä kuksa polttokaiverrustaan. Ehkä sittenkin olen oikeasti vähän korvaamaton. Voi huokaus.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Taidetta koteihin ja reissuvalmisteluita

Lähdin aamupäivällä kylille apteekkiin hakemaan lisää pieniä valkoisia ystäviä, joiden kanssa koetamme taltuttaa tämän selkäpeikon. Olin vain onnistunut reseptin sijasta nappaamaan lipaston päältä fysioterapialähetteen, jolla ei nappeja apoteekista irronnut. Kun kuitenkin olin matkustanut hurjan kahden ja puolen kilometrin matkan keskustaan, päätin piipahtaa kirpputorilla pitkästä aikaa. Kirppari kuuluu niihin paikkoihin, johon on liittynyt niin vahvoja parisuhteellisia tunnelatauksia etten ole tänä vuonna halunnut käydä siellä kertaakaan. Nyt menin ja kuten aina, ei tarvinnut tyhjin käsin poistua. Löytyi kolmella ja puolella eurolla kiva, pellavainen, vähän (tai paljonkin) intialaistyyppinen paidantekele ja kahdella ja puolella eurolla taidetta!


Babar osui käsiin juuri sopivasti kun olin paidan löydettyäni miettinyt alanko tulla ikäisekseni.
***
edit.
Paita oli siis ihan aikuismainen!

Kotona päätin samalla taideinnostuksella iskeä kehyksiin kortin, jonka sain Minnalta jo pääsiäisenä, mutta joka tähän asti on koristanut peilinpieltä.


Kolmaskin nykytaiteen helmi päätyi yöpöydän virkaa toimittavan 60-luvun lipaston päälle. Tämänkin ostin  jo helmikuussa tamperelaiselta kirpputorilta, mutta se on odotellut ripustusinspiraatiota siitä asti, kunnes nyt totesin, ettei kaiken tarvitse aina roikkua, voivat ne kuvat vain nojaillakin rennosti.


Kuvassa on Tampereen Hämeenkatua 50-luvulla. Vasemmalla iki-ihana rollikka, jollaisia oli liikenteessä vielä muinaisten dinosaurusten aikaan eli 70-luvulla kun olin lapsi. Muistan miten superjännittävää oli painaa naama ikkunaan ja tuijottaa "heinäsirkan" sarvia ja niistä sinkoavia kipinöitä. Punaiseen muovipenkkiin liimautui iho hikisesti kiinni ja rahastajatädillä oli naurettava suikka ja hurjan kiinnostava kolikkorenki.

Koska edelleenkin kieltäydyn ajattelemasta, että selkä ei paranisi ensi viikonloppuun mennessä, ovat vaellusvalmistelut edenneet. Hiutaleen Vaivastusyksikkö ja Vaellusvalmistautumo ylpeänä esittää:


- vaelluskengät putsattu, kyllästetty ja vahattu
- lisää ruokia kuivattu (soija-kookos-riisisörsseliä, punaisia linssejä, oranssi paprika)
- naposteluherkkuja ostettu Runsaudensarvesta ja havaittu, että toinen ostosmatka on välttämätön (pitäähän uudet tandoorimausteut cashew-pähkinät toki testata ettei reissussa tule yllätyksiä)
- telttaan vaihdettu Hillebergin narulukot ja osittain narutkin
- kahdet saumattomat alushousut ostettu
- omien vanhojen ja muiden ihmisten netistä löytyneiden vaelluskuvien ääressä huokailtu runsaasti

Vanhan kunnon Kemppisen kuolematon lausahdus "Vaellus kestää vuoden. Ensin suunnitellaan, sitten vaelletaan ja lopuksi muistellaan" pitää hyvin paikkansa, tosin nyt kun ramppaan pohjoisessa useita kertoja vuodessa, ei ihan koko vuotta jouda suunnitella ja muistella yhtä reissua. Suunnitteilla on nytkin kaksi kerrallaan ja muistelua kirjallisesti harjoittamatta jo useamman vaelluksen ajalta. Kuitenkin tunturissa aika pysähtyy juuri sopivasti, on vain se päivä, se sää, ne maisemat.

Ja siellä on ajatuksille tilaa.