sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Erkki

on kohta perillä.

On se vaan aika kova jätkä!

Viime talvelta

.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Possunenät

Niin monta kuvatonta merkintää tullut nyt peräkkäin, että eihän tämä vetele! Siispä päivälenkillä otettu kuva Savusta, jota vähän viluttaa ja Lumosta, joka on tärppänä.  Mun uskolliset ystäväiseni.


<3

Outa on out

Se on Tuolla Ulkona. Outa 1/2010.

outa.fi - yhteinen retkeilylehti

Huomenna ansaittu lepopäivä! (4/7 toimituskunnasta juhlii julkaisua Inarissa, ihan pikkuisen vähän vain harmittaa, etten ole mukana...)

Per****

Lyhyesti: vapaapäivä, ensimmäinen 10 päivään. Aamulla herään alakerran koiran ulvontaan. Nyt kun yritän tässä tehdä keskittymistä vaativia töitä, huutaa yläkerran ukko.

Ostan kohta ensimmäisen vastaantulevan mökin, oli millainen projekti tahansa ja miten kaukana työpaikalta tahansa.

Lepoa! Rauhaa! Hiljaisuutta!

maanantai 25. tammikuuta 2010

Päivän pienet ilot

Ilo numero yksi: kuusi työpäivää takana, enää kolme edessä.

Ilo numero kaksi: sain käsinkirjoitetun kirjeen!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Vapaapäivä

Olen viettänyt kaksi vapaapäivää ennen huomenna alkavaa yhdeksän päivän työputkea. Eilinen meni tyystin harakoille, olin aivan lopen uupunut, sekä työstä että sunnuntai-iltana puhumani puhelun jälkimainingeista. Nukuin pitkät päiväunet ja silti kuljin koko päivän kuin zombie, enkä saanut mitään aikaiseksi.

Paitsi tallennettua maanantaimaiseman:


18.1.2010

Ja kuvatodisteen siitä, että kun yläkerran naapurilla menee lujaa, on ympäristö vaarassa:





Aivan järkyttävän meuhkaamisen ja huonekalujen heittelyn jälkeen (sen toimitti siis naapuri, en minä), makuuhuoneeni katto näyttää tuolta. Mitähän seuraavaksi.

Tänään on ollut aavistuksen parempi päivä, olen jopa jaksanut pestä pyykkiä ja siivota ja katsoa Elleniä.
Ja tehdä soppaa:



Porkkanaa, bataattia. chilitomaattisosetta, inkivääriä, punaisia linssejä, ruokakermaa ja paahdettua sipulia (kirjoitin ensin sopulia - se olisikin ollut vähän eksoottisempi soppa se).

Niin, ja olen lukenut kirjaa. Hyvin pitkä aikaa minä, joka jossain vaiheessa saatoin lukea kirjan päivässä, toisen yössä, en ole kyennyt keskittymään kunnolla lukemiseen. Hiljattain sain kuitenkin ystävältäni Riitta Lehvosen kirjan Tyttöteurastaja. Kannessa poronpäitä, päättömiä poroja ja turkulainen maisema, voisi noin äkkiseltään vaikuttaa hyvinkin luotaantyötävältä. Vaan ei ole. On hyvin voimakas, paikoin ahdistava, mutta erittäin kiinnostava elämäntarina.

Ehkä joskus itsekin taas kirjoitan. Enemmän kuin näitä pieniä lauseita, pieniä ajatuksia.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Grayscale

Jo viime sunnuntaina kävimme ystävän kanssa avaamassa lumikenkäilykauden, mutta tänne asti eivät ole kuvat päätyneet. On ollut niin muuta mielessä ja työn alla. Laitoin kuvat jo virtuaalialbumiin kyllä, mutta jotenkin ne nyt tänne halusivat tulla mustavalkoisina versioina. Oli toivottu hienoa, aurinkoista valokuvaussäätä, mutta ei saatu. Vaan kyllä luminen talvimaisema on kaunis väreittäkin.






torstai 14. tammikuuta 2010

Ja kuitenkin



Kaipaatko? minulta kysyttiin. En, vastasin.

En kaipaa sitä kurkkua kuristavaa palaa, joka sinne nousi kun Hän lähti luotani kohti toista elämäänsä.
En kaipaa sitä mustaa puolta, joka minussa sai välillä vallan, kun halusin ravistella hänet näkemään miten minuun sattui, miten hylätyksi itseni tunsin.
En kaipaa sitä pettymystä, joka hulmahti ylitseni kuin valtava, tumma samettipeitto, kun hän peruutti hartaasti odottamani tapaamisen.
En kaipaa kuulla miten hyvin kirpputorilta löytynyt esine sopisi "meidän mökille" - heidän, ei meidän.
En kaipaa sydämen perinpohjin tyhjentävää, lohdutonta itkua.

En kaipaa, vähääkään!

Ja kuitenkin. Kaipaan.

Kaipaan sitä tunnetta, joka kolautti sydämen rintakehän laidasta toiseen kuin flipperipallon kun Hän tuli mieleeni kesken ihan muun ajattelun.
Kaipaan hänen kätensä kosketusta selkäni iholla.
Kaipaan auringonlämmittämiä saunanrappusia, joilla istua ja katsoa kun hän nosteli järvestä saunavesiä.
Kaipaan sitä katsetta, joka kertoi, että olen lähellä, sisällä. Tärkeä.

Ennenkaikkea kaipaan ihmistä, en jotakuta, en ketä tahansa.

Häntä.

Tämän kaipuun pakkaan muistojen kanssa pumpuliin, asetan pieneen pahvilaatikkoon, nostan mieleni ylimmälle hyllylle. 
En unohda, talletan.

At the heart of the image.


Luulen, että tämä on kauniin ystävyyden alku.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Rakkaus ei riitä

Eilen töistä tullessani oli postin seassa surullinen näky. Vaan itsepä pyysin.

Pyysin Häneltä takaisin avaimeni, ja sain.

Pyysin ne, koska niille mahdollisesti on kohtapuoliin tarvetta, mutta ennen kaikkea pyysin ne, koska se oli minulle tärkeä symbolinen ele.

Hän ei halunnut (hän sanoi: "voinut") päästää minua peremmälle elämäänsä. Niinpä nyt ei enää ole minullakaan halua, eikä voimia päästää häntä satunnaisesti asuntooni.

Takana on lähes neljä vuotta, joiden aikana en koskaan käynyt hänen kotonaan, koska hänen kotinsa on myös muiden koti. Hänen ja heidän, ei minun, ei meidän. Meidän kotiamme ei tullut.

Tiedän olleeni hänelle rakas. Hän tietää olleensa minulle.

Mutta rakkaus ei riitä, jos sille on ehtoja.

Rakkaus ei riitä, jos pitää pyytää jotain, mitä tarvitsee ja mitä toinen ei halua antaa.

Rakkaus ei riitä, jos sen pitää pysyä piilossa. Silloin se ei ole itsensä arvoista, ei pääse täyttämään elämää niin kuin sen soisi täyttävän - kokonaan, valoisana ja elävänä, hehkuvana vyörynä, jota ei voi pysäyttää. Ilona, hymynä ja loisteena, josta riittää kaikelle maailmalle jaettavaksi.

Tämän minä olen oppinut. Vielä pitää oppia paljon muuta.

Tänään minä aloitan oppimisen. Aina ehtii aloittaa.


Olo on kuin pienenpienenä: laastari silmäkulmassa, peikko kainalossa, mukana pienet eväät. Mutta eväät kuitenkin. Enkä peikon seurassa ole yksin. Laastarin alla haavakin paranee. Jääköön arpi, en välitä. Olen sen ansainnut.

 - - - - -

Aloitin tosiaan oppimisen heti: luin Pellon pientareelta kirjasta, jonka kirjoittajan mielestä kestävä onni syntyy asioista, jotka tuottavat mielihyvää nyt ja luovat merkitystä myös tulevaisuudessa. Tuossa rakkaussuhteessa olin hyvinkin onnellinen, kun kykenin elämään osana hänen elämäänsä, unohtaen oman toiveeni yhteisestä elämästä. Kestävään onneen olisi tarvittu molempien toive.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Sinäkin prutkuseni!

Varman historiallisen lähteen mukaan näin sanoi Caesar Tiber-joen rannalla, kun perämoottori ei lähtenyt käyntiin.

Ja näin sanoin minä äsken parkkipaikalla. Igge ei inahtanutkaan. Ei todellakaan edes pienintä naksausta startista kuulunut. Onneksi on kollega, jonka Mersu inahti, ja joka joutuu ajamaan "vain" viitisentoista kilometriä ylimääräistä hakeakseen minut kyytiin. Illalla tulen sitten bussilla kotiin. Kun pääsen töistä klo 18, olen kotona n. klo 19.30. Koirapolot, niiden päivä pitenee turhan pitkäksi.

Huomenna on suosiolla suunniteltava bussikyyti molempiin suuntiin. Tämä tarkoittaa kuuden tunnin työpäivän molempiin päihin reipasta puolen tunnin kävelyä pysäkille/pysäkiltä sekä kolmen varttia ennen työvuoron alkua töihin saapumista ja kolme varttia sen päättymisen jälkeen bussin odottelua. Huokaus.

Toivottavasti maanantaina auto jo pelittää, täysmittaisen työpäivän molempiin päihin kun en vain yksinkertaisesti voi noita bussikuvioita koirien vuoksi liittää, koska ainoa bussivuoro klo 20 päättyvän työvuoron jälkeen menee klo 21, ja ennen työpäivääkin pitäisi lähteä kotoa tunti ja vartti aiemmin kuin normaalisti.

Kolmas talvi auton kanssa eikä koskaan aiemmin ole käynyt näin! Hyvinpä alkaa tämä vuosi.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Tuoretta vuotta



Kun joskus myöhemmin ihmisiltä kysytään missä he olivat tämän vuosikymmenen alkaessa niin jotkut, kuten kaksi ystävääni, voivat vastata että tunturien kainalossa Kaldoaivin erämaassa. Joku taas on ollut Bahamasaarilla, joku toinen Berliinissä, kolmas New Yorkin Empire State Buildingin kattotasanteella (tai en kyllä tiedä pääseekö sinne muut kuin King Kong).

Minäpä olin Humppilan ST1-bensa-asemalla tankkaamassa.



Kuume hellitti nimittäin sen verran, että paukkeen yltyessä tässä kohtalaisen rauhallisessa ympäristössäkin  päätin ottaa kameran, untuvatakin, evästä, termospullon, sukset ja koirat ja suunnata Torronsuolle hiihtelemään. Sinne kun on vain tunnin verran matkaakin, ja kuutamokin hienosti taivaalla valaisi.



Itse hiihtely oli kyllä oikein mukavaa, suolla oli valoisaa vaikka kuu olikin enimmäkseen pilviverhon takana. Melko kaukaisten ilotulitusten valot ja vähän äänetkin eivät luontoelämystä häirinneet. Pakkanen oli sen verran napakka, ettei kovin pitkäksi aikaa voinut pysähtyä, ettei vanhemman koiran varpaita alkanut palella. Koetin ottaa muutamia kuvia, mutta onnettomalla kiinalaisella jalustankuvatuksellani en ollut saada edes kevyttä pokkaria pysymään pystyssä lumessa. Jokunen hämärä otos retken varrelta kuitenkin muistikortille tallentui.



Kotiinpäin ajelin sitten tuon bensa-aseman kautta, ja taisin tankata sen verran äreää menovettä, että paahdoin vauhdilla reilut 30 kilometriä kohti Poria ennen kuin havaitsin, että olisi pitänyt kääntyä heti Humppilan jälkeen kohti Urjalaa. Niinpä tuli tehtyä varsinainen maakuntakierros ja pistäydyttyä Kanta-Hämeen lisäksi myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Matkailu avartaa, ainakin lompakkoa.



Kotona oltiin kahden aikaan aamulla eikä enää yksikään torvi ollut paukuttelemassa mitään raketteja, kiitos siitä!

Kuluneen vuoden inventaariota olen pyöritellyt mielessäni, mutta tekstiksi asti se ei ole vielä jalostunut. Sen verran hankalia ja surullisia asioita näkyy takanapäin. Alkaneen vuoden toimintasuunnitelma taas on ns. jäissä, luonteeni vastaisesti olen tolkuttoman väsymyksen vuoksi pakotettu elämään päivä kerrallaan - kauaskantoisempaan suunnitteluun en vain yksinkertaisesti pysty. Huomisen suunnitelma sisältää aamu-ulkoilun rapsakassa pakkassäässä, 9 tunnin työpäivän matkoineen, iltaulkoilun rapsakassa pakkassäässä ja aikaisen nukkumaanmenon.

Tästä se lähtee, uusi vuosikymmen. Antaa tulla vaan!