Karvahattu pakettiin ja huhtikuuta odottamaan

Fjällräven Polar -kisan äänestys päättyi viime yönä. Pidin paikkani Suomen ykkösenä ja pääsen huhtikuussa elämäni seikkailuun! Kiitos kaikille äänestäneille, mainostaneille, jatkuvaa mainostamista ja äänestämispatistelua kestäneille ja myös koville kilpakumppeneille. Enää viisi kuukautta ja Hiutale pääsee oikeaan lumeen enkeleitä tekemään ja koiratkin ovat vähän professionaalimpia toimissaan.

(videolla oli 2467 näyttökertaa, vau!)

Fjällräven Polar - äänestys on alkanut!

Pidemmittä löpinöittä linkki videohakemukseeni:

Fjällräven Polar - Winter experience

Liikkuva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Äänestä ja lähetä minut elämäni seikkailuun!

Äänestäminen vaatii Facebook-tilin ja vaikuttaa ilmeisesti ensin luotaantyöntävältä - pitää sallia Facebookille vaikka mitä, mutta onneksi on ystäviä, jotka osaavat käyttää tuota ihmeellistä sovellusta. Lumin neuvo kuuluu näin:

” minä sallin sitä sun tätä, mutta nehän voi sitten jälkeenpäin käydä poistamassa. Eli Käyttäjätili -> yksityisyysasetukset -> sovellukset ja sivustot -> muokkaa asetuksia ja sitten vaan ruksittaa ne sieltä pois. Käsittääkseni se äänestystulos kuitenkin pysyy, koska on Fjellun sivulla, mutta Facelle et enää salli tuohon sovellukseen liittyen mitään.”

Fjällräven Polar

Ensi vuoden huhtikuussa järjestetään monen vuoden tauon jälkeen legendaarinen Fjällräven Polar -tapahtuma, johon valitaan kaksikymmentä osallistujaa, aina kaksi yhdestä maasta. Nämä onnekkaat pääsevät ajamaan 330 kilometriä (!) koiravaljakolla (!!) pitkin Norjan ja Ruotsin Lappia (!!!) neljän päivän (!!!!) ajan. Aion ns. hiihtää kaikkeni, että olisin tuossa joukossa mukana.

Tämän kuun 15. päivä aukeaa äänestyssivu, jonne toivon kaikkien mahdollisten kynnelle kykenevien suuntaavan äänestämään videota, jonka sain valmiiksi eilen. Lisätietoja tipahtelee Facebook-seinälleni (voi kyllä, nyt sekin sitten tapahtui, ihan varta vasten tämän projektin vuoksi...) tässä 13 päivän sisällä. Verrytelkää hiirikätenne ja näppäinsormenne valmiiksi, pian koittaa huima ensi-ilta!

Paketissa

Rinkka on pakattu, matkakassi on pakattu, Lumon reput on pakattu.

Pieni varustekatsaus:

- pakkasin pienenpienen otsalamppuni jonnekin rinkan uumeniin niin, että en varmasti löydä jos maanantaina ollaankin vähän myöhemmin lähtökuopissa. Luulen, että se meni beautyboxiin. Ihan loogista.

- iki-ihanat Smartwoolin sukat olivat kantapäistä jo niin kuluneet, että pääsevät vain varasukiksi, yhyy.

- rinkka painaa vähän alle 13 kiloa, mistä painosta ruokaa on yli 4 kiloa. Pitää varustautua, kun ennusteet lupaavat sateista. Mitäpä muuta silloin voi tehdä kun makoilla Reiskan alla syömässä? Ensimmäiseksi illaksi on kurmeeta: juusto-aurunkokuivattutomaattitäytteisiä ravioleja, maustettua tonnikalaa ja punaista pestoa. Muuten mennään perinteisemmällä "peruna jalossa muodossaa" -linjalla.

- Lumo tarvitsisi housut, koska sillä on kiima. Kotona kyllä pitää itsensä puhtaana, mutta juuri kesällä pesulassa käytetty untuvapussi ei arvosta yöllistä tiputtelijaa. Lilli lupasi pöksyt lainata, meiltä ei sellaisia löydy.

- lautasen sijasta mukana on uutuutena melkein puoli litraa vetävä kevyt, mutta eristävä muki. Eipä jäädy aamupuuro hautuessa kylmäksi nuljaskaksi.

Nyt vielä väkertämään lohi-smetana -pizzaa ja tonnikalasalaattia matkaeväiksi. Budjettireissu, ei missään aapeeseellä rahojamme kuluteta!

Tunturi kutsuu, minä kuulen. Huomenna auton nokka kohti pohjoista. Voi tätä onnea!

Wesley

Kuva: www.wesleytheowl.com

Luin pari viikkoa sitten aivan uskomattoman kirjan: Wesley - The Story of A Remarkable Owl, jonka on kirjoittanut Stacey O'Brien. Kirjoittaja kuvaa yhdeksäntoista vuoden (!) mittaista yhteiselämäänsä poikasena orvoksi jääneen tornipöllön kanssa. Olen edelleenkin niin kirjan lumoissa, että muuta en pystykään juuri kirjoittamaan. Jos olet kiinnostunut eläinten käyttäytymisestä ja ihmisten ja eläinten välisestä kommunikaatiosta, lue tämä kirja.

Antibiootteja ja apteekin salmiakkia

Muotkatuntureilla syyskuussa 2009.

Rakas edesmennyt retkeilyvalioni Savu tauolla.

Tietovisakysymys, johon ns. virkaiältään vanhimmat lukijat osaavatkin helposti vastata: mitä tapahtuu n. viikko ennen Lapin vaellusta?

Tavarakasoja alkaa ilmestyä pöydille? Kyllä, tälläkin hetkellä olohuoneen ruokapöydän pintamateriaalista pilkottaa n. 5 neliösentin kokoinen ala, muuta osaa peittää hieno kokoelma erilaisia retkivarusteita. Tämä ei kuitenkaan ollut aivan oikea vastaus.

Hommataan uusia retkivarusteita? Aivan, olin kyllä kesävaelluksen jälkeen todennut, että tänä syksynä minun ei tarvitse ostaa mitään uutta. Oikeastaan se pitää paikkansa, koska tietenkään ruokia ja polttoaineita ei lasketa. Mutta kun se kapeampaa naisten mallia olevan sateenkaarikuvioinen Buff nyt vain oli niin kiva. Ja vanhaa hyvää tummanvihreää taittokuksaa paljon järkevämpi valinta on uusi oranssi taittokuksa, se ei häviä niin helposti (kuten ei ole kyllä hävinnyt koskaan se tummanvihreäkään). Majoitteitakaan ei ihmisellä voi koskaan olla liikaa. Mutta ei ollut oikea vastaus tämäkään.

Kuivuri hurisee lähes yötä päivää? Niin tekee, tonnikalaa, lohta ja fetaa on jo kuivattuna, paprika on parhaillaan pörhellyksessä ja loppuviikosta, viimeistään lauantaina, kuivatetaan vielä valmis lohi-kerma-rahka-kiusaus. Mutta tätäkään ei kysymyksellä haettu.

Oikea vastaus löytyy otsikkoon kätkettynä. Oikeaan osui Buff-päinen rouva siellä takarivissä! Kyllä todellakin olen juuri palannut työterveydestä, mukanani tuhti reseptinivaska. Poskiontelotulehdushan se jälleen oli hiipinyt valtaamaan tomumajani, joka juuri viime viikolla koki kovia reumapoliklinikan lääkärin käsittelyssä (oikeastaan olisi aika kiva, kun jatkossakin kontrolliaika mahdollisine kortisonipiikkeineen osuisi juuri vaelluksen alle). Myöskin vasen korva on nyt lukossa tuloksettoman huuhtelun jäljiltä. Kaikesta tästä huolimatta vaellusvalmistelut ovat kuumimmillaan, ostinpa antibioottien ja muiden lääkkeiden yhteydessä apteekista salmiakitkin mukaan niin ei tarvitse tavallisesta kaupasta enää niitä muistaa. Kun vielä muistaisi ottaa ne autolta mukaan, eikä unohtaa sinne, kuten kävi kesäkuussa Utsjoella.

Auto starttaa siis sunnuntaiaamuna kohti Varkautta, kyydissä hyvin lääkitty Hiutale ja kiimassa piippaava Lumo. Varkaudessa vaihdetaan kulkupeliä ja tungetaan kyytiin myös pikku-Lilli emäntineen. Maanantai-iltapäivänä olisi tarkoitus nostaa reput selkään jossain Kaamasmukan nurkilla. Jonkun verran historiallista painolastia on yhdistelmällä minä + Marita + Muotkatunturit, mutta emme anna sen häiritä. Historia olkoon toistamatta itseään. Sitä paitsi tuolloin minulla oli keuhkoputkentulehdus, joten tällainen pieni poskiontelojuttuhan ei ole mitään siihen verrattuna.

Niin että rohkeasti vain matkaan, ja tällaisiin maisemiin:

Vuosi elämästäni