sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Asumismuodollisesti pätevä


Tuosta aiemmasta tekstistä voisi saada sellaisen käsityksen, että olen vain kertaalleen asunut maalla ja muuten aina kaupungissa. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan muutettuani kotoa vuonna 1988 olen raahannut muuttokuormiani erilaisiin residensseihin seuraavasti:

1988 rivitaloyksiö maalla
1988 kerrostalokolmio (takaisin kotiin isän ja veljen luo) kaupunkilähiössä
1989 kerrostalokaksio lähellä kaupungin keskustaa
1991 kerrostaloyksiö lähellä eri kaupungin keskustaa (Pohjois-Pohjanmaalla)
1992 puukerrostaloyksiö lähellä taas kotikaupungin keskustaa
1992 ok-talon yläkertakaksio rauhallisella ok-taloalueella
1993 tuo paratiisinomainen mummonmökki umpimaaseudulla
1994 ok-talo moottoritien kupeessa kaupungin rajalla
1995 puukerrostaloyksiö puukaupunginosassa
1997 kerrostalokaksio maalla
1997 ok-talo (vanha kyläkauppa) maalla
1997 kerrostaloyksiö kaupunkilähiössä
1998 kerrostalokaksio kaupunkilähiössä
1998 ok-talo lähellä kaupunginrajaa, pienteollisuusalueen kupeessa
1999 sama ok-talo kuin vuosina -94-95, sattuman  oikusta
2002 kerrostaloyksiö kaupungin keskustassa (Pohjois-Karjala)
2003 luhtitaloyksiö opiskelija-asuntokylässä (edelleen Pohjois-Karjala)
2003 ok-talo maaseudulla (Pohjois-Karjala)
2006 kerrostalokaksio kotikaupungin lähiössä
2006 tämä nykyinen kerrostalokaksio pikkukaupungin lähiössä

Niin että ihan pari kertaa on eri asumismuotoja kokeiltu, ainoastaan tuo rivitalosuminen on jäänyt vähemmälle testaamiselle.

Kunpa vihdoin löytäisin Oikean Kodin.

Kuvamuistona tuo toistaiseksi viimeinen maaseutukoti - 80-luvun talo isolla tontilla pienen lammastilan naapurissa, hiekkatien varressa. Koirien onnea. 



Voi tauti


Iski se sitten kuitenkin, oikein kunnon räkätauti. Kurkkukipu ja kuume taitavat olla parin päivän nukkumisen jäljiltä jo häipymään päin, mutta tilalla on nyt kunnon tukkoräkänokka ja alkava yskä. Optimistisesti ajattelen kuitenkin vielä löytäväni itseni juhannuksena tunturista, pitää vain vielä pakata rinkkaan useampi paketti nenäliinoja ja pullollinen yskänlääkettä.

Vakavasti puhuen, en aio lähteä jos yskä kovasti pahenee, koska kerran olen vaelluksella keuhkoputkentulehduksessa ollut ja se oli karmaiseva kokemus, jota en halua toistaa. Toisaalta olen ollut reissussa myös "tavallisessa" räkätaudissa ja siinä ei ollut sen kummempaa kuin nenän kuluminen jatkuvan niistämisen seurauksena ja harmistus puuttuvan makuaistin johdosta, kun yksi vaellustovereista sai vähän väliä narrattua meille taimenia ruuaksi.

Loppukesän työpuhti kyllä jää varsin vaisuksi jos koko kahden viikon loma (seuraava viikon pätkä on luvassa vasta elokuun puolella) kuluu sairastaessa, joten en voi kuin toivoa paranevani sen verran, että pääsen liikenteeseen.

Sitä odotellessa haahuilin blogeissa, ja Hannin lätinöistä löysin tällaisen kotipaljastuskyselyn.

Paljastuksia kodistani
1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?

Pyllynaulakon. Kolme eriväristä pyllyä rivissä, ja niissä koirien remmit ja pannat, värikoodatusti. Keskimmäisessä, punaisessa, oli vanhimman koiran punainen panta sen vielä eläessä. Nyt siinä roikotetaan punaisia vilkkuvalopantoja ja nuoremman koiran punaista vaellustalutinta. Pyllyjen yläpuolella on Belgiasta tuliaisena saatu Milou, jonka takana piilossa naapurin vara-avain.
2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
Tällä hetkellä ei ole mattoa lainkaan, mikä on huono juttu kun kämpässä on liukas laminaattilattia. Vuosikausia uskollisesti palvellut harmaa villamatto vain tuli palveluksensa päähän toissaviikolla, kun vanhempi koira sairasti ja pulautteli siihen niin pahanhajuisia lammikoita, ettei mikään pesuaine enää pelastanut mattoa. Uusi on hakusessa, varmaan edelleen jotain harmaata, koska siinä vähiten näkyy sekä irtokarva että hiekka, joita molempia kahden koiran taloudessa aina riittää.
3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
Rehevän koivikon, kimmeltävän järvenpinnan ja paperitehtaan.
4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
Hammasmuki (miksiköhän sitä muuten hammasmukiksi sanotaan, kun eihän siinä hampaita säilytetä, en ainakaan itse), sähköhammasharja, pieneksi huvennut saippuapala ja pingviini.
5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?

Makuuhuone. Ei ole ollut rahaa eikä aikaa saattaa loppuun remonttia, jonka alkajaisiksi revin seinistä kuusi kerrosta vanhoja tapetteja, mutta yllättäen seinät näyttävätkin hirmu mukavalta noinkin. Huoneessa on kiva 50-luvun senkki sekä vastaava kapistus ja pienempi lipasto 60-luvulta, kaikki sellaisia mööpeleitä, joista tykkään. Viherkasvitkin ovat elävämpiä kuin olohuoneessa.
6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?

Koirat eivät saa kiipeillä huonekaluilleni, mutta omaan tuoliinsa kyllä. Ostin tuon tuolin kahdella eurolla Huutonetistä vanhemmalle koiralleni kun ajattelin, että siitä olisi mukavampi nukkua muualla kuin kylmällä lattialla, mutta se ei innostunut mööpelistään lainkaan (ja jatkaa sen sijaan edelleen salaharrastustaan, sängylläni nukkumista jos vain saa siihen tilaisuuden – tämä näkyy ylläolevasta makuuhuonekuvastakin painautumina sängynpeitossa). Pikku Puikkopää sen sijaan ihastui välittömästi uuteen valtaistuimeensa ja löytyy hyvin usein somistamasta olohuonettani.
Hauska on myös silakoiden ja sydämien koristama keittokomeron oviaukko.

7. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne.)
Vaikka tällä hetkellä taas asun kerrostalossa pikkukaupungin lähiössä, suosikkiasumismuotoni on ehdottomasti omakotitalo, eikä edes mikä tahansa talo missä tahansa vaan nimenomaan talo maalla, riittävän isolla tontilla, korkeintaan kiikarointietäisyydellä naapureista. Olen kaupunkiin syntynyt ja lähes koko ikäni eri kaupungeissa elänyt lähiölapsiparka, joka aina ja ikuisesti kaipaa polttavasti maalle. Haaveeni olen jo kerran toteuttanut, silloin vain väliaikaisesti ja vuokralla, tämän näköisessä paratiisissa:

Toivottavasti nykyinen mummonmökkihöperyyteni tuottaa piakkoin tulosta.
8. Missä säilytät imuriasi?
Koko asunnossa on tasan yksi kaappi, johon imuri mahtuu, vaikka se onkin hyvin pieni (tosin pullea), eli eteisen kaapissa sulassa sovussa kenkien ja päällysvaatteiden kanssa.
9. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
Jotenkuten. Pidän vanhoista huonekaluista, joita minulla suurimmaksi osaksi onkin, mutta huomattavan paljon olisi parantamisen varaa vielä. En vain jaksa enää tarttua mihinkään uudistusprojekteihin kun kuitenkin koko ajan odotan muuttavani pois, olenhan asunut tässä jo yli kaksi ja puoli vuotta, mikä on mittapuullani pitkä aika samassa paikassa.
10. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
Pientä kaipaisi monikin, suurta kylppäri ja keittiö. Pienellä remontilla hoituisi esimerkiksi eteisen seinien nuhjaantunut olemus. Lasikuitutapetin voisi rapata piiloon sellaisella karkealla laastilla.
11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
Julisteita kehyksissä, valokuvia, vanhoja tavaroita. Yksi taulukin. 
12. Petaatko sänkysi joka aamu?
Kyllä.
13. Mitä löydät kylpyhuoneesi kaapista?
Kaikkea tavallista kylpyhuonekaappitavaraa. Auringonhattu-uutetta on aina (ja nappailenkin sitä juuri nytkin tämän taudin karkottamiseksi), samoin useampi huulirasva.
14. Mitä löytyy kylpyhuoneesi alakaapista, mikäli sellainen on?
Ei ole alakaappia, mutta lattialla kaapin virkaa toimittaa kannellinen muovilaatikko, jossa säilytän pesuaineita.
15. Jos katsot keittiösi ruokakomeroon, mitä sieltä löytyy?
Ruokaa. Aika vähän. Lähinnä leipää, kuivattuja retkiruokia, tonnikalaa, ananasta, pussikeittoja. Oliiviöljypullo.
16. Mitä jääkaapistasi löytyy aina?
Oivariinia, juustoa, kurkkua ja rasvatonta hyla-maitoa.
17. Millainen sänky?
Aika huono, hätävaraostos Ikeasta. Leveys, 140 cm, on hyvä. Jää liikkumatilaa molemmille puolille petausta ja siivousta ajatellen. Riittävästi tilaa kahdelle, jos sattuu tarvitsemaan, mutta yksinkään nukkuessa ei ole liian eksynyt olo. Tällä hetkellä asuntoni ainoa uutena ostettu huonekalu, valaisimia lukuunottamatta.
18. Millaiset verhot kotonasi on?
Vain säleverhot. Minimoin pölyn kertymistä, enkä halua peittää hienoja järvimaisemia, enkä myöskään 50-luvun talon kivoja, leveitä ikkunasyvennyksiä. Naapurina kun on vain metsää niin näkösuojaksi ei verhoja tarvita, säleverhoilla saa tarpeeksi estettyä auringon paahtamista sisään kuumina kesäpäivinä.
19. Mitä jääkaappisi ovessa on?
Muutama magneetti. Pitkään niiden pitelemänä oli myös kokoelma rakkauteni kohteen lähettämiä postikortteja, mutta erään taannoisen itkupotkuahistussurkeuden siivittämänä keräsin ne pois.
20. Millaisia koriste-esineitä kotonasi on?

Isäni vanha kitara, vanhat hollantilaiset luistimet, ikivanhat sukset ristissä eteisen seinällä, 50-luvun leikkikoira, vanha suutarinlesti jalustoineen, pari vanhaa silitysrautaa (toimivat kylläkin kirjatukina), vanha puusepänhöylä.. Mainitsinko jo, että pidän vanhoista tavaroista?
21. Onko kotonasi valokuvia esillä? Mitä?
Eteisessä on eläimellinen galleria. Tarkoitus on myös laittaa sen isän vanhan kitaran viereen seinälle kuva, jossa 15-vuotias isäni makoilee sohvalla se samainen kitara kainalossaan. Kuva on jo lainattu isän albumista, enää ei puutu kuin skannaus ja paperikuvaksi teettäminen.
22. Mikä asunnossasi luultavasti kiinnittää ensimmäiseksi vieraiden huomion?
Edellämainittu mainittu eläingalleria, sekä makuuhuoneen seinät. ”Öö... Onks sulta jääny tää homma jotenkin ninku kesken vai?”. Onneksi minulla ei juuri koskaan käy vieraita.
23. Mitä haluaisit joskus hankkia asuntoosi?
Kunnon löhösohvan ja uusia valaisimia olohuoneeseen, hellan ja jonkun järkevän säilytyskalusteen keittiöön ja paremman sängyn makuuhuoneeseen, vaikka futonin. En kuitenkaan toteuttane näitä ostoksia, koskapa mummonmökki on edelleen tukevasti kiikarissa, ja sellaiseen tulee sitten aivan erilaiset hankinnat.
24. Onko sinulla huonekasveja?
Keittiössä neljä melko hyvinvoivaa kultaköynnöstä(köhän ne nyt oli), olohuoneessa yksi kuoleva joku juttu amppelissa ja kukkiva orkidea sekä yltiösitkeä rönsylilja, ja makuuhuoneessa rehottava anopinkieli, joku vehka tai vastaava ja sitten joku onneton pieni ja aika huonosti voiva juttu.
25. Mikä on asuntosi häpeäpilkku?
Kärsivien elollisten olentojen (ne kasvit!) ohella karmea, edellisen asukkaan jäljiltä oleva kylppäri sekä huonosti toimiva ruma hella. Ulkonäön saisi vielä anteeksi jos edes paistaisi sämpylät ja muut, mutta kun ei.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Seinä vastassa


Loma alkoi siis tänään (tai tänään oikeastaan olen viettänyt ylitöillä kerättyä vapaapäivää). Päivän saldo:

Huollatettuja ja tankattuja autoja 1 kpl
Palautettuja kirjaston kirjoja 4 kpl (olleet lainassa joulusta asti)
Tehtyjä ruokakauppareissuja 1 kpl
Lähes helteessä käveltyjä 1.5 tunnin lenkkejä 1 kpl
Autettuja naapureita 1 kpl
Soitettuja puheluita 6 kpl
Vastattuja puheluita 3 kpl
Siivottuja asuntoja 1 kpl
Pakattuja rinkkoja 0 kpl
Kipeitä kurkkuja ja vuotavia neniä 1 kpl/laatu

Kaksi viimeistä riviä liittyvät ikävällä tavalla toisiinsa. Eli nuorisokielellä: ei oo todellista! Olen potenut iltaa kohti yhä pahenevaa flunssaista oloa. Huomenna aamulla pitäisi olla jo ajelemassa Savoon vanhempaa koiraa hoitoon viemään ja siitä sitten tukka hulmuten tunturimaihin. Ja nyt siis kurkkuun pyrkii kaktus ja nenä vuotaa. Onneksi on kai mahdollista, että se on vain joku ohimenevä siitepölyallergiajuttu tai muu vastaava selätettävä vaiva, joten en ihan vielä lankea lattialle itkemään lohduttomasti. En kuitenkaan myöskään, suunnitelmieni vastaisesti, pakkaa rinkkaa valmiiksi ja roudaa kaikkia tavaroita autoon aamua odottamaan (pessimisti sanoo, ettei se muutenkaan olisi hyvä idea, koska mitä sanoisi vakuutusyhtiön täti jos auto pöllittäisiin ja yrittäisin selittää, että siinä meni muutaman tonnin edestä retkeilyvarusteita ja ruokaa!). Olen ottanut kaikenlaisia troppeja, ajatellut positiivisesti (lomaa on 2 viikkoa, eihän tässä mikään kiire ole, voin siirtää lähtöä) ja päättänyt nukkua yön yli ja aamuvarhaisella sitten katsoa mikä on tilanne. Äkkiä tuon valmiiksi kasatun tavaravuoren rinkkaan sulloo sitten aamullakin, kaikki muut kapineet ovat jo kasseissa ja nyssäköissä odottamassa lähtöä,

Ja rinkan paino jäi kuin jäikin alle 14 kilon, ihan kaikkine varusteineen ja ruokineen! Tarkalleen 13.6 kiloa tällä hetkellä näyttää laskuri. Parisataa grammaa suklaata mahtuu siis vielä kyytiin... Villahousut on jo, tämä epäilijöille tiedoksi saatettakoon. Ruuan osuus on huimat 3.6 kiloa, kyllä sillä pitäisi jaksaa 8 päivää tepastella.

Huomenna on päivä uus, paljastuu tuska taikka ihanuus.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Painoarvoa



Tätä tää sitten taas on. Grammanviilausta. Retkikamppeiden ja -romppeiden punnitusta ja karsintaa, jotta selkään tuleva rinkka olisi mahdollisimman kevyt. Kevyttä siitä ei kyllä saa millään, sen huomaan jo tässä vaiheessa, kun olen vasta puolimatkassa pakkailua. En ole aiemmin edes yrittänyt viikon reissua yksin, aina on ollut vähintään yksi kaveri jakamassa yhteiset kamppeet, eli majoitteen, keittimen, polttoaineet, ea-paketin, korjausvälineet... Nyt tulee koko arsenaali omaan reppuun, ja pakko tunnustaa että vähän jännittää lopputulos. Molemmat polvet, etenkin viime kesänä leikattu, ovat oireilleet enemmän tai vähemmän, joten toivoisin, että pääsisin rinkan kokonaispainossa alle 14 kilon. Pieni mahdollisuus tähän onkin olemassa, sillä tällä hetkellä varustelaskuri näyttää rinkan ja siihen tulevien kapineiden yhteispainoksi vähän alle 10 kiloa. Tuohon tulee lisäksi tietysti sitten vielä ruoka ja vesi (n. puoli litraa kerrallaan), sekä muutaman sadan gramman kameravarustus lantiovyölle.

Ruokia olenkin kuivaillut ahkerasti (ISO kiitos avusta ja kuivurin lainasta Hänelle-Jonka-Pitäisi-Tietää-Miten-Tärkeä-On). Reppuun pakataan mm. tällaisia:


Paprikaa, fetajuustoa ja tonnikalaa. Viimeksimainittu muodostaakin ruokavalioni perustuksen, lähes jokaisella aterialla tulen sitä (epäilemättä hyvällä ruokahalulla) nauttimaan, joko perunamuusin, nuudelien tai couscousin kanssa, erilaisilla mausteilla höystettynä. Lisäksi kaapista löytyi vielä kuivattuja suppilovahveroita ja mustatorvisieniä. Aion myös kokeilla munakokkelin tekoa kuivatusta munajauheesta. Eiköhän noilla eväillä taas pärjää, kun aamulla popsii tuhdin aamiaisen (puuroa, mustikkasoppaa, kuivaa ruisleipää, voita ja kahvia), ja päivän aikana pupeltaa tasaisesti erilaista pientä mutusteltavaa. Kuten näitä:


Pakastekuivattuja mansikoita. NAM! Niitä en ole kuivannut itse, vaan ne löytyivät valmiina kaupan hyllyltä.

Tänä iltana ohjelmassa vielä koiranruokien pakkaus. Barffaava pikku Puikkopää saa reppuihinsa liharouhetta, kasvista (kesäkurpitsaa, salaattia, porkkanaa, naurista, omenaa, merilevää, valkosipulia ja kananmunankuorijauhetta), naudanmahaa, possunkärsiä, keuhkoa ja muita kuivaherkkuja. Lisäksi Puikkis kantaa itse ruokakuppinsa, pienen pyyhetilkun sekä mahdollisesti hyttyskarkotetta jos räkkää on luvassa. Koska kaikesta tuosta kertyy sen repuille painoa vain n. 1.5 kiloa, olen ajatellut laittaa nuoren ja hyväkuntoisen koiran auttamaan oman taakkani kevennyksessä, ja lastannen sen kyytiin esim. sadehanskat, energiapatukat sun muita sellaisia hyödykkeitä, jotka on kätevä olla hollilla ilman, että tarvitsee riisua rinkkaa selästä.

Kaikki tämä touhuaminen on mahdollista vain ja ainoastaan siksi, että tänään kävin rakkaan Pallopään kanssa eläinlääkärillä tarkemmissa tutkimuksissa viimeviikkoisen sairastuksen vuoksi. 11-vuotias höpönassu todettiin aivan terveeksi ja hyväkuntoiseksi, eikä verikoe näyttänyt merkkiäkään mistään maksa- tai munuaisvaivoista, jotka tietenkin kummittelivat mielessäni, koska vain 1.5 vuotta sitten menetin yhden koiran äkilliseen maksasyöpään. Nyt kun koira on terve ja hyväkuntoinen, voi huokaista helpotuksesta ja alkaa valmistella omaa reissua. Hoitopaikka oli Pallopäälle joka tapauksessa jo varattuna, koska keväällä ilmestyneen lämpöväsymyksen vuoksi epäilen sen kykyä enää jaksaa pitkiä reissuja tunturissa, mahdollisesti helteisessäkin säässä. 

Pääasia on joka tapauksessa, että koira on kunnossa. Se on minulle niin rakas, niin läheinen. Olemme kulkeneet yhdessä pitkän taipaleen, enkä millään olisi vielä valmis lähettämään sitä omille poluilleen. Onneksi se vielä päätti jatkaa tätä mutkikasta kompastelua uskollisesti kanssani. Tosin se pyysi saada huomauttaa, että ei todellakaan arvosta eläinlääkärin kopelointeja, eikä sitä, että koiralle jätetään antamatta aamuruoka. Lupasin huolehtia vastaisuudessa siitä, että sen tarvitsisi mahdollisimman vähän kärsiä tällaisesta kohtelusta, jos se vain vastapalvelukseksi lupaisi olla säikyttelemättä minua sairastumisilla. No, tämä olikin sen ihka ensimmäinen kerta, joten ei voi kovasti moittia.

Ilon, helpotuksen ja reissujännityksen keskellä vaanii silti surkeampikin mieli. Olen menettänyt elämänkuviostani ison palan, koska olen joutunut väkisin repimään itsestäni irti rakkaan ihmisen. Keskusteluyhteys on sentään jo useamman viikon tauon jälkeen palautettu, mutta en voi olla ajattelematta miten paljon mukavampaa olisi ollut tätäkin reissua suunnitella ja valmistella yhdessä, kuten vaikkapa pari vuotta sitten näihin aikoihin. Kai tällä hetkellä vain seisomme selät vastakkain ja katsomme eri suuntiin, tai sitten samaan suuntaan erilaisin välinein - toinen kaukoputkella, toinen suurennuslasilla. Mitä tulevaisuus tuo, sitä en voi tietää, mutta pakko on jatkaa eteenpäin, vaikka sitten yksin ja kontaten.

Kontaten en kuitenkaan aio tunturiin, ellei sitten rinkka paina niin, että neliveto on ainoa ratkaisu. Huomenna on vielä työpäivä, sitten alkaa loma. Nyt pakkamaan.

Hups, toissapäiväinen maanantaimaisema lähes unohtui. 


sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Pitää uskaltaa





Pitää uskaltaa nousta aamulla ylös.
Pitää uskaltaa avata ikkuna, katsoa ulos.
Pitää uskaltaa avata ovi, kulkea siitä, sulkea se takanaan.
Pitää uskaltaa seurata uusia polkuja, pitää uskaltaa katsoa taakseen.
Pitää uskaltaa tähytä aurinkoon, pitää uskaltaa liikkua pimeässä.
Pitää uskaltaa mennä sinne, minne ei ole ennen mennyt.
Pitää uskaltaa elää.

On ollut rankka kevät. Helpoin vaihtoehto on ollut sulkea kaikki ovet ja ikkunat ja olla päästämättä mitään valoja tai ääniä pään sisälle. Kulkea zombiena suorittamassa töitään ja päivittäisiä rutiineitaan. Teeskennellä, ettei tarvitse ketään, eikä mitään.

Vähitellen on tullut mieleen, että jokainen tervassa raahustettu päivä menee ohi ihan samalla tavalla kuin keveästi kukkaniityillä loikittukin. Mikä on eletty, on eletty, ja sen voi pyyhkiä kalenterista yli. Kumpaa on mukavampi muistella?

Niinpä.


Katsoin aamulenkillä muurahaista kukassa. Miten Viita kirjoittikaan...

Mutta, muisti muurahainen
maalajit luettuansa,
- ei elämä ennen lopu
kuin on kuolema koettu! -
Nosti viikset, nousi itse,
astui pitkän pilven alle
etsimään mätäseväitä.
Uunilintu, unilintu
puupilliä viritti.
(Lauri Viita)




Otin esiin vasaran ja nauloja ja vintistä laatikollisen monta kertaa mukana muuttaneita kuvia. Paljon muistoja rakkaista lemmikeistä, ystävistä, jo menneistä ja vielä mukana kulkevista. 




Kivi vedessä. Este, johon voi karahtaa, vai pelastava saari hukkumista vastaan kamppailevalle? Kuu taivaalla ja heijastuksena järven pinnassa. Kumpaa on helpompi tavoitella?




Joskus kannattaa kai tähdätä ihan lähelle, niin näkee tarkemmin minne on menossa. Joskus toiste voi sitten katsoa kauemmas.




Keskiviikon ja torstain välisenä yönä pelkäsin menettäväni vanhemman koirani, rakkaan Pallopään, joka sairastui äkillisesti ja hyvin rajusti. Onneksi vielä ei ollut sen aika lähteä, vielä saan katsoa näihin uskollisiin, älykkäisiin silmiin.




Ja nämä molemmat, Pallopää ja Puikkopää, kulkevat kanssani sinne, minne menenkin.

Paitsi silloin, kun pääsen tekemään tätä:

Ei onneen tarvita sanoja
Vaan kyky hillittömään riemuhuutoon
(Tommi Tabermann)


Maanantaimaraton


Eipä ole maanantai koskaan ollut lempipäiväni, eikä siitä sellaista tullut senkään jälkeen, kun päätin alkaa tallentaa maanantaimaisemia. Kuvat on kyllä tullut otettua joka maanantai jos vain olen kotona ollut, mutta tänne blogiin asti ne eivät ole osanneet itsestään tulla. Niinpä nyt tällä sunnuntaienergialla ennen töihinlähtöä lataan kaikki kerääntyneet maisemat näytille ennen taas huomenna koittavaa uutta, hehkeää maanantaiaamua.


27.4.2009
Jäät lähtivät lahdelmasta.


4.5.2009
Puissa alkaa olla aika isoja nuppuja


11.5.2009
Vastarannat koivut jo ihan vehreitä, viikossa oli keväällä ollut kova kiire edetä.


18.5.2009


25.5.2009
Näyttää ihan kesältä!